Kasvatan huligaania

Äitiyskoe

"Päivä on mennyt muuten hyvin mutta hän nappasi toista pientä hiuksista niin napakasti että niitä irtosi kunnon tuppo", kertoo lastentarhanopettaja kun haen tyttären päiväkodista. Jaahas. En oikein tiedä mitä vastata.

Lapsi on aina ollut kova kiskomaan hiuksia, ja nykyään se on sen mielestä erityisen kiva juttu. Lisäksi se rakastaa muun muassa heitellä ruokaa lattialle ja repiä kirjoja kirjahyllystä. Näitä kaikkia olen kieltänyt kieltämästä päästyäni, mutta teho ei tunnu kummoiselta. Oikeastaan kiellot tuntuvat vain innostavan lasta, sen mielestä ne ovat hauskaa leikkiä. Lapsi selvästi koettelee omia ja aikuisten rajoja, testaa mikä kaikki kielletään milloinkin, ja onko kaikilla aikuisilla samat säännöt. Se tuntuu suuresti nauttivan tehdessään asioita, jotka on kielletty.

Olen miettinyt, että sanonko sille liian nätisti, hymyilenkö vaikka vahingossa kieltäessäni. Mutta ihan siitäkään ei taida olla kysymys, koska voin vannoa ettei äänensävyny ole mikään lempeä tytön roikkuessa melkein koko painollaan hiuksissani. Silti teho on silloinkin yhtä surkea, ja lapsen sormet pitää vääntää auki ennen kuin sen saa irrotettua.

Olenkin koettanut viestiä muilla tavoin. Sanoessani ei, saatan esimerkiksi pitää lapsen käsistä kiinni niin ettei se pääse tekemään tohelointiaan. Ja jos homma jatkuu, istun vaikka nojatuoliin hiusten repimisen loppumiseksi, tai vien lapsen omaan sänkyynsä hetkeksi, jotta se ei yksinkertaisesti pääse kirjahyllyn kimppuun. Ne tietysti lopettavat kielletyn toiminnon hetkeksi, mutta en ole täysin vakuuttunut, tajuaako lapsi, mistä sitä rangaistaan. ruokailussa tasapainottelen sen kanssa, ollako tiukka voi koettaako saada lapsi syömään. Kun samaan aikaan pitäisi päästä eroon maidon lipittelystä, ei ole kovin toimiva tapa lopettaa ruokailua heti kun jotain lentää lattialle, mutta toisaalta siinä vaiheessa kun lapsi mättää kourallisia mustikkaista puuroa lattialle, päähänsä ja pöydälle, on jo menty liian pitkälle.

Alkaa vaikuttaa siltä, että kasvatan pientä huligaania. Se on samaan aikaan pieni söpöläinen joka hurmaa kaikki kaikkialla - on hymyilevä, vilkuttelee ja laulelee - mutta olettaa aina saavansa tahtonsa periksi. Se on ihan syntymästään saakka osoittanut oman tahtonsa varsin selkeästi ja kovaäänisesti, ja jatkaa edelleen. On toki kiva, että omaa tahtoa löytyy, enkä vähempää omalta lapseltani odottaisikaan, mutta kyllä porukassakin pitää pärjätä ja omaa vuoroa osata odottaa. Omaan viehätysvoimaansa loputtomiin luottava lapsi joka ei tottele ketään ei ole ainakaan oma toiveeni.

Onneksi päiväkodissa opetellaan ja opetetaan myös käytöstapoja ja oletan, että siellä myös muut lapset näyttävät tyttärelleni, että ihan mikä vaan ei ole ok. Minun roolikseni jäänee pahoitella pikkuhuligaanin tekoja ja pysyä jämäkkänä kotioloissa.

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Nauratti hieman tuo kuvauksesi tarhapäivästä.

Jos kyse on lapsen persoonallisuudesta, eli hän on ollut omaehtoinen ja vahvatahtoinen jo vauvaaika on silloin kyse persoonallisuuspiirteistä jotka tulee ajan myötä (siis noin 30-40 vuoden kaarella) lientymään enkä voi toivotella muuta kuin voimia.
Etenkin kun kyseessä on tyttölapsi. Yhteiskunnan on vieläkin hanaka hyväksyä tyttöjä jotka tykkäävät koetella rajoja ja toimia omaehtoisesti.

Toki toisten ihmisten tai omaisuuden vahingoittaminen tulee kieltää mutta jos oikein ymmärsin lapsi on vielä hyvin pieni. Eli kielto ja ohjaus muuhun toimintaan. Ennen kuin oikeudentaju ja syy-seuraussuhde käsitys kehittyy ei oikein muu auta.

Olet saanut ainutlaatuisen ihmistaimen joka saattaa koetella. Mutta ilmeiseti ei ole omena kauas puusta pudonnut, koska sinäkin vaikutat rohkealta ja omaehtoiselta naiselta :)
Toivo ettei omaehtoisuus ja itsepäisyys vie häntä huonoihin valintoihin vain kapinoinnin nimissä.

äitiyskoe
Äitiyskoe

No sehän tässä on, että se lapsi on tismalleen samanlainen kuin minä. Eli en kyllä oikeastaan odottanutkaan siltä muuta ja olen jo henkisesti ihan varautunut siihen että kyllä meillä tulee olemaan hetkittäin aikamoista tahtojen taistoa tämä yhteiselo. Onneksi lapsi on tosiaan suurimman osan ajasta yksi aurinko - kuulemma olin itse myös tässä mielessä samanlainen lapsena - ja osaa myös esimerkiksi leikkiä nätisti ihan itsekseenkin ikäisekseen pitkiä aikoja (eli siis ei nyt oikeasti kovin pitkiä). Olen myös varautunut siihen, että lapsi saa kuulla sen saman kuin minäkin, että "Miten tuollaista käytöstä TYTÖLTÄ" jne.

Tosiaan, lapsi on 16 kuukautta, ei se vaan yksinkertaisesti ihan kykene tajuamaan kaikkea. Toistaiseksi se "Ei saa, äitiä sattuu" tms onkin enemmän tavan vuoksi ja siksi että joskus sen oppisi kunnolla ymmärtämään, ja juurikin se muuhun ohjaaminen on ratkaisu. Ja sitähön se rajojen koettele nyt juuri on, että lapsi opettelee maailmassa toimimista. Eiköhän siitä ihan enimmäkseen sääntöjä noudattava lapsi tule kunhan vähän kasvaa.

Jenna- (Ei varmistettu)

Oletko kokeillut sen sijaan kun kieltäisin huonoista asioista kehua hyvistä? Tai yrittää keksi muuta tekemistä mihin kuluu niin paljon. energiaa että ei jaksa tehdä noin? Annatko muuten huomiota kuin silloin kun tekee negatiivisia asioita? Voi olla myös huomionhakuisuutta.

äitiyskoe
Äitiyskoe

Joo kyllä meillä kehutaan aivan valtavasti, esimerkiksi ruokapöydässä lusikalla syömisestä. Ja ohjaan myös muuhun toimintaan, ja kyllähän meillä siis suurin osa ajasta sujuu esimerkiksi yhteisissä kävelyharjoituksissa, kirjoja lukien, torneja rakennellen, laulellen ja pehmoleluja halaillen.

Varmasti osittain huonossa käytöksessä on kyse huomion hausta - koska toki, joskushan minun pitää vaikkapa maksaa laskut tai laittaa ruokaa, enkä ehdi olla ohjaamassa muualle kirjahyllyn kimpusta - mutta myös siitä, että lapsi koettelee rajojaan ja toisaalta jotkut kielletyt jutut ovat sen mielestä vaan hauskaa leikkiä - siis tuon ikäisethän rakastaa ottaa tavaroita laatikoista/hyllyiltä/kasseista ja mättää niitä takaisin, ja kun se toiminta on ihan sallittua joissain tilanteissa kuten esim. oman lelulaatikon kanssa, niin ymmärrän, ettei lapsi vielä täysin hahmota, mistä kaikkialta kamaa ei saa kiskoa. Mä olen tässä kohtaa siis myös tehnyt ihan tietoisen linjauksen, että meillä on lapsen ulottuvilla myös tavaraa jota se ei saa kohdella miten vain, eikä kaikissa laatikoissa tai kaapeissa ole lapsilukkoja. Ei tässä siis auta kuin opetella ja luottaa että kyllä se jossain vaiheessa oppii.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan mielenkiinnosta kysyn, missä vaiheessa tuo ruoan viskely alkoi? Oma kymmenkuiseni ei siitä ole vielä (!) innostunut, mutta uskon sen johtuvan siitä, että en ole (ehkä liiankin) siivousintoilijana niin kauhean innostunut sormiruokailusta, ja poika onkin saanut mössönsä lusikalla, jolloin olen saanut pidettyä lautasen tarpeeksi kaukana siitä. Onks tää ruoan heittely siis jo näiden itse syömään kykevien juttu? Sitä siis odotellessa... Muuta poika kyllä sitten läimii ja paukuttaa senkin edestä jo nyt!

äitiyskoe
Äitiyskoe

Hmm, koetan muistella. Mäkin oon ollut aika ahdistunut sormiruokailusta, ja siksi vähän vältellyt sitä, mutta kyllä mulla on sellainen tunne että tuo on tiputellut sitä ruokaa aina, ainakin jonkun verran. Nyt päällä on kuitenkin vaihe, jossa lapsi viskelee sitä ruokaa tosi tietoisesti, ja siis esim. päiväkodissa kuulemma aina kyllästyttyään syömiseen heittää tavarat lattialle. Ja olihan meillä joskus nuorempanakin lusikantiputteluvaihe, silloin kun lapsesta ylipäätään oli kivaa tiputella tavaroita jotta joku nostaisi ne. En tiedä, ehkä olen vaan sallinut sille liikaa sekoilua ruokapöydässä kun se on syönyt vähän huonosti ja kasvua on vahdattu tiukasti, niin olen ajatellut että kunhan jollain konsteilla saa ruokaa vatsaan saakka.

Ehkä sun lapsi ei vaan koskaan ala heitellä ruokaa? Jos näin, olen kateellisen katkera! Osa lapsistahan ei myöskään kamalasti tykkää kiskoa hiuksista (tai korviksista), mun tyttö on takertunut niihin ihan parikuukautisesta asti, siis jo silloin kun se ei mitenkään voinut tajuta että siinä olisi joku kielletty juttu. Aloin käyttää taas korviksia vasta kun palasin töihin ja hiuksia olen vasta ihan lähiaikoina alkanut uskaltaa pitää auki lapsen seurassa.

Nypä
Karvasta ja makeaa

Positiivinen palaute ja toiminnan ohjaaminen muualle kuin kuvailemaasi "huliganismiin" ;-) ovat hyviä keinoja. Vaatii toki paljoooon kärsivällisyyttä ja toistoa toistojen perään jotta tuloksia syntyy. Ja kyllä kasvu ja kehityskin yleensä katkoo pahimmat kärjet käytöksestä. 

äitiyskoe
Äitiyskoe

Juu, mä hoen itselleni että harvempi tuntemani lapsi loputtomiin esimerkiksi rakastaa ihan vaan repiä tavaroita pois kaapista, että kai se jankkaaminen joskus loppuu.

Kommentoi