Paha olo. Rakastan sinua, mutta mene pois!

Masennus, Suru, Mies, Liite, Kaipaus

Yhtäkkiä tajusin sen. Olin vuosia sitä epäillyt ja osittain myös myöntänyt sen. Jostain syystä erään nettitutun Instagram-päivitys, vain sai sen tänä aamuna iskeytymään tajuntaani:

Rakastan huonoa oloa.

On näköjään niin, että kun vuosia rääkkää itseään työelämässä, väsyttäen kroppansa ja ajatuksensa katkeamispisteeseen, niin siitä todella tulee uusi normaali olotila. Vaikka kuinka noiden vuosien jälkeen haluaisi levätä, niin ruumis ja mieli etsii elämän tuomaa Leidi Dominaa, joka päästäisi minut vellomaan stressiin ja ahdistukseen.
Minun kohdalla tuo näkymätön nainen taisi vain olla Leidi Domino, sillä komiasti tuo vatsani kasvaa.

 

Haluaisin päästä eroon tuosta tyypistä sisälläni, joka tekee kaikkea liikaa. Huomasin eilen kiduttavani itseäni, jo pelkästään blogitekstien takia. Lilyssä, kun on ollut paljon puhetta päivittäisistä askelmääristä.
Sinä siis kävelet 10000 askelta päivässä, se on loistava tulos! Ahdistusta hakeva mieleni vain päätti kävellä saman tien 20000 askelta. Ihan vain sen takia, että pikkuisen vituttaisi.

Ehkä minun ei tarvitsisi tehdä kaikkea noin. Loppujen lopuksi, kun tuo on todella huono tapa kehittyä missään. Sitä aikansa riehuu unelmiensa perässä, kunnes kroppa tai mieli antaa periksi. Toki sen jälkeen pitää riehua vähän vielä lisää, koska eihän hyvää pahaa oloa sovi hukkaan heittää.

Olen kai itseni vanki, joka haluaisi rauhoittua? Haluaisin vaipua samankaltaiseen tilaan, joita näkee elokuvissa, kun sankari painaa päänsä naisen syliin ja kaikki on vain hyvin.
Haluaisin rauhan ja taidon nauttia siitä. Luultavasti vain en tekisi niin, koska pääni ja ruumiini kaipaa stressiä.

 

Minun piti kirjoittaa teletapeista baarissa. Tuo ajatus on pyörinyt päässäni viikon, mutta jostain syystä tämänpäiväinen ajatus kosketti minua. Se iski persaukselle, kuin mummo vainaan lyömä koivunoksa.
Jäivät muuten hyvin nuo oksat mieleen, sillä ne piti itse hakea pihalta. Se oli pelottavampaa, kuin itse selkäsauna.

Ehkä laitan tämän tekstin nyt vain tietokoneen roskakoriin. Ei näitä syvällisiä ajatuksia kuulu kenenkään lukea. Eivät nämä ainakaan kenenkään päivää pelasta.

Eli hyvästi tekstini ja tervetuloa teletapit.

hyvinvointi mieli hyva-olo terveys
Kommentit (6)
  1. Kiitos. Roskiin ei juttuja kannatta laittaa!

    1. Laitan minä nykyään niitä roskiin jonkin verran. Joskus tulee kirjoitettua niin paljon, että ei viitsi kaikkea julkaista. 🙂

      Suurimmat tunteen kuohut on kanssa hyvä säilyttää ilman julkaisua pari päivää ja lukea sitten myöhemmin uudestaan.

  2. ”Haluaisin rauhan ja taidon nauttia siitä.”

    Loistavasti sanottu! Samaistun täysin! Jos joskus olisikin rauhallinen, stressitön ja levollinen tilanne, eikö vaan oma mieli ala listata tekemättömiä töitä, arkisia ongelmia ja jopa menneitä vaikeuksia. Niistä kun osaisi päästää irti.

    Usein oma pää on itselle se pahin vihollinen ja stressin ylläpitäjä. Kiteytit oivallisesti oman itsen orjuuttamisen ongelman. En tiedä, miten siitä oppisi pois (lobotomia voisi auttaa…).

    Kiitos näistä ajatuksista ja vertaistuesta! Osui ja upposi! <3

    1. Kiva, että tykkäsit. 🙂

      Kirjoitin tämän ihan kirjoittamisen ilosta. Ajattelin etten taas viitsi synkistellä blogissa. Näköjään julkaisin sitten kuitenkin 🙂
      Ensi kerraksi pitää kyllä keksiä taas jotain pirteää. En tiedä vain mitä..

      1. Höösääjä
        24.9.2021, 00:44

        Tälläiset synkistelyt antavat hyvin vertaistukea ja lohtua, kun itse painii samojen ongelmien kanssa. Olen viime aikoina opetellut rentoutumista aivan kuin uutta kieltä tai harrastusta: kalenteriin on merkitty päivät, joina menen vaan makaamaan sänkyyn ja teen progressiivisen lihasrentoutuksen YouTuben opastamana. Kehitys on hidasta ja rento olo tuntuu OUDOLTA, mutta kuukauden jälkeen taito on kehittynyt!

        1. Se on pitkä tie, että oppii rauhoittumaan. Itse epäilen, että en opi sitä koskaan kokonaan. Aina olen ollut sellainen luonteeltani, että osaan olla vain paikallani tai teen täysillä.

          Mitä tulee tuohon synkistelyyn blogissa, niin se on aina ollut osa minun kirjoittamista. Pitää vaan koittaa pitää tasapaino, koska rakastan sitä tunnetta, kun saan ihmiset hymyilemään tekstien parissa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *