Neuvoni kohti parempaa elämää (Ne pienet teot)

Ocd, masennus ja uupuminen. Ajatuksia näistä eroon pääsemiseksi.

1588505742013.jpg

 
 
Masentaako? Vituttaako? 
 
 

Mikäli vastasit jälkimmäiseen myöntävästi, niin onnittelen sinua. Olet saavuttanut tunteen, joten nauti siitä. Sinulla on nyt pohja, jonka päälle rakentaa jotain uutta ja parempaa.
Älä edelleenkään luule, että sen täytyy olla jotain mullistavaa. Sinun ei todellakaan tarvitse muuttua siivoojasta lääkäriksi ennätysajassa.

Kuvittele siis eteesi Legoja iso kasa, joista jokainen on jonkinlainen mahdollisuus elämässä. Pieniä asioita joita arjessasi vastaasi tulee, vaikka et uupumuksesi keskeltä niitä näe.
Rakenna näistä palikka kerrallaan itsellesi jotain ja huomaat joku päivä saaneesi jotain pientä ja hallittavaa kasaan.


Selitän tätä hieman nyt tarkemmin.

Asut pienessä kuplassa pääsi sisällä ja niin asia vain on. Älä siis yritä murtaa kuplaa väkisin rikki, sillä siinä et tule onnistumaan. Pikemminkin venytä sitä hieman ja saat lisää tilaa hengittää pikku hiljaa.

Samainen ajattelu toimii mielestäni yrittäessä paeta ocd maailmaa. Huonona päivänä vain kamppailet ja yrität selviytyä eteenpäin. Yritä saada pieniä voittoja myös silloin, jos voimavarasi siihen riittävät.

Oman kokemukseni mukaan se on lähes mahdotonta, mikäli ocd pommittaa sinua koko päivän ajan. Väsyyhän maratonin juoksija myös pitkällä matkalla. Alkumatka on varmasti helpompi, kuin maaliintulo.

Hyväksy siis väsymys, äläkä ruoki siitä pitävää petoa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole sitä.


Joku miettii varmasti, että ei voi olla noin vaikeaa. Ryhdistäytykää!

Esimerkkinä kehoitan sinua kritisoiva ystäväni ottamaan nyrkkeilyhanskat käteesi ja ala lyömään säkkiä.


Hyvä selvisit luultavasti ensimmäisestä erästä oikein mainiosti!

Alkaa toinen erä ja alat jo luultavasti samalla reippaalla tahdilla väsymään, mutta kroppasi liikkuu juuri ja juuri. Olet silti tahdonvoimalla todennäköisyyksiä vastaan sankari ja selviydyt myös tästä erästä. Loistavaa!

Nyt huohottaen ja hymyillen tunnet hyvää mieltä hetken, kunnes tajuat seuraavan erän alkavan. Heräät myös tietoisuuteen, että erä neljä, viisi ja kuusi ovat tulossa. Tahti olisi pidettävä samana, mutta kroppasi tekee sen mahdottomaksi.

Nyt käännä tuo sama ajatuksiisi. Taistelet pakonomaista rutiinia vastaan erän tai ehkä kaksikin. Mitä tapahtuu, kun seuraavat erät saapuvat? Luultavasti häviät kamppailun siltä päivältä.


Palaan tässä kohtaa edellä olevaan Lego ajatteluun tai oikeastaan sen kaltaiseen mielikuvaan pienistä teoista ja asioista.

Kuplasi on nyt savun täyttämä, josta näet varmasti hetkittäin pieniä väläyksiä kadonneista voimastasi ja muusta maailmasta, jossa voisit mahdollisesti olla. Tässä kohtaa tulee pelastuksen aika. Pieni kirkkauden hetki riittää, usko tai älä!

Omaan kokemukseeni lisättiin burnout ja vakava masennus, niin en voinut puhua kovinkaan tuoreesta ajattelusta. Oma kuplani oli savua täyteen puhallettu pallo, josta ulkomaailmaa ei näkynyt. Vankila jonka olin päähäni rakentanut.

Mutta mennään nyt siis ajatuksessa eteenpäin.

Venytä kuplaasi siitä kohtaa ja tee itsellesi lisää tilaa hengittää. Savu voi kyllä sen hetkiseksi taas myöhemmin sumentaa, mutta älä murehdi siitä. Olet saanut joka tapauksessa lisää tilaa, vaikka et sitä välttämättä heti tiedosta. Kun tarpeeksi tökit kuplaasi, alkaa sen pinta-ala vihdoin kasvamaan niihin mittoihin, että sillä alkaa olemaan merkitystä.

Esimerkkinä voisin ottaa vaikka niinkin pienen asian, kuin ulkona kävelyn. Olet oikeasti masentunut, uupunut ja voimaton. Saat itsesi kuitenkin pihamaalle ja tunnet edes pienen hetken jotain. Ei sen tarvitse paljoa olla, mutta enemmän se on kuin se mitä aikaisemmin tunsit. Olet siis venyttänyt ajatusmaailmaasi.


Voit toki yrittää moukaroida kuplaasi kunnon iskuilla, mutta miten voimaton sen tekee?


Ehkä joku ulkopuolinen, kuten psykologi voi antaa hieman apua venyttämällä sitä sen ulkopuolelta, mutta olet itse vastuussa kaikesta kovasta työstä, mitä eteesi tulee.

Monesti olen törmännyt vain ikäväkseni lääkäreihin, joiden mielestä esimerkiksi työelämässä roikkuminen on parasta apua mitä ihminen voi saada.
Näin varmasti onkin, mikäli olet pitkään ollut kotona tekemättä mitään. En kuitenkaan usko, että jos ihminen on väsynyt, niin vaikka puolikkaan työpäivän tekeminen auttaisi yhtään mitään.

Se vaatii oikeasti voimaa, että saat tuosta ratkaisusta jotain irti. Jos sinulla on voimaa, niin silloin pystyt venyttämään elämän kuplaasi lisätyllä vapaa-ajalla täyden työpäivän sijaan.
Käytä siis omaa päätäntä valtaasi, jos sinusta tuntuu väärin autetulta.

Tämäkään ei helppoa ole, jos olet täysin voimaton. Anna muiden siis tässä tapauksessa säheltää apunasi ja koita saada niitä pieniä voittoja siitä irti. Unohda muiden toiveet ja vaatimukset olosi suhteen ja tee vain se mihin kykenet.


Siis mitä jos ei niitä voimia ole?

Palaa oikeasti lähtöruutuun. Hyväksy, että sinulla on mahdollisesti masennus, ocd tai olet uupunut. Niin kauan kuin olet tilassa, jossa vihaat ja suret omaa tilaasi tai vielä pahempaa, että et jaksa tai ymmärrä tehdä edes sitä, niin työelämä ei todellakaan ole sinua varten.

Nollaa siis tilanne. Sinun ei tarvitse olla maailman tehokkain työntekijä, perheen äiti tai isä, tai oikeastaan lähellekkään paras yhtään missään. 
 Se että muut ovat tehokkaita ja onnellisia koko ajan on vain harhaa. Unohda siis se mitä haluat olla ja keskity vain siihen, mitä sinun päässäsi vielä on.

Jos tilanne siis vaatii sitä, niin luovu niin monesta päätäsi rasittavasta asiasta kuin mahdollista.

Ei, sinun ei ole pakko olla töissä.

Ei, sinun ei tarvitse olla superäiti.

Ei, sinun ei tarvitse harrastaa kaikkea vapaa aikaasi.

Oikeastaan sinun ei tarvitse edes tiskata tänään, jos energiavarasi ovat sitä mieltä.

Pienistä teoista se lähtee. Tänään jaksoit keittää itsellesi kahvia, joten nauti siitä. Ehkä huomenna teet jotain muuta?
Toisena päivänä saatat jaksaa heilua hullunlailla ja seuraavana olet taas se harmaan masentunut raato sohvalla. Se on aivan ok!

Kuten aikaisemmin olen kirjoituksissani todennut, niin minulla paraneminen lähti noista pienistä ajatuksista. Kaikkea ei ole pakko tehdä, niin kuin yhteiskunta on sinulle sanonut.


Itse taistelin työpaikallani loppuun asti ja tällä todellakin tarkoitan loppuun asti. Jos olisin jäänyt itku- ja paniikkikohtauksista kiinni toisille jo vuosia aikaisemmin, niin olisin joutunut varmasti sairaslomalla hyvin nopeasti.  
 Puhumattakaan ocd kohtauksista, jotka opin peittämään turhankin hyvin. 

Minut kyllä tiedettiin väsyneeksi ihmiseksi, mutta muuttumalla robotiksi työmaalla pystyin lihasmuistilla viemään työpäiväni läpi.
Se olinko ajatellut mitään vuosiin enää on aivan muu asia. Päässäni oli vain ajatus tehdä vielä enemmän töitä, vaikka pääni ja ruumiini yritti kertoa minulle vuosia jo jotain aivan muuta.


Väheksyä voit halutessasi luovuttamista paranemisen keinona ja se on sinun oikeutesi. Joskus mielestäni ihmisen on vain hyvä pysähtyä ja miettiä edes omia valintojaan hetken. Tai edes pohtia sitä, pystyykö enää edes pohtimaan? 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *