Facebookin tekopirteät päivitykset

 

Facebook ja sen iloiset ihmiset. Tekopirteyttä kansalle 

Laitan itsestäni monesti aktiivisia kuvia näkyviin. Antti jumppaa, Antti pumppaa rautaa ja Antti on niin helvetin aktiivinen taas. 

 

Joku ulkopuolinen saattaa luulla, että tuo on totuus. Miten olisi päivitys vaikka tästä aamusta? 

 Join kaksi kuppia pahaa kahvia ja makasin koiran karvaisella sohvalla syöden pullaa. Lisäksi pieraisin oikein kunnolla ja ihmettelin 

”kuinka haju voi pysyä peiton alla useamman minuutin?”. 

 

”Ehkä pitäisi tehdä päivityksiä Facebookin puolelle enemmän myös oikeasta elämästä?”. 

”Tehdään siis päivitys blogiin, miltä minun oikea päivä näyttää!”. 

 

 

Heräsin sekavana. Luulin, että minulla on krapula, kunnes muistin että en ole juonut yli kuukauteen tippaakaan alkoholia. 

”Ihanaa kun ikää tulee lisää”. 

 

 

Kahvi tuoksui houkuttelevana. Vaimoni oli sen taas keittänyt joka aamuiseen tapaan. Aloitin päiväni silti juomalla halvan vitamiinijuoman ja nauttimalla aamiaisen, jonka virkaa ajoi masennuslääkitys. 

 En minä irtopisteitä niistä säälin muodossa kaipaa. Olen vain pakoitettu syömään ne heti aamusta, sillä en muista niitä myöhemmin kaapista kaivaa. 

 

Pari kuppia kahvia ja internetin tarkistus. Järjestys on jälleen sama, kuten joka aamu. Ensin Facebook toivoen, että joku olisi päivittänyt jotain kivaa. Tätä seuraa päivän lehtien otsikot ja sähköpostin tarkistus. 

Ilo loppuu ihmettelyyn itselleni 

-Miksi vaivaudun lukemaan Iltalehden ja Ilta-sanomien otsikot? 

Kauheaa paskaa, mutta nautin ne silti. 

 

Kuntosalille pitäisi myös lähteä. 

”Miten sohvalta nouseminen onkin niin vaikeaa?”.  

Ilman suihkussa käyntiä en liiku sinne ja raahaudun veden alle. 

”Jos tällä kertaa ihan pikainen pesu ja reippaana pihalle?”. Näin ainakin suunnittelen. 

 

Lopulta huomaan miettiväni puoli tuntia kaikkea omituista lutraten vettä turhaan. Olen käynyt läpi mielessäni Afrikan nälänhätää, tv-sarjan jakson jonka eilen näin ja manaukset jolla yritän päästä takaisin nukkumaan kenenkään huomaamatta. Se siitä pika suihkusta. 

 

Kuten aina, vaimoni ajaa minut pihalle. Join toki ennen sitä kupin kahvia ja yritin piilottaa kenkäni. 

 Väistöliikkeet olivat vain turhia tänäänkin, koska puolisoni osaa ne jo ulkoa. Kävelen siis kuntosalille ja nostelen pieniä käsipainoja hetken. 

 

Kotona taas ja nälkä olisi. En jaksa vain mitään valmistaa ja heitän pari kananmunaa ison mukin pohjalle. Reilusti maitoa perään ja hieman hilloa makua tuomaan. 

-Saa luvan kelvata 

Kuten aina, niin en taaskaan jaksanut sekoittaa juomaa kunnolla ja kiroilen, kun kokonainen etova keltuainen syöksyy juoman keskeltä suuhuni. 

”Kuinka ihminen voikaan olla näin laiska?”. 

 

Paras osa treeneistä on edessä, eli lepo. 

Vetäydyn sänkyyn läppärin kanssa ja olen katsovani sen tarjontaa. Oikeasti tämä on vain tekosyy käydä nukkumaan. 

 

Liian pitkään ei sovi torkkua tai saan kuulla nalkutuksen koiran viemisestä pihalle.

 Pienempi paha saarna on, kuin koiran sonta maton päällä. Protestoida minun pitää silti edes hieman. 

 

Viihdyn joka kerta ulkona koiran kanssa. Silti lähteminen on aina yhtä tuskaisaa. Tihuttava vesisade ei myöskään tee siitä yhtään houkuttelevampaa. 

 Ei minulla vaihtoehtoja ole ja tiedän sen. Mielummin menen sinne, kuin teen kotitöitä tai haistelen jätöksiä ulkoeteisessä. 

“Kai minun pitäisi edes tiskata myöhemmin, mutta jätetään se harkintaan?”. 

Tuohon ajatukseen reippauteni loppuu jälleen kerran. 

 

Illasta saatan käydä paskalla ja tehdä pojan kanssa läksyt. Tiskit jätin tiskaamatta, mutta pyykin sentään levitin. 

 Kello kahdeksan jälkeen syömme ja vetäydyn jälleen katsomaan tietokoneelta Netflixiä. Ei sarjat minua edes kiinnosta, mutta tiedän sen rauhoittavan mieltä. 

Näin ainakin oletin, sillä pompin asentoa vaihtaen ympäri sänkyä. Ahterini tuntuu rauhattomalta ja sen aktiivisuus leviää jalkoihin. Jokainen asento on huono ja tätä leikkiä jatkuu pari tuntia.

 

Illan jännitävin hetki on, kun huomaan toisen kivespussin ihon tulevan hieman ulos kalsarin pohjassa olevasta reiästä. Pienestä on minun ilot tehty, kun se lepattaa hauskasti samalla, kun vaihdan peiton asentoa. 

Lopulta nukahdan ja huomenna odottaa taas sama rutiini. 

 

Facebookista näit, kuinka hymyilen kuntosalilla aktiivisena. Ehkä otin kuvan myös teekupista, jonka nautin kissaa sylissä pitäen, samalla kun teen pojan kanssa läksyjä. 

 Luulit mitä luultavimmin minun olleen siis iloinen ja aktiivinen koko päivän. 

 

Päiväni kohokohta oli se pieru, joka haisi useamman minuutin peiton alla, mutta siitä oli vain hankala tehdä päivitystä Facebookin seinälle. Tuskin olisit edes halunnut lukea siitä, joten seuraa vain aktiivista kuntoiluani netin syövereistä.

Kommentit (1)
  1. Heips! Ja tervetuloa Keltanokkiin 🙂
    Hyvä kirjoitus ja varsin miehekäs 👊😊
    Minä osaltani olen tutkinut vähän tuon ilmiön, miksi blogit ja FB ovat täynnä tekopirteitä ja kiillotettuja kuvia. Tässä se vastaus 😁 https://viaperasperaadastra.com/2020/12/24/bloggaamisen-edellytykset-ja-seuraamukset-osa-3-hiekkalinnani-miksi-bloggaan/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *