Köyhän joulu

Joulukortti, Joulu, Joulupukki, Poro

 

 

Joulu on ihanaa aikaa, mutta silti se hieman ahdistaa pienituloista, yksinäisistä puhumattakaan. Sosiaalinen media, tv ja muut ovat täynnä lämmintä tunnelmaa, mitä itsellä ei ole mahdollista saavuttaa. Se tuntuu lyövän maahan ja saa tuntemaan itsensä mitättömäksi.

Kaikkea ei ole mahdollista elämässä saavuttaa ja joulu on vain yksi näistä asioista. Silti toivoisin, että se olisi ainoana juhlapyhänä aidosti kaikkien juhla, juhlii sitä sitten millä tyylillä tahansa. Se saisi olla se pieni hetki, jolloin tavallinen arki olisi jossain muualla. Ei kai tuo kerran vuoteen, ole liikaa pyydetty?

Moni tekeekin hyvää ja auttaa heikompia rakentamaan joulun itselleen. Siinä onkin yksi tärkeimpiä ajatuksia saatu mainiosti kiinni tästä juhlapyhästä. Toki alkuperäinen ajatus joulusta on hieman päässyt karkaamaan ihmisten mielistä, mutta tämä Coca-Cola versio on myös aivan mainio juhla.

 

Yhdessäoloa, rauhaa ja hyvää mieltä. Ehkä myös niitä lahjoja ja erinomaista ruokaa. Perusmalli, johon moni haluaisi pyrkiä. Itselläni vain ajatukset kääntyvät niihin ihmisiin, jotka eivät pysty näitä asioita itselleen saamaa. Yksinäiset,köyhät,mielenterveysongelmaiset,kodittomat…jne.

Meitä on moneen lähtöön ja nyt on aika nostaa kaatunut kaveri maasta ylös. Jos pystyt edes hieman muistamaan niitä ihmisiä lähelläsi, jotka sitä tarvitsevat, niin nyt on sen aika.

 

En tuomitse kenenkään hyvää elämää elävän joulua. Jokainen on sen ansainnut. Kiiltokuvajoulu on ihana juhla johon kuuluu pyrkiä, mikäli rakastaa joulun viettoa. Joulun voi kuitenkin viettää myös yksinkertaisena juhlana ja ehkä se kaiken tämän keskellä olisi myös aiheellista? Koko vuoden kiireet voi unohtaa ja jättää taakseen kaiken ylimääräisen hössötyksen. Hyasintti pöydällä ja aamuinen riisipuuro saattavat riittää monelle aivan mainiosti. Myös siinä on tajuttu jotain joulun vietosta.

 

Vietät Joulusi miten haluat, niin toivon sinun saavasi viettää sen sillä tyylillä, joka lämmittää sielua ja sydäntä. Hyvää joulua ja sen odotusta kaikille!

 

Ps. Jätetään se viinan kanssa läträäminen vähän vähemmälle joulun aikaan.

Kommentit (1)
  1. Olen pari vuotta peräkkäin kirjoittanut köyhien ja yksinäisten ihmisten joulusta. Viimeisestä kirjoituksesta ( https://viaperasperaadastra.com/2020/12/22/jouluksi-kotiin/ ) sain nenilleni vähän paremmanosaisilta tyyliin “älä pilaa joulumme”. He kuulemma antavat rahaa järjestöihin. Sitä saa riittää. Kysyin, pamautetaanko oven kiinni naaman edessä, jos naapuri soittaa ovikelloa? Hiljaisuus… Ihmisillä on hassu tapa sulkea ympärillä olevat asiat pois mielestä. Afrikassa voi olla nälänhätää, naapurikämpässä ei. Jotenkin hullua. Enhän minä edes sitä sanonut, että naapurille pitää antaa rahaa. Voi pyytää äitiä kahville tai lapset kylään. Liikaa pyydetty. Jotenkin tulee idioottimainen olo, kun näistä asioista yrittää puhua. Olen varmaankin idiootti 😆

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *