Lihavat on lepposia

Ajattelinpa lopulta vetää vaakan muumilipaston alta ja katsoa mitkä kauhuluvut siihen piirtyisivät.
Kyllähän sen jo ihan näppi- ja fiilistuntumalla tajusin, että keskivartalo on selkeästi laajentunut kun farkkuja jalkaani kiskoin, mutta...

Mahtuu mahtuu, mutta voihan HK ja Wigren yhteensä niitä selkämakkaroita! Ja kuinka lystiä onkaan solmia kengännauhoja, kun jotenkin omituisesti henkeä ahdistaa ja kumartuminen on jotenkin niin jäykkää. Kai se -tana on jäykkää kun on laardipallero siinä pallean päällä vastaanpanemassa.

Entäs sitten nämä ihanat pitsihörhylät, jotka uppoavat lähes näkymättömiin lantion pehmeyteen, siis kunhan ne ensin saa ylös asti kiskottua? Hiki valuu ja naama punoittaa.
Ei siinä auta, että mies tuijottaa palvoen ja läähättää miten iiiihana ja seksikäs olenkaan. Paskan marjat.  Seksikkyyteen riittää sen silmissä, että olen toppapukua ohuemmissa vetimissä ja kumarrun nostamaan roskan lattialta, että ei ihan uskottavaa eikä todellakaan auta akuuttiin kehokriisiin.

Mutta takaisin siihen painajaismaiseen hetkeen kun sirosääreni digitaalisen vaakahirviön arvioitavaksi nostin, ja säärien mukana koko mahtavan ruhoni...
Meinasin nielaista kieleni ja tukehtua kun näin ne numerot. Muistaakseni vaaka näytti samoja lukemia vuonna -95 juuri ennenkuin läksin synnyttämään esikoista ja toisen kerran junioria odottaessani joskus viikoilla 35. Enimmilläni ikinä painoin joulukuussa -97 juuri ennen pojan maailmaan punkeamista, mittariin kilahti silloin +90 kg. MUTTA juniori painoikin 5750, joten ei se massa ollut pelkkää sipsejä ja juustonaksuja.

2000-luvulla en ole kertaakaan painanut näin paljon.

Enkä valitettavasti ole lihavana leppoisa, päin vastoin. Olen ihan h-vetin kärttyisä, kiukkuinen ja voin huonosti.

Ketään muuta en voi syyttää kuin itseäni. Jokaisen laardikilon olen itse itseeni kerryttänyt ja vieläpä aika lyhyessä ajassa. Taisin sittenkin ottaantua töiden loppumisesta enemmän kuin tiedostin. Meni vähän herkutteluksi vaikka en olekaan tunnesyöppö. Liikkuminenkin jäi ihan olemattomaksi, oli vain jotenkin niin helppo jäädä kotiin puuhastelemaan joulua ja leipomaan ja kahvitella kavereiden kanssa ja...

Suomalaiskansallisesti sanon nyt syvällä rintaäänellä PERKELE ja alan matkan kohti itsenikokoista naista.

Saa tsempata.

PS: ehkäpä tämä tonton-tammikuu antaa potkua projektille :)

Kommentit

pöpelikössä

Mie oon mukana! Tsemppiä, jes, tsemppiä!!!

En usko, että itsellä kovin valtaisasta kilomäärästä on kyse (EN mene vaa'alle, en uskalla :D ), ehkä jokin max 5 kg. Mut olo on niin kamala turvonnut plösö, että tästä on kuule totisesti leppoisuus kaukana!

Jopa Jere, joka on aina minua kohtaan melko kultainen ja ihana (eli vastaa kysymykseen "näytänkö hyvältä?" "joojoo" edes katsomatta päin, aika kultaista eikö?) huomautti tuossa joulun välipäivänä, että nyt hänkin huomaa, että kasvoistani alkaa kadota muoto.

Eli plösöyteni ei asetu pelkästään vyötärölle, vaan on kivunnut sieltä myös kasvoihin turvottamaan luuston näkymättömiin. KRAAAAHHHH!!!

Jes! Tsemppiä! Saatana!

 

Suttastiina

VIISI kiloa se on mullakin lisälastia, mutta periaattessahan se on KAKSI (!!) vaatekokoa...joten ei ihme jos ahdistaa ahtautuminen 30" farkkuihin kun perse on 32".

Mie näköjään paisun vyötäröltä, joka tällä hetkellä on kyllä kateissa. Kasvot peilissä tai kuvissa eivät näytä paljoakaan pyöristyneen,  mutta eipä se auta siihen farkkuahdistukseen, kun en päähäni niitä housuja ole kiskomassa.

Eli Tsemppiä, saatana, sullekin. Ja mulle. Kyllä tämä tästä.

Pakko.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nauroin ääneen tuolle "nyt hänkin huomaa, että kasvoistani alkaa kadota muoto". :D

Nyt tammikuussa on kaksi trendiä eli lehtien jutut laihduttamisesta ja sitten tiedostavien ihmisten postaukset miten lehtien laihdutusjutut on typeriä eikä ihmisten pidä laihduttaa. Olen molempien tahojen kanssa samaa mieltä eikä todella pidä laihduttaa sen takia, että lehdissä niin sanotaan, mutta kyllä tammikuu on usein otollista aikaa parin kilon pudottamiselle! Minä haluan nämä ehkä 5 kiloa pois ja ainoastaan siksi, että olo on pöhöttynyt ja turvonnut, kaikki vaatteet ei enää mene päälle jne. Tavoittelen siis hyvää oloa ja haluan käyttää kaikkia vaatteitani. Vaa'alla en käy vaan vaatteet toimii puntarina. :)

pöpelikössä

No niiii-i, hemmetti! :'D

Suttastiina

Maagiset VIISI kiloa sielläkin!

Tsemppiä, -kele!

harhaanjohtava

Hah, tunnistin itseni. Istun tällä hetkellä kuntopyörän vieressä, se toimii naulakkona. Mut ostin tavoitehousut. Pakko se on joskus kaivaa esiin.

Mut jes, nyt löysin seurattavaa!

 

Suttastiina

Hah, meilläkin oli kuntopyörä, mutta siinä vaiheessa kun mie ripustin siihen ehkä kymmenettä laukkuani, mies tuskastui ja kantoi sen toimistolle. Siellä se pölyyntyy.

Tavoitehousuja on mulla kaappi pullollaan. Pitäisköhän laittaa Facebookin kirpparille, siitä sitä saiskin lisäkärttyä päivään ;)

Mulla oli stepperi olohuoneessa. Ajatuksena oli tarpoa samalla kun katselin telkkaria, ajatuksen tasollehan se jäi. Mutta hyvin stepperi toimi naulakkonakin. Nyt se on makuuhuoneessa hautautuneena vaatteisiin. Onneksi on lievästi hyperaktiivinen koira, joka on aina valmis lenkille, ei edes nämä pakkaset hidasta tahtia. Mulle itselle tulee hiki jo toppavaatteita pukiessa, minkä kyllä lasken myös kuntoiluksi :)

Suttastiina

Koira on kyllä oivallinen lenkittäjä!
Meillä kun ei karvaisia kamuja voi olla ja tuo lisko taitaisi kuolla pakkasiin, niin itse on vain potkittava itseään liikkeelle. Tai edes venyttelemään telkkarin edessä.

Ja on mulla tuossa telkkarin edessä hei kahvakuulakin (johon isken varpaani joka samperin kerta kun siitä ohi kävelen)!

Krhm...mun piti siirtää kahvakuula pois eteisestä, koska mies löi varpaansa siihen...

harhaanjohtava

Meillä kahvakuula toimi vanhalla kämpällä hyvänä ovistopparina. :'D

Kommentoi