Helena Tynellin Pala maljakko

Neliskulmaiset sameapintaiset Pala maljakot toimivat yksinään, mutta ovat parhaimmillaan yhdessä. Eri värejä ja kokoja yhdistelemällä saa aikaan näyttävän kokonaisuuden.

Harmikseni omistan näitä maljakoita vain muutaman. Värejä ja kokoja löytyy useita. Maljakot Riihimäen lasille on suunnitellut aurinkopulloistaan tunnettu lasimuotoilija Helena Tynell ja ne kuuluvat Pirtti sarjaan.

Paloja on valmistettu vuodesta 1964 vuoteen 1976. Väreinä oli ainakin: sininen, keltainen, vihreä, ruskea ja kirkas. Pala maljakkojen suut ovat herkkiä rikkoutumaan.

Kuvassa yläpuolella on kaksikerroksinen kirkas pala, joka oli kaikista näistä maljakoista halvin. Se oli joutunut kierrätyskeskuksessa kynttilänjalkojen sekaan ja hintaa sillä oli 2,70 euroa. Näihin matalampiin sopivat matalat ja paksut kynttilät hyvin, joten ehkä paikka hyllyssä ei ollut ihan tuulesta temmattu. Vaikea vaan kuvitella millainen kynttilän pitäisi olla tuossa "tuplapalassa", ettei yhdistelmästä tulisi raskas.

Ottaisin mielelläni vielä ainakin keltaisen ja tummansinisen Palan. Haluaisin myös saada Paloja useaa eri kokoa. Varsinkin kaksi pienintä kokoa on tosi hauskan näköisiä. Niitä en ole nähnyt missään aikoihin.

Marraskuu on hujahtanut jo puoliväliin. Pian ollaan joulukuussa. Tänä vuonna aloitan lahjojen hankinnat jo hyvissä ajoin, ettei joudu viettämään ihanaa joulunalusaikaa kauppojen ryysiksissä.

Kommentoi