Kissoja ja kissanaisia

 

 

Minulle tulee aina hieman paha olo, kun näen jonkun naisen pukeutuvan kissamaiseen asuun, haluten tehdä itsestään haluttavan tai vain rakkaudesta kissakuviointiin. On milloin leopardikuvioisia housuja, tiikeriraidallista paitaa tai vähintään jonkun muun kissaeläimen kuviointia matkiva käsilaukku.

Hymy kasvoillaan hän luulee olevansa taivaanlahja näkökykyisille uroksille ja lisää liian punaista huulipunaansa vielä muutaman paksun kerroksen. Hän silti on mielestäni, kuin liian vanha kiimainen naaras kotikissa, joka naukuu ja mouruaa pitkin päivää, nostellen samalla konttausasennossa tarjoavasti persaustaan ylös.

Minulle tulee katsellessa vain pakottava tarve leikkiä koiraa, joka rahaa takamustaan maassa. Ehkä toivon hiovani samalla paritteluvälineeni epäkuntoon ja saavani näin tekosyyn olla katsomatta tätä koko kylälle tarkoitettua leveän kuljetuksen lemmenaukon mainostusta..

 

 

Yleensä en välitä, mitä ihmiset pukevat itselleen päällensä. Ehkä sisälläni vain herää vanha nukuksissa oleva muinainen geeni, joka kissakuvion nähdessään varoittaa vaarasta.

Et varmasti halua huomata olevasi tilanteessa, jossa 120 kiloa kissaeläintä hyppää päällesi ja himoiten nuolee märällä kielellä kasvojasi. Tiedät, että olet ansassa, etkä voi enää paeta, kun naaraspeto leikkii saalinsa kanssa vielä hetken.

 

 

En minäkään saaliina ole lihavaa hiirtä kummoisempi. Pakenen aina vain omaan kolooni piiloon, toivoen ettei kukaan saa minua kiinni saalistajien lähestyessä.

Onhan minulla tietysti tuo oma kissani jo talossa, joka pitää tassullaan hännästäni kiinni, etten pääsisi pakenemaan asunnosta kokonaan. Olen tyytyväinen tähän osaani, sillä tiedän pedon jo laiskistuneen ja jättävän minut syömättä, mikäli vain nöyränä käyttäydyn kunnolla pysymällä paikallani.

Tosin on vielä hetkiä, jolloin hiirimies karjaisee leijonamaisen karjaisun ja pöllyttää kissaa, sen kehrätessä jälkeenpäin rauhallisesti ja tyytyväisenä. Tämä onkin ainut hetki, kun hiiri nousee samalla tasolle kuin kissa.

 

 

Raja menee myös oman vahtini kanssa siinä, että hän alkaisi käyttämään kissakuviointia vaatetuksessaan. Paljon minäkin kestän, mutta en sitä peto vaanisi näkyvästi omassa turvapaikassani. Taitaa olla hallitsijani vain niin ovela, ettei enää edes kuviota itselleen halua, vaan muuttuu pikku hiljaa puumaksi. Tämä on yleinen luonnontapa toimia, kissan tullessa vanhemmaksi.

Joskus tämän kaltaiset eläimet, vain tuppaavat karkaamaan saaliinsa luonta kyllästyttyään katselemaan jo laiskistunutta hiirtään. Vantaalle on jopa perustettu eläintarha, vain tätä eläintä varten. Hotelli Vantaalla sijaitseva puumanäyttely, on avoinna kaikille halukkaille lähes ympäri vuoden.

 

 

Tiedän kyllä, ettei oma petoni ole mihinkään lähdössä. Pelkään vain sen aikeita, koska olen nähnyt hiiren lihottamisen alkavan. Kyllä tälle jyrsijälle pulla kelpaa, mutta ajatus siitä, että joku päivä terävät kynnet iskeytyvät selkärankaani ja hampaat alkavat kaluamaan lihaa luitteni ympäriltä, on pelottava ajatus.

Toivon olevani jo siinä vaiheessa vanha hiiri, joka ei enää välitä. Hymyilen vain, kun lihani häviää hyötykäyttöön. Ehkä kissa jaksaa jatkaa vielä matkaa hieman aikaa, kun saa kaikki tassunsa käyttöönsä ja mahansa täyteen, eikä hiirellä leikittelyyn tarvitse enää käyttää aikaa. Tästä syystä naiset elävätkin pidempään kuin miehet.

 

 

Kouluaikaani tv opetti meille, että miehet ovat voimakkaita petoja, jotka metsästävät heikkoja naishiiriä. Onhan se kiva, että siihenkin aikaan on osattu tehdä fantasiasarjoja, jotka perustuvat johonkin toiseen ulottuvuuteen.

Totuuden siemen siinä kuitenkin on. Naaraskissat osaavat näet hyvin esittää heikkoa ja vaaratonta, kun haluavat saaliinsa lähelleen. Muista, että kynnet sillä kuitenkin on, vaikka hetken ovatkin viattomasti tassun sisälle piilotettuna.

Kommentit (2)
  1. Mistähän se muuten oikeasti johtuu, että keski-ikäiset naiset tuntuvat ihastuvan näihin lepardi- ja gepardi- ja muutkissaeläimet -täpläkuoseihin? Sinun selityksesi sai kiitos vain aamukahvit roiskumaan rinnuksille, mutta liekö sitten se oikea?
    Trendikkääksihän se tasaisin väliajoin julistetaan ja valitettavan moni naisihminen trendien mukaan päällensä pukee mitä omituisempia viritelmiä, joten sinnekin suuntaan voi syyttävän katseen kääntää.
    Vai onko se todellakin kaipuuta viidakkoon, Sinä Tarzan minä Jane – fantasiaa? Joskin Tarzanhan on nykypäivänä suorastaan roviolla poltettavaa kirjallisuutta, täynnään sovinismiä, rasismia ja luonnonraiskaamista ja mitä kaikkea muuta sieltä löytyykään. Tulipahan vain mieleen noista lepardeista. Aikanaan tykkäsin kovastikin Tarzan-kirjoista.
    Aamun tajunnanvirta-avautuminen tuli tässä näköjään naputeltua.
    Jospa lähden verikokeisiin toivoen että CRP on normalisoitunut.

    1. Pyydän anteeksi aiheuttamaani aamukahvi sotkua 🙂

      Nyt sait kuvattua Tarzanin niin hienosti, että tekisi melkein mieli kirjoittaa siitä. Enpä tosin ole vuosiin sitä lukenut, vaikka lapsuuden sankareihin kuuluikin.Itse tosin kulutin Tarzanit elokuva ja sarjakuva muodossa.

      No katsotaan mitä keksin seuraavaan kirjoiitukseen. Kirjoitan yleensä niin suurella innolla, että aiheita on ihan turha keksiä etukäteen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *