Liian laiska liikkumaan

 

Maailma on näkemättä kohdallani. En ole juurikaan matkustanut mihinkään, kun ennen oli olevinaan niin kiire töiden kanssa. Nyt kun en ole työkykyinen, niin ei ole taas varaa liikkua paikkalisbussia kummallisemmalla laitteella. Kuopio on toki kaunis kaupunki, mutta onhan tämä jo vähän nähty. Olisi se kiva käydä edes jossain käydä, mutta saan toki aikani kulutettua kaupungin linja-autossa numero neljä.

 

 

Nuorena sentään liikuin lyhyitä matkoja polkupyörällä. Nyt saan peräpukamia jos pelkästä munamankelin ajattelusta. Toki lihava persaukseni kiittäisi yrityksestä kutistaa häntä, mutta silti en käy hikipäässä pyörällä sitkuttamaan.

Oli minulla myös auto aikoinaan, tai no Citroen se oli, mutta pidin siitä laitteesta siitäkin huolimatta. Olihan hän yhtä seksikäs, kuin ranskalainen nainen kainalokarvojen kanssa, mutta siitä huolimatta jaoimme elämämme muutaman vuoden ajan. Yhtä ajettava punainen kulkuneuvoni vain oli, kuin Stiga jäätyneessä mäessä, mutta kaikkea nyt ei vain voi saada.

 

 

On yksi kulkupeli elämässäni, jota kaipaan tasaisin väliajoin. Potkukelkka oli jotain todella hauskaa, kunnes kaupungit päättivät kävelijöiden tarvitsevan hiekkaa jalkojensa alle. Ei enää peilijäässä olevia teitä ja vauhdin hurmaa, kun kaiken täytyy olla niin hemmetin turvallista. Pistäisivät mummot kypärät päähän, jos kaatumista pelkäävät. Minä haluan potkukelkkailemaan!

Tiedä sitten viitsisinkö enää lihasvoimalla liikkua. Aika ehkä kultaa muistot ja saa minut kaipaamaan jäisiä teitä. Tuolla ajatusmallilla jääteiden rakastamisessa, pulkassa istuminenkin voisi tosin olla vielä mukavaa.

Voisi vain mieli muuttua nopeasti, kun perse huurussa komentaisi vetäjää pitämään kovempaa vauhtia. Kyllähän siinä kylmä tulee, kun ei mitään tee.

 

 

Halvan moottorin saisin toki alleni, jos palaisin mopoilu aikoihin. Tässäkin ajassa on vain omat ongelmansa. Olen nimittäin liian vanha jo kyydittämään naisia pitkin kyliä. Lisäksi mokomat kun ovat lihoneet iän myötä keskimääräisesti sen verran, ettei pieni mopedi kestä sellaista elämää.

Tiedän, että turhaan haaveilen, sillä tuskin nuo edes kyytiin lähtisivät, mokomat kermaperseet. Kyllä se pitää vähintään Audi olla, että saa baariruusun hormonit hyrräämään. Taidan olla siis vain hyvä onninen, kun olen tuolta välttynyt.

 

 

Kuumailmapallon kyytiin pääsin viime kesänä. Tuosta sain mitä kauneimman muiston. Ei tuolakaan kulkuneuvolla vain kusipäisiä kanssaliikkujista päässyt eroon, kun joku huusi maanpäältä korkeuksiin:

Hyppää alas!

 

Kyllä suomalainen liikennekulttuuri on toisinaan sitten ihanaa.

 

 

Olen myös kokeillut kulkupeleinä rullaluistimia, jolla kaaduin heti, samoin kävi suksien kanssa, joita en kaipaa pätkääkään.

Toisaalta, kun tarkemmin mietin kirjoitustani, niin en taida olla enää minkään kulkemistyylin ystävä. Olen siis löytänyt onnen tietämättäni, kun istun paikallisbussin kyydissä.

Kommentit (2)
  1. Sinähän olet oikein Hyvä Ihminen kun paikallisliikennettä kannatat. Ja maailma pelastuu myös.

    1. Taitaa noita muita pahoja tapoja olla sen verran, että ei minusta maailmaa ole pelastamaan. Olisihan se myös kauhean epäseksikästä nykyihmiselle, jos valkoinen keski-ikäinen hetero saisi sen aikaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *