Vieras perse

Kitara, Basso, Väline, Musta

 

Aivopieru sen toi mukanaan. Saattoi se olla myös tylsyyden mädättämä aivo, joka hädissään yrittää suoltaa itsestään edes jotakin pihalle. Ne ovat niitä pieniä hetkiä, kun kaikkien harrastusten menettämisen jälkeen, sitä yrittää viihdyttää itseään edes jollakin. Nyt pienestä vitsistä keskusteluryhmässä tuli totta ja perustimme bändin, ainakin nyt yhden biisin ajaksi. Harva meistä soittaa osaa, mutta ei sillä ole niin väliä. Oikeastaan emme edes tunne toisiamme, mitä nyt päivittäin keskustelemme pienessä ryhmässämme bloggaamisesta.

Olen täysin paska basisti, muutaman kuukauden kokemuksella. Ei se silti estä, minua tekemästä mahdollisimman paljon meteliä. Ehkä olen hieman hidas, mutta korona-aika saisi tuoda näitä ideoita nopeammin. Vuosi sitten aloin kirjoittamaan, mikä pelotti ja pelottaa kai vieläkin.Sitä kun joutuu ja saa laittaa ajatuksiaan esille, niin se palkitsee ja jännittää yhtä aikaa. Musiikki kauhistuttaa vielä enemmän, koska sitä en osaa senkään vertaa.

Sanat ovat valmiina kappaletta varten, tai oikeastaan valvoin puoli yötä ja innostuneena kirjoitin neljään kappaleeseen jotakin sanottavaa. Ei ne toki toimi kuin pohjana ja tulen kirjoittamaan ne vielä monesti uudestaan. Tuosta yöstä vain heräsi pieni himo kirjoittaa runoja. En niitä tähän blogiin julkaise, mutta ehkä perustan niille oman sivun, johon voin herkistellä, ilman että kukaan tietää sitä. Tällainen iso kokoinen mies ei käy omalla naamallaan mitä vain julkaisemaan. Siinä on aina vaarana, että kirjoitan jotain fiksua ja sehän ei käy minulle.

Kuvassa voi olla 1 henkilö ja sisätila
Muokkasin kasvojani kuvankäsittelyllä salaiset kasvot, jolla käy runoilemaan.

 

Nytkin himoan bassokitaran nostamista nurkasta. En osaa edes virittää sitä kunnolla, mutta se ei ole nyt se pääasia. Kaksi päivää vasta takana projektia ja olen täysin sen pauloissa. Tarkoitukseni oli ostaa ensi kuussa, ehjät vaatteet päälle, mutta miksi tekisin niin? Ehkä ostan sittenkin bassolle vahvistimen, ulkona kun en käy kuitenkaan?

 

Huonolle bändille piti keksiä huono nimi. Taisimme valikoida nimeksi ”Vieras perse” edustamaan kappalettamme. Ehkä jos joskus opin soittamaan, niin voin harkita muutakin nimeä. Saa nähdä kumpi tapahtuu nopeammin, se että korona katoaa vai se, että muutun muusikoksi?

Pääasia, että tunnen itseni virkeäksi. On jotain pitkästä aikaa mihin keskittyä ja se tuntuu hyvältä. Kirjan käsikirjoituskin etenee samalla, mutta on tärkeää, ettei se ole ainut mitä tehdä. Se on mukava, mutta raskas projekti, joten en halua olla vain sen vanki.

 

Jätän tämän päiväkirjamaisen tekstin nyt tähän. Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa taas, jotain normaalin poikkeavaa. Nyt minulla on vain suunnaton halu napata soitin kainaloon. Haluaisin kuvailla, kuinka hyväilen sen pintaa ja toteutan itseäni. Luvassa taitaa silti olla vain epävireisiä säveliä ja bassokitara, joka miettii

”Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni tämän”

Kommentit (2)
  1. Oot loisssssstava basisti! Parhain kaikista.

    1. Se voi olla. Kunhan nyt ekana selvitän, miten päin tätä soitinta pidetään sylissä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *