Kiusallisesti kohtaavat katseet

 

Ahdistus kasvoi yhä enemmän, kun tajusin joutuvani outoon paikkaan. Miksi vielä tämän ikäisenä osaa toisten ihmisten kohtaaminen jännittää näin paljon? Vatsani ilmoitti myös normaalisti jännityksestä ja meinasin perua lähtemisen kokonaan. Housuun tuleva jännityskakka tästä enää puuttuisi julkisella paikalla.

Huomasin paikalle päästyäni, että muita ahdisti yhtä paljon alkava krav magan peruskurssi. Harvoin arjessa ihmiset katselevat yhtä paljon omia varpaan kärkiä, kuin ollessaan vieraiden parissa. Onneksi meistä sentään löytyy sen verran rohkeutta toisinaan, että voimme tutusti laittaa leuan rintaan ja syöksyä kohti uusia pettymyksiä. Ei toisissa kanssaeläjissä ole kuitenkaan mitään katsottavaa, joten pääasia on saapua edes paikalle.

 

Ehkä me suomalaiset olemme oikeasti tulleet alunperin maahamme Mongoliasta, kuten eräs teoria esittää? On normaalia kävellä hieman kumarassa, perse pitkänä vuoren rinteitä ja tästä syystä emme katso vieläkään eteenpäin. Lisäksi kun tarkemmin pohtii suomalaisen tarvetta olla yksin, niin tämä kansa oli tottunut eristäytymään muista vuohineen ja lampaineen. Kyllä se on äkkiseltään ahdistanut, jos vieras on huudellut terveisiä viereiseltä kukkulalta. Antaa ihmisen tuijottaa rauhassa maassa olevia kiviä ja eläimiä. Ei sitä tarvitse joka vuosi tulla turhia meuhkaamaan.

Nokian kännykät saimme maassamme kouraamme reilut kolmekymmentä vuotta sitten. On helppo kuvitella, kun tämä kansa on ihastunut noihin laitteisiin. Nämä matkapuhelimet ovat olleet meille kuin lammaslauma, jota on voinut kumarassa tuijottaa. Yksinäisyys ja ahdistus on ollut geeneissämme aina, vaikka nykyaika sitä yrittäisi muuttaa. Pidempään me olemme kuitenkin lampaita ja vuohia katselleet, kuin toisiamme. Kaupunki ei siis ole suomalaisen paikka sitten kuitenkaan.

 

Kyllä Suomen kaupunkien pitäisi olla rakennettu suomalaisia ajatellen. Jokainen talon väliin pitäisi saada vähintään sadan metrin rako ja nimet pitäisi poistaa kerrostalojen asuntojen ovista. Kyllä oma rauha pitää olla. Se on jo itsessään ahdistavaa, että tietää asuvansa samassa rakennuksessa muutaman ihmisen kanssa. Ei noita betoniluolia tarvitse siis vieri viereen rakentaa.

Kyllä meillä tilaa olisi. Helsinki voisi alkaa Hangosta ja loppua joskus Inarin jälkeen. Olisimme siis yhtä onnellista Stadia ja Hesaa, ihan miten haluatte kutsua sitä. Pääasia, että olisimme yhtä onnellista kansaa, virtuaalisten vuohiemme kanssa.

 

Älä edes yritä väittää, että emme ole Mongoliasta. Tuossa näet esimerkiksi on syy myös suomalaiselle alkoholin käytölle. Se on pieni sisäinen kaipuu kurkkulauluun ja örveltämiseen puheessa, joka ajaa meidät juomaan. Tunne on kuin paluu äidin kohtuun turvaan, kun saamme huutaa Aikuisen naisen mikrofoniin karaokessa. Sieltä se vuoriston tuska ja kurkkuun jääneet vuohenkarvat karkaavat suusta, kun alitajunta pakottaa meidät laskemaan ne ulos. Laulutaidottomat karjukoot meistä sisäisen tuskan viimeistään aamuyöstä vessanpönttöön, kun yritämme toistaa huutaen jonkin Mongolian albumilistan ykköskappaleen, pieni helpotuksen kyynel silmäkulmassa.

 

Älä siis katso minua silmiin. Sinun ei ole pakko tehdä sitä kohdallani, sillä ymmärrän sinua ystäväni. Hoida laumaasi, eristäydy ja ahdistu toisista ihmisistä. Se on pitänyt tämän kansan hengissä tuhansia vuosia ja tulee myös pitämään tulevaisuudessa. Ole mongoli ja suomalainen ihan rehdisti ja reilusti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *