Jos lapseni kysyvät, niin olin hyvin käyttäytyvä nuori

 

 

 

Juhlat ovat ohi ja katselen tympeänä, kun joulukuusi tiputtaa neulasiaan. Seuraavaan juhlapäivään on taas liian pitkä aika. Toisaalta en minä enää jaksa edes juhlia, kuin joulukuun juhlat. Vanhaksi sitä on kai muuttunut ja laiskistunut.

Tiedä sitten kuinka aktiivinen minun pitäisi olla.

 

Tätä päivää vielä vuodessa rakastan. Saan maata pienessä krapulassa sohvalla ja olla vain. En minä montaa lasia punaviiniä ottanut, mutta kroppa ilmoittaa saman tien heikommasta toimintakunnosta.

Nykyään sitä onneksi osaa olla jo kunnolla tässäkin olotilassa, eikä toimi kuten nuorempana kaverin mökillä. En keksinyt silloin parempaa paikkaa humalassa oksentaa, kuin sohvansisus. Tuosta tempauksesta sain kuulla jonkin aikaa, kuten myös oksennuksen täplittämästä farkkutakista jonka isäni näki. No tekemällä oppii ja nuoruus on toisinaan hieman outoa.

 

 

Toki yritän pitää lapsilleni mielikuvaa yllä reippaasta ja raittiista nuoresta minästä. Ei se tainnut aina vain mennä niin. Turhan monta kertaa tuli kotia kannettua muovipussillinen olutpulloja kaupasta.

Se sentään meni urheilusta. Nämä nykyajan kakarat pääsevät liian helpolla, kun kantavat siististi pakattuja kevyitä oluttölkkejä. Osa heistä ei tosin viitsi sitäkään tehdä, mokoma pilveä polttava sukupolvi.

 

Kyllä minun ikäiset tiesivät miten pää pannaan sekaisin. Kaljaa, kiljua ja viinaa sen piti olla. Sitten sekavana talvipakkaseen kavereiden kanssa hengailemaan. Ihmekään kun pennut lihovat nykypäivänä, kun eivät viitsi edes enää tuota määrää ulkoilua tehdä.

 

 

Kieltämättä nykyään nautin, kun voin jo aikuisen poikani kanssa istua alas ja juoda vaikka oluen treenien jälkeen. Siinä on jotain rauhoittavaa. Nimenomaan sitä rauhaa kaipaa tässä iässä.

Kymmenen vuoden päähän olen sitten suunnitellut jotain ihan muuta, kun saan viimeisenkin lapsen muuttamaan kotonta pois. Alan bilettämään ja nauttimaan viidenkympin villityksestä. Luultavasti näin ei käy, mutta ainahan sitä tavoitteita saa olla.

 

Yksi tavoitteistani on ollut aina viidenkympin iässä muuttaa japaniin. Tuosta olen puhunut teinistä asti. Tuskin sinne koskaan pääsen tai edes teen asian eteen mitään, mutta silti jaksan haaveilla vuodesta toiseen tuosta pienestä asiasta. Ehkä olen vain liian laiska toteuttamaan omia juttujani ja elän muiden ehdoilla.

 

 

Elämä oli nuorempana paljon jännittävämpää. Sellainen mielikuva siitä on ainakin jäänyt. Tuskin se sitä oli, mutta ainakin silloin jaksoi vielä innostua asioista. Nyt sitä ei innostu mistään vaikka kuinka haluaisi.

Nuorena riitti uusi musiikkikappale nostamaan tunteet taivaisiin saakka. Eipä tule montaakaan kappaletta mieleen, viimeisen viidentoista vuoden ajalta, jotka ovat tehneet saman. Musiikkia kulutan edelleen hurjat määrät, tylsää se on silti.

 

Ehkä minun pitäisi lopettaa narina tasaisuudesta ja mennä vetämään kaupungille kunnon perseet, varastaa polkupyörä kotimatkaa varten kuten ennen ja käyttäytyä muutenkin huonosti. Tiedä vaikka se nuoruuden into löytyisikin vielä jostain tämän kropan sisältä. Tässä sohvalla valittamalla se ei ainakaan löydy.

 

 

Häiriköintiäni ja muuta elämää pääset seuraamaan myös instagramin puolella.
Seuraa: aitoajatus

Kommentit (2)
  1. Mie olen jakanut kaikki kauheimmat tekoni ja kokemukseni lapsille jo varhaisessa vaiheessa – on antanut painoarvoa neuvoille ja kielloille kun taustat on tutut (HAHAHAHHA).
    Toisaalta tämä oma jälkikasvu (23 ja 25 nyt) ei osanneet yhtään teinivuosiaan hyödyntää, ihan liian kilttejä ja kuuliaisia olivat. Vieläkään eivät paljon alkoholipitoisia nesteitä nauti ja festareille on ihan turha houkutella.
    Toisaalta onhan se kiva kun on aina varma kyyti kylille ja kotiin kun on lähtenyt viihteelle, ei aina tarvitse puolison liikahtaa 🙂

    1. Hyvähän se on, etteivät nykyään enää niin paljoa juo. Silti tuntuu oudolta kuinka nopeasti kaikki muuttuu. Vielä vähän aikaa sitten kaikki polttivat tupakkaa, urheilivat ja ryyppäsivät.

      No ainahan se on mennyt niin, että minkä joku sukupolvi keksii, niin seuraava jo muuttaa ne asiat. Kaipa se on ihan hyvä asia kehityksen kannalta.Silti kaipaan sitä tunnelmaa mikä -90 luvun suomessa mielestäni oli, jos lama unohdetaan siitä.Kaikki oli jotenkin selkeämpää ja yksinkertaisempaa.

      Ehkä seuraavassa tekstissä haikailenkin sen perään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *