Voiko neuvolantätiä vaihtaa?

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa voiko neuvolantätiä vaihtaa. Nykyinen neuvolantätimme on ihan mukava, vaikka kemiamme eivät ihan parhaalla mahdollisella tavalla kohtaakaan. Hän ei myöskään ihan ymmärrä huumoriani ja meillä on tullut vastaan useampi vähän kiusallinen tilanne, jossa hän on ottanut tosissaan huumorilla heittämäni jutun. Vaihtamishaluja on lisännyt myös se, miten hän aikanaan kertoi sokerirasituksen tuloksista ja raskausdiabeteksestani. Hän soitti minulle juuri ennen lomalle lähtöään kiireessä ja passitti käymään asian läpi toisen neuvolantädin kanssa. Viimeinen ja ehkä se tärkein syy vaihtamishaluuni on se, että nykyinen terkkari on todella usein pois, milloin mistäkin syystä. Loppuraskaudessa kävin itse useamman kerran neuvolassa mm. korkean verenpaineen tähden, mutta kertaakaan en päässyt omalle terkkarille. On tylsää aloittaa oma tarina aina alusta. Toki tiedoistani selviää kaikki oleellinen, mutta on se silti eri asia, kuin jutella sellaisen henkilön kanssa, joka tuntee sinut jo entuudestaan.

Käydessämme vauvan ensimmäisessä neuvolassa, oli meille jälleen varattu aika muulle, kuin omalle neuvolantädillemme. Meidät vastaanottanut terveydenhoitaja oli sama, jonka kanssa olin käsitellyt raskausdiabetesta ja jolle olin vollottanut pettymystäni oman kehoni toimintaan. Hänen kanssaan tapasimme myös korkean verenpaineen merkeissä. Hänen seurassaan tuntuu luontevalta olla ja hän tuntuu ymmärtävän minua.

Kun ensikäynti vauvan kanssa alkoi lähetä loppuaan, tuli uusien aikojen varaamisen aika. Hän pahoitteli jo etukäteen, että omalle hoitajallemme tuskin tulisimme pääsemään, sillä hän oli taas jäämässä hetkeksi pois. Tässä kohtaa näin tilaisuuteni tulleen ja kysyin, millä perusteella neuvolan terveydenhoitajat määritellään ja olisiko ainakin vauvan kanssa mahdollista vaihtaa sellaiseen terveydenhoitajaan, joka olisi enemmän paikalla. Kerroin, miten tylsältä tuntuu, kun kenenkään kanssa ei pääse muodostamaan pitkäkestoisempaa suhdetta ja joka kerta tarinan saa aloittaa alusta.

Valinnanvapaus mahdollistaa oman terveydenhoitajan tai lääkärin vaihtamisen.

Valinnanvapaus mahdollistaa vaihdoin

Terveydenhoitaja kertoi että nykyisin asiakkailla on valinnanvapaus ja oman hoitajan/lääkärin/neuvolantädin vaihtaminen käy helposti. Ennen asia olisi pitänyt kierrättää esimiehen kautta, eikä vaihto siltikään olisi välttämättä onnistunut. Koska vaihtaminen osoittautui niin helpoksi, kysyä päräytin voisimmeko jatkossa olla meitä hoitaneen terveydenhoitajan asiakkaita. Neuvolantäti vaikutti ilahtuneelta ja sanoi vaihdon onnistuvan. Eli tuosta noin vain neuvolantätimme vaihtui! Myös esikoinen käy jatkossa (hänellä on tosin vain kaksi neuvolakertaa jäljellä) uudella terkkarillamme. Nyt siis ainakin seuraavat käynnit onnistuvat kaikki uudella neuvolantädillämme ja se tuntuu mukavalta! Olin jotenkin valmistautunut, ettei vaihto kuitenkaan onnistu tai jos onnistuu, pitäisi päätöstä perustella kauheasti ja vaihtohaaveista saisi vain hankalan asiakkaan leiman. Mukavaa, että vaihtaminen tehty helpoksi!

Oletko vaihtanut neuvolan terveydenhoitajaa? Miten se sujui?

Kommentit (1)
  1. Hyvä aihe! Meillä myös toista lasta odotetaan syntyväksi tammikuun aikana, esinoinen kohta 2v. Olen miettinyt myös terkkarin vaihtoa neuvolassa, lähinnä tuosta syystä että tuntuu jotenkin ettei olla samalla aaltopituudella etenkään huumorin suhteen, tai jotenkin tuntuu vaikealta puhua avoimesti ns. pikkuhuolista tai ajatuksista, joista jo valmiiksi tietää että tämä nyt varmasti kuuluu asiaan jne. Vastaanotto on helposti joko kovin totinen tai sitten vaan tosi paljon mua myötäilevä ilman että saisin varsinaisesti mitään kovin rohkaisevaa tai aidosti tukea mietintöihini. Lisäksi meidän esikoinen tuntuu jännittävän tätä terkkaria ihan kauheasti 🙈

    Hankalaksi vaihtamisen tekee vain se, että me taas ollaan käyty vain tällä yhdellä, joten en yhtään tiedä kuka toinen terkkari omassa neuvolassa sitten olisi sopivampi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *