Onhan sitä työttömällä aikaa täyttää puuduttaviakin hakemuksia

Työpaikkavahti lähestyy minua kaksi kertaa viikossa listaten mahdollisia uravaihtoehtoja, mitä kohti pyrkiä lähettämällä hakemus. Joka kerta ei listausksessa ole ainoatakaan paikkaa, joka kiinnostaisi tai jos kiinnostaisi, on se koulutuspohjaisesti rajattu ulottuviltani pois.

Kuukauden sisään olen nyt kuitenkin saanut useamman hakemuksen täyttää ja voi tsiisus mikä urakka niissä onkaan!
Valtion, kuntien ja enenevässä määrin yhä useamman työnantajan käytössä on rekrysivusto ja selain-/järjestelmäpohjainen hakemus.

Olen muistaakseni avautunut turhautumisestani aiemminkin, mutta täytettyäni juuri nyt hakemuksen Kelalle olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kypsä nettihakemuksiin, että seuraavaksi lähden lottomaan ja toivon miljoonapotin säästävän minut vastaavilta kammotushakemuksilta loppuiäkseni. Tai vaihtoehtoisesti haluan sen työpaikan!

Hakemuspohjat on selkeästi suunniteltu joko suoraan koulunpenkiltä tai max. muutaman vuoden kiinteän työkokemuksen omaaville hakijoille. Eihän siinä mitään jos tarvitsi naputella vain muutama paikka järjestelmän pilkunviilaajahenkiseen moolokiin, mutta kun 54-vuotiaana, ympäriinsä reissanneena ja kokeilunhaluisena yksilönä niitä paikkoja on enemmän kuin kahden käden sormilla laskee, alkaa ärsyttää ja puuduttaa moinen nyhertäninen.

Työnantaja
Aloituspäivä (oiskohan ollut joskus kesäkuussa 1984/tammikuussa 1985...)
Lopetuspäivä (katso edellinen)
Maa (kiva alasvetovalikko, yritä kirjoittaa jotain, niin sekoaa tyystin)
Alue (kanta-häme, päijät-häme vai pirkanmaa?)
Kaupunki (no tämä on helppo, paitsi se alasvetovalikko)
Toimiala (näitähän riittää)
Asema (työntekijä, asiantuntija vai toimihenkilö, vai "muu")
Nimike (viidenen paikan kohdalla tekee mieli jo kirjoittaa Pain in the Ass)
Lyhyt avaus tehtävistä (blaablaablaa)

Jos hakemuksia tulee vaikka 200, niin hatunnosto vain sille, joka näitä listauksia selaa. Tai sitten epäilen,  että  Random Generaattori otetaan käyttöön ja arvotaan haastatteluun pääsijät :D

Mutta nyt on siis haettu Kelaan palveluneuvojaksi. Voi olla aika rankka duuni henkisesti ja niskaan tulisi aika paljon kiukua ja ahdistusta ja pelkoa päivän mittaan, mutta toisaalta olisi varmasti hetkiä, kun saisi oikeasti auttaa ja opastaa ihmisiä, kuinka juuri heidän tilanteessaan asiat saadaan toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Olen itse saanut Kelan neuvonnasta aika vaihtelevaista palvelua - joskus tuntuu että tiedän enemmän kuin vastaajana oleva neuvojantekele ja joskus taas linjan toisesta päästä tulee kultajyviä isokin säkillinen. Tällaiseksi kultajyvien jakajaksi haluaisin itsekin kehittyä!

Jää nähtäväksi pääsenkö haussa eteenpäin.

 

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Tytön kanssa täyttelin keväällä kesätyöhakemuksia (tutustu ja tienaa 2vk jaksoon). Miten ne sellaiseenkin kyselee kaiken mahdollisen (ja mahdottomankin). Minua tympi ja tyttöä tympi. Tosi turhauttavaa ja ärsyttävää...Ne vaikutti ihan samanlaisille kuin kuvaamasi kohdat.

Suttastiina

Olisi muuten mielenkiintoista kuulla oikeasti rekrytoinnista vastaavien kommentteja noista nettihakemuksista - onko ne rakennettu työnantajan toiveiden mukaisesti vai onko käytössä joku täysin ulkopuolinen taho, joka ne rakentaa kuulematta loppukäyttäjien kommentteja?

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta noissa voi kyllä käyttää harkintaa ja listata ko. paikkaa varten triviaalit työpaikat tarkemmin (vuositasolla) ja sitten muuten yleisemmellä tasolla. Itse olen aina kuitannut opiskeluaikojen useat työpaikat näin, jos ne eivät liippaa haettavaa tehtävää.

Ja miksi kysytään tarkasti, on tietenkin hakukoneet, jotka tekee hakuja työnhakijakantaan ja ehkä onnistuu löytämään oikeat ehdokkaat, ehkä ei. :)

Suttastiina

Tottakai voi käyttää harkintaa ja en minä nyt niin ääliö ole, että kirjaisin jokaikisen jouluapulaisena tai autokuskina olon ylioppilaskesänä, jos haen vaikkapa juuri tuota Kelan palveluneuvojan työtä.

Priorisointi hakemuksissa ja työpaikkakohtaiseksi muokatut CV:t ovat olleet selkäytimessä jo 20 vuotta sitten, mutta jos/kun työkokemus koostuu pätkistä, oleellisistakin sellaisista, jotka jakautuvat useamman vuoden osalle, niin mitäs teet?
Jos esim. olisin tehnyt vaikkapa Sote-alan juttuja vuosina 2000-2006 muutaman kuukauden pätkissä, on minusta harhaanjohtavaa kirjata järjestelmään että olen ollut töissä tuon ajan, koska nettihakemus vaatii aloitus- ja lopetuspäivät. Toki voin selventää sitä vapaakentässä, mutta veikkaan järjestelmän olevan niin tyhmä, että se listaisi selailuvaiheessa työkokemuksekseni 6 vuotta eikä sitä todellista pätkien tuomaa aikaa.
En halua "huijata" työnantajaakaan pyöristelemällä vuosia reippaalla kädellä.
Onneksi on järjestelmiä, joissa voi kirjata  (ja järjestelmä hyväksyykin sen) laajempia kokonaisuuksia malliin "eripituisia määräaikaisuuksia/projekteja vuosina xx-xx.

Ja sitten pitää kuitenkin aina liittää se CV hakemuksen mukaan. Siinähän ne näkyy.  Vapaamuotoisesta hakemuksesta saa suoraan jo jonkinlaisen kuvan ihmisestä, joka työtä hakee ja loppujen lopuksi persoonahan on se mikä usein ratkaiseekin lopullisen valinnan.

Itse valitsen vapaamuotoisen hakemuksen anyday, jos vain se mahdollista on!
 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hakukonetta varten noita täytetään ja se työnantaja/rekry sitten lukee CV:n ja avoimen hakemuksen ja ehkä kutsuu haastatteluun. Vaikeasti täytettäviähän nuo usein on, mutta ei siinä mun mielestä mitään valehdella, jos itse järjestelmä on huono eikä voi esim. yksilöidä pätkätöitä helposti. Se toki voi vaikuttaa siihen kuka hakijoista nousee kärkeen, joten siksi noihin voisi vähän panostaa...

jermia
Itärajapakolainen

Tänään viimeisen työpäivän päätteeksi mietin jo kauhulla noita työhakemuksia. Juurikin nuo jokaisen työn aloitus ja lopetuspäivät on aivan helvetistä! Etenkin jos niihin on pakko syöttää dd/mm/yy -systeemillä tarkka päivämäärä.

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Tykästyin valtion hommiin kun minut yksityiseltä irtisanottiin. 9 kk työttöämänä olon jälkeen pääsin palkkapalvelusihteeriksi valtion palvelukeskukseen. Ja nyt siis olen jälleen valtiolla. Valtiolle.fi sivusto on mielestäni aika selkeä vaikka sielläkin niitä päivämääriä kysytään.

Tsemppiä nettiviidakossa kulkemiseen ja onnea hakuun. :)

HM
rakastan rakastan

Tsemppiä ihan hurjasti, kunpas nappaisi ja sitten vielä lykästäisi niin että työssä olisi enemmän plussia kuin miinuksia. Pidän peukkuja pystyssä!

Suttastiina

Jos ei nyt tärppää, niin ainahan voin mennä yrittäjäkurssille ja pistää oman firman pystyyn :D
Kohtahan ne varmaan tarjoaa te-palveluista mulle lähihoitaja-koulutusta, kun se tuntuu olevan se viimeinen vastaus, jos ei ala "omia" töitä löytyä.
Sinänsä lähihoitajana voisi olla muuten ihan antoisaa ja mielenkiintoista, mutta kun en pysty edes katsomaan neulalla pistämistä, niin voisi tulla koulutuksen aikana ongelmia :D Ainakin niille pistettäville, jos summamutikassa silmät kiinni alkaisin tökkiä.

Torey
Näissä neliöissä

Meillä kuntarekryssä on vieläpä sellanen kiva, että ensin pitää täyttää kaikki omat tiedot töineen ja opiskeluineen. Sitten vasta siirrytään siihen kohtaan, jossa työnantaja kyselee asiat ja NE ON SAMAT mutta sinäpä et jostain syystä voi kopioida niitä omiin tietoihisi kirjaamisiasi tietoja vaan saat laittaa sen kaiken ihan uusiksi! Argh.

Suttastiina

Argh tosiaan.
Mutta ehkäpä näiden järjestelmien älyttömyyden takana onkin se, että halutaan karsia huvikseen hakijat pois. Jos ei oikeasti halua kyseistä duunia, niin tasan tarkkaan jättää homman kesken!

Kommentoi