Tekosyiden kuntosali

 

 

kuntosali päivä. Motivaatio olisi kohdillaan ja tekemisen intoa riittäisi. Kaikki on siis hyvin.

Mutta..

 

Kuinka vaikeaa lähteminen voikaan olla. Tekosyiden juhlaa, jottei tarvitsisi liikkua ovesta pihalle. Pihalla sataa kolmen pisaran tuntivauhdilla ja puu heilui hieman tuulen merkiksi. Lempi t-paitakin on pesussa ja housut sattuvat olemaan vääränlaiset. Ruokailu oli liian raskas, kehtoottaa ja kävely salille ei maistu.

Taas miljoona tekosyytä. Liikunnan vaikein osuus on todellakin, lenkkikenkien pukeminen treeniä varten. Loppu tulee kyllä itsestään.

Keksin siis taas tekosyitä niin pitkään, ettei lähteminen enää huvita. Nytkin kirjoitan tätä blogia, kun pitäisi liikkua ulos. Toisaalta näin, että ulkona satoi tunti sitten. Eihän sitä koskaan tiedä, jos se aloittaa uudelleen.

 

Liikunta on ihanaa ja todella rakastan sitä. Minulle sopii vain paremmin valmiilla aikataululla oleva suorittaminen, esimerkiksi jossain ryhmässä. Itsekurin puuttuminen näkyy liikaa omalla aikataululla tehdyssä lähtemisessä, sillä ainahan tämän päivän treenin voi korvata huomenna. Korvaamatta se yleensä jää, kuten arvasit.

Liikkuminen ei toki saa olla pakonomaista. Sen täytyy olla hauskaa. Siksi olenkin miettinyt siirtymistä kokonaan kamppailulajien puolelle. Selkeät treeniajat ja ehkä hieman seuraa toisista ihmisistä. Ei kuulosta aivan kamalalta minun korviini.

Kuntosali toisaalta on aika makea paikka. Ei vain tunnu sopivan minulle liikunta muotona. Motivaatiota syö liikaa kohdallani uupumuksen aiheuttama lihasheikkous. Koita siinä sitten kehittyä salilla, kun kroppa ei anna minkäänlaisia tehoja itsestään irti.

 

Myönnän, että nykyisin pidän tekosyynä myös uupumista. En minä enää niin väsynyt ole, mitä joskus aikaisemmin. Kohta on puolitoista vuotta levätty ilman töitä ja se tuntuu taivaallisen hyvältä. Aivan kuin olisi saanut osan omasta itsestään takaisin.

Surullista tosin, että ihminen pystyy rääkkäämään itsensä sellaiseen kuntoon, että jopa palanen omasta sielusta pakenee työstä kärsivän ruumiin mukana. Näinhän se ei saisi olla.

Ikävä kyllä epäilen, etten ole ainoa joka tuollaisen kierteen on itselleen onnistunut tekeemään.

 

 

Nyt kuitenkin laitan blogin syrjään ja lähden yrittämään lenkkareiden solmimista. Nyt teen sen, enkä kitise. Lisää tekstiä kerkiän tekemään myöhemminkin.

 

 

 

Jälkikirjoitus

 

En liikkunut yhtään mihinkään. Taivaalta tuli hieman vettä ja kävely ei kiinnostanut pätkän vertaa salillle. Tein siis kaiken juuri niin mitä epäilin. Hain jääkaapista hieman syötävää, siirryin peiton ja tyynyn kanssa sohvalle makaamaan. Sohva tuo minun rakas ystäväni, jossa vietän suurimman osan päivästäni kotona.

Toisaalta haluan kirjoittaa kirjani käsikirjoituksen loppuun. Ehkä siis oikeasti makaan tässä koko päivän ja työskentelen ”Marraskuunkujan” parissa.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *