Iskä mokaa taas!

-Kiitti taas iskä! Kuului huuto takantani.

Olin jälleen kerran katsonut bussiaikataulun väärin ja nyt perheeni juoksi kohti juna-asemaa kiroillen. Hauska lastenretki oli alkanut kidutuksella, sillä kyllähän kaikki haluavat olla juoksemassa kassien kanssa aamu kuudelta.

Siis vielä kerran:

-Kiitti taas iskä

 

Paniikkia, pahoja katseita ja pientä itkua. Hyvä alku laatuajalle, eikö vain? Onneksi saimme napattua taksin siinä vaiheessa, kun kymmenen vuotias jo ilmoitti lähtevänsä takaisin kotia. Kai hän olisi lisännyt lauseeseen muutaman kirosanan, jos ei olisi niin peruskohtelias? Kaikki on siis lopulta hyvin. 

-Haista faija paska!

 

Junassa!

No nyt olemme onnellisesti junassa ja kaikki on hyvin. Niin ainakin mielestäni, mutta kanssamatkustajat voivat olla eri mieltä. Hikoilin näet junaan juostessa sen verran, että aamusuihkun jälkeinen raikkaus on kaukainen muisto. Hiki käryy kainaloistani ja paitani on märkä, mutta minkäs teet?

 

Ei tässä hätää kuitenkaan ole, sillä enää neljä tuntia Helsinkiin. Koittakaa kestää tuoksuani hyvät ystävät! 

Näen kaihukseni vain lähellä istuvien ajatuksiin, sillä ne kaikuvat ilmassa äänettömästi. Hieman se hävettää, mutta näillä mennään.

-Kiitti vaan pitkälettinen juntti!

 

Onnellinen perhe

Hyvä päivä tästä vielä tulee, kunhan saan lapset rauhoittumaan toiseen kertaan. Taisin syödä näet juuri kaikki parhaat karkit, joten saan kuulla siitä loppupäivän.

-Kiitti taas iskä! 

Kommentit (5)
  1. Hyvää ja hauskaa settiä jälleen! 😄 Oli ilo lukea!

    Piti laittaa uhkaavasti ”terveisin tuntematon ystävä”, mutta ne ei kuvaa mun syvimpiä tunteitani.

    Joten terveisin uhkaava ystävösi Joonas!!!!

    1. Kaikkea sinäkin luet 😁

  2. Elävää elämää!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *