Ladataan...

MUTTA

miksi noiden villasukkien säilytyspaikka on aina kirjahyllyssä?

miksi jokapaikkaan pitää lähteä viime minuutilla?

miksi mitään vempainta ei voi hankkia tutkimatta Tekniikan Maailmaa?

miksi kaikkien vempaimien pitää olla sen Tekniikan Maailman testivoittajia?

miksi kahvijauhe pitää aina mitata digivaakalla eika kahvimitalla?

miksi lautasten, lasien, aterimien on jäätävä pöydälle kun metrin päässä on astianpesukone?

miksi sitä astianpesukonetta ei voi laittaa pesemään, jos (mäkätyksen jälkeen) sinne laitetut astiat pöydältä ovat viimeiset mitkä sinne mahtuvat?

miksi astianpesukonetta ei voi tyhjentää kun se on ohjelmansa suorittanut?

miksi...
miksi...
miksi...

Ja selkeästi arkielämä on lähtenyt rullaamaan lähes normaaleilla raiteillaan, kun jaksan marista lillukanvarsista.

Rakastan rakastan.

 

 

 

Ladataan...

Pitkälle on edetty kesäkuisista epätoivon päivistä.

Tämän viikon perjantaina isä kotiutetaan kuntoutuksesta, ei nyt uuden veroisena eikä ihan entisenlaisenakaan, mutta omatoimisena, teräväpäisenä ja touhukkaana.

Taatusti ei tule olemaan vanhemmillani helppoa sopeutua uudenlaiseen elämään uusine rajoitteineen ja tilanne tulee vaatimaan myös meiltä läheisiltä apua, ymmärrystä ja tukea.

Mutta oma sydän laulaa riemusta ja onnesta
koska
minulla on yhä isä.

Ladataan...

Toimeliaan viikonlopun päätteeksi pääsimme Päiväristeilylle - tosin vain katselijoina, mutta hulvatonta oli meno kyllä katsomon puolellakin!

Utran Uittotuvan areena on huippu paikka kesäteatterivisiitille.
Katsomon penkit ovat tukevia ja miellyttävät niin selkää kuin persaustakin. katsomo on katettu, joten normaalisuven sadekuurotkaan eivät haittaisi (tänään ei kyllä satanut) ja maisema näyttämön takana hivelee silmiä ja mieltä.
Tänään ei myöskään ehtinyt kuikuilla sitä kaunista jokimaisemaa, koska näyttämön tapahtumat pitivät tiukassa otteessaan koko esityksen ajan.
Esitys oli  Päiväristeily - Trippi tarunhohtoiseen Tallinnaan.

Komedian on ohjannut ja käsikirjoittanut Antto Terras ja koko parituntinen ilotulitus vedetään läpi vain kolmen näyttelijän voimin. Juha Suihko, Katriina Sinisalo ja Laura Eriksson eivät kyllä kaipaakaan apujoukkoja, niin suveneeristi kolmikko moninaiset roolinsa hoitaa.

Uskomattoman paljon saivat Terras ja oivat näyttelijät mahdutettua Tallinnan matkalle - on Viikinkejä, Figaroa (& hurmaavia eläkeläismummoja), Mustanmäen toria, Viruhotellia ja reippaanakäydäänrekkainalle-taksikuskikin...

Henkilökohtainen suosikkini oli tämä opas, joka esitteli erittäin yksityiskohtaisesti kylttinsä avustuksella vanhan kaupungin monet vanhat talot. Pitäisiköhän itsekin ottaa käyttöön mahdollisissa tulevissa kaupunkiopaskeikoissa selkeä tyyli osoittaa "apusormella" rakennuksia todeten vain että "vanha talo" "vanha talo" "ja arvatkaas...vanha talo!"?

Replikointi roolihenkilöiden kesken oli  totaalisen hervotonta ja osansa sai myös paikalla oleva yleisö.
Ennen puoliaikaa olin nauranut jo niin hysteerisesti, että sain kaksin käsin pyyhkiä naurunkyyneleitä kasvoilta ja silti paidan rintamus ehti kastua niistä. Vatsalihakset ovat taatusti kipeät aamulla.
Tsiisus, voin vain kuvitella jos tätä näytelmää katsoisi muutaman siiderin kostuttamin aivoin!! Pyörtyisi varmaan naurusta.

Sain kaiken huipuksi Antto Terrakselta hänen uusimman kirjansa Helsinki-Tallinn express (omistuskirjoitus kunnioittaen eikä rakkaudella, koska Turjake oli mukana) ja odotan innolla tulevaa lukukokemusta - jos mies saa aikaiseksi teatterilavalle niin iskevää tekstiä kuin mistä Päiväristeilyssä sai nauttia, ovat odotukset suuret kirjankin suhteen.
Terraksen repertuaariin kuuluu muuten Wikipedian mukaan myös stand-up ja sepä se vasta voisi olla kokemus livenä!

Ladataan...

Eilen oli Joensuussa Joen Yö ja houkuttelin Turjakkeen kanssani liikenteeseen. Koska suunnitelmissa oli lähteä kiertelemään töistä suoraan, tälläydyin iltaa varten jo töihin lähtiessäni. Yleistä habitustani kuvaa hyvin se, että kun vähän laitetumpana astelin ovesta sisään, tuli vahtimestari käsi ojossa että "me ei olla vielä auki...AI HEI SE OLET SINÄ..."
Työpaikan vessan sininen antidgrugs valo on tosi viehättävä ja antaa oman silauksensa tälle harvinaiselle "päivän asu"-kuvalleni, ei paha, ei alkuunkaan vaikka itse sanonkin. Tykkään tästä kirpparilta löytämästäni mekosta paljon, vaikka se onkin musta.

Joen yön tapahtumat valtasivat keskustan alueen keskittyen joenrantaan ja ilosaareen. Musiikkia, taiteita, ruokaa, juomaa...kaikkea löytyi jokaiseen makuun.

Tämä Ice Rose- kuohari maistui janoiselle palveluneuvojalle ja ihan niinkuin Tekramütischin laulussa sanotaan pillillä pullosta kaikki maistuu paremmalle!

Kerubin keittiö vastasi Ilosaaren ruokatarjonnasta - näistä bataattiransuista näin jo etukäteen unta, niin hyviä ne ovat. Turjakkeen lohisalaatti ei pahaa ollut sekään.
Syömisen ja juomisen iloa kattoi saaren esiintymislavalta kuuluva musiikki, ei ketään huippunimiä, mutta loistavasti aurinkoiseen iltapäivään sopivia rytmejä ja riffejä.

Moikkasimme saaressa järjestysmiehenä toimivaa junioria ja läksimme takaisin keskustaan päin tarkoituksenamme hypätä katujunaan ja puksutella Botaniaan kuuntelemaan jazzia ja ihailemaan perhosia.
Katujuna ei sitten kulkenutkaan, mutta onneksi bussilla pääsi perille myös.

Botanian uusittu puistoalue ja kasvihuoneet ovat todella viehättäviä paikkoja viettää aikaa. Kiersimme viinilasit kädessä kasvihuoneet, ihailimme perhosia ja istuimme subtrooppisen alueen kasvien katveessa ihan vain nautiskellen olostamme.


Palattuamme Botanialta takaisin keskustaan vierailimme Taitokorttelissa, tutkimme Galleria Kohinan tarjontaa, mutta emme löytäneet grafiikkaa tai maalauksia, joihin olisimme syttyneet niin paljon, että kotiin olisimme sellaisen lunastaneet. Tai vuokranneet - Galleria Kohinassa toimii nimittäin Suomen vanhin (jo vuodesta 1971!) taidelainaamo.

Sää oli tosi lämmin, taivaalla killotti täysikuu, valot heijastuivat jokeen ja joka paikassa kulki iloisia ja nauravaisia ihmisiä, joiden joukkoon mekin sulauduimme loistavasti kulkiessamme käsikädessä pitkin poikin keskustaa.
Puolilta öin nappasimme kaupungin parhaat hampurilaiset vielä matkaan ja hyppäsimme taksiin nauttiaksemme "Iltapalat" kotona. Jalat olivat kipeinä ylettömästä kävelystä, mutta äärettömän hyvä mieli mukavasta yhdessä vietetystä illasta peitti säryt tehokkaasti.

Aamulla herätessä muisti taas vanhan viisauden siitä, että kuohuviiniä, väkeviä ja viiniä ei pidä nauttiman saman illan aikana, jos haluaa että aamulla ei olo ole hutera.
Mutta oli se sen arvoista.

 

 

Ladataan...

Olen taas lukenutlukenutlukenut. Onneksi on Bookbeat, josta luettavaa löytyy käden ulottuville koska ja kuinka paljon vain ikinä silmät kestävät.

Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän toi mieleeni teini-minään suuren vaikutuksen tehneen Tapio Suomisen Täältä tullaan elämä-leffan. Jotain samaa uhmaa, uskoa nuoruuden voimaan, kykyyn ja haluun murtautua vanhempien elämantyylin ikeestä löysin Lennin ja Kiiran räpistellyssä teiniraskauden kanssa.
Alussa minua vähän huvitti ja ärsyttikin tekstin tyyli, jotenkin se oli niin silmiinpistävästi muodoltaan "aikuisen" näkemystä nuorten ajattelusta, kielestä ja maailmasta, mutta kun siitä pääsin ohi, niin teksti ja tarina soljuivat jouhevasti eteenpäin ja pian itsekin huomasin ajattelevani, että juu, juuri näinhän ne nuoret puhuvat & ajattelevat!
Hölmö nuori sydän-leffa on tulossa levitykseen lokakuussa ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä josko leffasta tulee 2010-luvulla samanlainen kulttileffa kuin Täältä tullaan elämästä tuli 80-luvulla.

Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän
Kustantaja: Otava
Sivuja 205
Julkaistu 01/2018

 

En ole lukenut Saku Heinäsen Zaida-lastenromaaneja (1. osa Finlandia Junior -ehdokas!), mutta tämä Vuoden Lyhyimpänä ja Pisimpänä Päivänä ansaitsisi kyllä myös ehdokkuuden jos toisenkin kirjallisuuden alalla.
Kieli on välillä jopa ylifiksua, mutta herkullisen rikasta, liikkuminen kahdessa aikatasossa kahden eri-ikäisen naisen mukana on sujuvaa ja helppoa, tekstin tyyli vaihtuu hienosti kulloinkin äänessä olevan naisen mukaan ja on osuvaa juuri hänen ikäiselleen. Pienen kielellisen hienostelun maku leijui välillä sanojen meressä, mutta pidin itse tarinasta niin paljon, että "tikulla silmään sitä kuka (minä?) lillukanvarsissa rypee"!
Lue lue lue!

Saku Heinänen: Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä
Kustantaja:Tammi

Julkaisu:Elokuu 2018 (Kirja), Elokuu 2018 (E-kirja)

Sivumäärä: 252 s. (Kirja)

Kannen suunnittelija: Saku Heinänen

Piristäviä välipaloja novellien ystäville - ja myös Leena Lehtolaisen ystäville. Kokoelman tarinoissa seikkailevat uusien tuttavuuksien kanssa vanhat tutut Maria Kalliosta Pertti Strömiin (nimi jota en koskaan voi lukea ilman että päässäni alkaa soida Eppujen kuka ööööön pertttiii ströööööm..)
Taattua laatua. Nam.

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 08/2018
Sivuja: 325

 

Katseelta kätketty on jo 18 osa Gotlantiin sijoittuvaa Maria Wern -sarjaa ja yhä Anna Jansson jaksaa ylläpitää "tasoaan". Ei mitään yllättävää, kaikki dekkarin osaset ovat kohdillaan ja tarina viihdyttää takuuvarmasti.
Maria Wern on sympaattinen ja 18 kirjan aikana sekä Maria, Marian lähipiiri ja työkaverit, että Gotlanti ovat muodostuneet tutuiksi ja heidän seuraansa on aina ilo palata.

Anna Jansson: Katseelta kätketty (Det du inte vet)
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Julkaistu: 06/2018
Kustantaja: Gummerus

Ladataan...

Törmäsin Design by Kieto -koruihin selatessani viimeisintä S-kaupan asiakasomistajalehteä - yhdeltä sivulta rävähti silmilleni korvakoruja, joiden kirkaat värit ja muodot saivat hymyn huulilleni. Oranssia! Vihreää! Sinistä!

"Ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitä keväällä 2018, syntyi Joensuussa uusi kotimainen korumerkki Design by KIETO." 

Ylpeys kotikaupungista röyhisti rintaani ja hetihän hyppäsin koneelle kurkkaamaan netistä mitä lisäinfoa koruista löytäisin:

Korut valmistetaan suomalaisesta PEFC- ja FSC-sertifioidusta koivuvanerista. Koska lyhenteet itsessään eivät kertoneet minulle mitään, tsekkasin ne ystäväni Googlen avulla ja viisastuin seuraavanlaisesti:
Sertifikaatit takaavat että niihin käytetty puu tulee metsistä, joiden hoito ja käsittely on ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, eikä tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia heikennetä.
Korujen ihanat värit on aikaan saatu ekologisilla, myrkyttömillä väreillä, joilla on korkea UV-säteilyn kesto.
Korumetallina käytetään ruostumatonta terästä (304).
Lisäinfona kaikista herkimmille allergikoille DbK:n sivuilta löytyi tieto, että laadunvalvojina tuotannossa toimii kaksi kissaherraa...

Rohkaistuin siinä tovin koruja ihailtuani pistämään sähköpostia sivuilta löytyneeseen osoitteeseen ja Annika lupasikin vastausmeilissään postittaa minulle haluamani korvikset ilokseni ja esiteltävikseni. Ja perjantaina postilaatikosta löytyikin tutulla logolla varustettu kirje, jonka sisällön haluan jakaa teidän kanssanne!
En ole kannustavien iskulauseiden ylin ystävä, mutta pakko on kyynikonkin myöntää, että oivallinen on ajatus siitä että onni on nyt.
Itse korttikin on ylettömän kaunis ja ainakin minulle onni oli juuri sillä hetkellä siinä ja nyt.

Silkkipaperinen LAHJAPAKETTI, oikein rusetilla, kullanväristä nauhaa ja violetti paperi! Sydämellinen viesti kortissa...miehän hyrisin itsekseni kuin olisi ollut joulu ja juhannus samana päivänä. 
Paketista paljastuvat Orastus-korvakorut ovat luonnossa vielä kauniimmat kuin mitä kuvista saatoin olettaa.
Oranssia ja vihreää, väriyhdistelmä suoraan minun sydämeeni.
Ja kun korut ovat vielä näyttävän kokoisetkin, niin tämä eukkohan on ihan täpinöissään.

Oikeasti nämä ova aivan tajuttoman ihanat <3

En jaksanut puleerata naamaa tai hiuksia saatikka säädellä valotustakaan, rypyt repsottakoot ja huulipuna olkoon vähän suttainen, ainoa mitä näistä kuvista huomaan itse ovat nuo herkullisen hurmaavat Orastus-korvakorut!

 


Koostaan huolimatta, korvikset eivät paina "melkein mitään", joten ne tuntuvat miellyttäville korvissa. Koska minulla on iso pää ja isot kasvot, rakastan juuri tällaisia kookkaita korvakoruja - ne vievät mukavasti huomion itseensä (ja saavat naamani näyttämään sopusuhtaisemmalta, hahahahaha).
Joutuu varmaan ensi viikonkin kulkemaan hiukset nutturalla, että kaikki kansa pääsee ihailemaan uusia ihanuuksiani kun tomerana jakelen turisti-infoa ja myyn lippuja Carelicumissa!


Kiitos Design by Kieto ja Annika Orastus-korviksista!

Ladataan...

Ladataan...

Herra 20vee osti viime viikonloppuna itselleen banaaneja, mutta päättikin sitten alkaa karppaamaan. Ja banskuissahan on ihan tautisen paljon hiilareita, joten ne saivat jäädä oman onnensa nojiin hedelmäkoriin rupustumaan.

Siinä vaiheessa kun hedelmät alkoivat enemmän muistuttaa pökäleitä kuin banaaneja päätin, että on aika keksiä niistä jotain, etteivät mene hukkaan makoisat herkut.
Joten päätin paistaa banaanimuffineita. Karpatkoon herrat ihan rauhassa, minä nautin hiilareista ja mussutan muffineita joiden ohje tulee tässä:

2½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
3 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
ripaukset kanelia, inkivääriä, muskottipähkinää
3 ylikypsää banaania
1 kananmuna
50 g sulatettua margariinia

Kuivat aineet kulhoon ja mössätty banaani sekaan.

 

Lisää muna ja sulatettu margariini. Sekoita tasaiseksi sörsseliksi.

Jostain kumman syystä kaapista löytyi MUSTIA muffinssivuokia. Ei mitään havaintoa mistä nämä ovat sinne ilmestyneet, mutta veikkaisin, että jossain ovat olleet HALVALLA tarjolla ja näin päätyneet ostoskoriini.

Kukka-aihe pehmensi mustuutta sen verran, että nämä valikoituivat paistovuo´iksi.

Röpöt vuokiin ja parisataa asteiseen uuniin paistumaan vartista pariinkymmeneen minuuttiin. Kannattaa kokeilla ennen poisottoa ovatko kypsiä.


Näistä tuli kauniita ihan tämmöisinäänkin - jos olisi viitsinyt kuorruttaa, niin nämähän olisivat olleet suorastaan upeita. Mutta makuhan se ratkaisee - ja nämä ovat olivat tosi hyviä!

Meheviä.
Pehmeitä.
Ihanan tuoksuisia (sanoivat hajuaistin omaavat).

Mmm...maistuis varmaan sullekin ;)

Ladataan...

Hyppäsin aamulla vaakalle ja vaikka lukema olikin aivan siedettävä, päätin siltikin noudattaa päätöstäni keventää ruokavaliotani ja katsoa mitä oikein suuhuni pistän. Ne surullisen kuuluisat viisi kiloa voisivat taas siirtyä laarditaivaiseen...

Torstai on toivoa täynnä!

Aamupala 6:30:
Iso kupillinen teetä ja 2 viipaletta ruisRealia paahdettuna, päälle sipaisu 60% Keijua.
- älyttömän terveellistä ja hyödyllistä keholleni. Kuituja paljon ja ruishan nyt on suorastaan maaginen ruoka-aine!

(Hmm...jääkaapissahan oli niitä viikonloppuna markkinoilta ostettuja juustoja, kuminagouda tai chiligouda voisi maistua ruisleivän päällä...
No jos vielä yhden siivun.
Nää on aika ohkaisia.
Oooi...täällähän on valkohomejuustoakin!)

Aamukahvit töissä 9:20
Kuppi kahvia ja rasvatonta maitoa.
(Ai ostit tuoreita croissantteja? Mullekkinko? Voi kiitos, ompa hyvää!)

Lounas 13:00
Olipa hyvä kun älysin illalla tehdä salaatin mukaan. Runsaasti vihreää salaattia, muutama chilioliivi ja aurinkokuivattuja tomaatteja, ihan vähän fetajuustoa.
Kuinka olenkaan hyveellinen!

Takahuoneessa lounaalta palattuani 13:35
Hei taasko se ihana asiakas toi suklaata? Ihan jos pari palaa jälkiruoaksi...
13:45 lisää suklaata
13: 57 lisää suklaata

Iltapäiväkahvi 14:30
Puoli kuppia kahvia, rasvatonta maitoa.
Ja kuusi palaa suklaata.

Hiljainen hetki palvelutiskillä, ei asiakkaita 15:30
Hilpahdus takahuoneeseen ja  X palaa suklaata.

Töistä päästyä kävelen portaat ylös parkkitalossa ja käyn hoitamassa muutaman asian kotimatkalla. Liikunta kiinteyttää!

Päivällinen 19:30
150g naudan pihvi, iso kasa vihreää salaattia ja 1 tl salaattikastiketta.

Keitätkö kulta kahvit? Ai hitsi nää on hyviä nää banaanimuffinssit...eihän nää vain mee pahaksi? Jos ihan kaiken varalta otan toisen?

Ihan varmasti jo huomisaamuna on vaakalukema pienentynyt!

Ladataan...

Siinä se nyt on.

Muumin päivänä eli Tove Janssonin syntymäpäivänä 9.8. en tajunnut mokoman olevan edes myynnissä, mutta kyllähän asia selvisi kun illalla silmäilin netistä Iltasanomien ja Iltalehden otsikoita ja lueskelin Facen kirppareille seuraavina päivinä tulevia toinen toistaan hurjempia myynti-ilmoituksia.

Mielessä on pyörineet vähän muut asiat kuin Muumit, mutta mitä enemmän luin mukista ja näin siitä kuvia milloin missäkin yhteydessä, sitä enemmän alkoi mielessä kyteä tuo tuttu miehaluanmullaeiolevielätuotaMUUMImukiapakkosaada...

Eilen aamulla huomasin Facen kirpparilla olevan ilmoituksen, missä paikallinen nainen tarjosi Muuminpäivä-mukia vaihtariksi parille vanhemmalle mukille, mutta hän ilmoitti myös kunntelevansa rahallisia tarjouksia. Ja minäpä sitten tarjosin 150 euroa. Me teimme kaupat.

Voi JesuMaria ja seitsemän pienikasvuista alligaattoria!

Sataviiskymppiä yhdestä Muumimukista. Hullu ämmähän mie olen.

Mutta (nyt tulee niitä selityksiä)

- Isän saatua aivoverenvuodon 6.6. en ole jaksanut, halunnut, ehtinyt käydä normaalielämääni kuuluvilla shopailukierroksilla kirppareilla, kaupoilla ja romutoreilla, joten kesän aikana en ole törsännyt yhtään euroa mihinkään turhaan. En ainoatakaan.

jos kun minä kerran tulen onnelliseksi tästä kyseisestä mukista niin miksi en sallisi itselleni sitä? Ihminen tarvitsee onnea kultapölyksi arkiseen elämäänsä pölyvillakoirien vastapainoksi.

- olen kerännyt Muumimukeja jo 20 vuotta, joten kokoelmanihan olisi ihan täysin tynkä, jos en tätä kyseistä herkkua omistaisi.

- tämä mukihan on suorastaan sijoitus. Vaikka muumihulluus onkin jo laantunut pahimmasta huumastaan, niin eihän näiden arvo mihinkään häviä.

- astioita tarvitaan aina.

- eihän tämä nyt niin kauhean kallis ollut...olisinhan voinut vaikka haluta uuden auton. Ja autot ovat epäekologisisempiä kuin Muumimukit, vaikka sitten miten olisi mukikin tehty Thaimaassa eikä kotimaassa.

- tilaakaan muki ei  vie paljoa! Jos olisin tuon edellisessä kohdassa mainitun auton ostanut, niin kylläpä olisi ahdasta ollut meidän pihassa! Ja ruuhkat lisääntyneet kun taas yksi pörrö olisi autoineen sekaan ängennyt.

- ja onhan tuo muki yksinkertaisesti vaan niin kaunis ja ihana.

"Muumin päivä -mukin kuvitus on peräisin Tove Janssonin piirroksesta vuodelta 1955, joka on alunperin piirretty lontoolaiselle sanomalehdelle. Piirroksessa Muumipeikko ja Muumimamma ovat kiivenneet läheisen saaren korkeimmalle kalliolle ja istahtaneet ihailemaan auringonlaskua. Muumipeikko käpertyy äitinsä kainaloon ja painaa kuonoaan tämän silkinpehmeää kuonoa vasten. On hiljaista ja he ovat kahdestaan – siinä on hyvä olla." (Moomin.com)

Ladataan...

 

Lähettelin kesäkuussa tarjouspyyntöjä räystäsremontin tiimoilta kolmelle yritykselle ja sain heti seuraavana päivänä vastauksen Vesivekiltä, viikon sisällä tarjouspyynnöstä hemmo istui keittiönpöytämme ääressä, esitteli mitä heillä on tarjota ja kävimme kiertämässä talon, jonka jälkeen hän teki kirjallisen tarjouksen yhdeltä istumalta.
Pyöreät alumiiniset kourut, puhkiruostumattomuustakuu 100 (hahaha) vuotta ja asennustyön takuu 5 vuotta.
Vanhojen purku ja roinan poiskuljetus.
Nopeaa ja sujuvaa!
2960 euroa.

Jäimme odottelemaan yhteydenottoja kahdelta muulta yritykseltä...

Seuraava yritys, Kestopelti, vastasi  parin päivän viiveellä. Edustajan käyminen paikan päällä olisi maksanut extraa, mutta koska meillä oli jo valmiiksi mitattuna tarpeelliset kourut ja syöksyjen määrä, saimme niiden mukaisen tarjouksen heti mitat ilmoitettuamme.
Pyöreät teräskourut, puhkiruostumattomuustakuun kesto jäi epäselväksi ja asennustyön takuu 5 vuotta.
Vanhojen purku ja poiskuljetus.
1704 euroa.

Kolmas yritys, josta pyysimme yhteydenottoa/tarjousta oli Sadex ja sieltä ei vastattu ennenkuin reilun viikon odottelun jälkeen laitoin uuden kyselyn asiasta.
Nettisivujen kautta lähettämäni sähköposti ei kuulema ollut koskaan tullut perille. Uudelleen lähettämääni sain vastauksen samana päivänä ja koska olin ilmoittanut rännien mitat ja tarvittavien syöksyjen määrät, niin vastaussähköpostissa oli myös tarjous heti mukana.
Pyöreät,  kuumasinkitystä ja pulveripolttomaalatusta teräksestä valmistetut kourut 10 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ja asennustyön takuu 5 vuotta.
Vanhojen purku ja poiskuljetus.
2101,33 euroa.

Talomme on rakennettu 1989 ja ensimmäisen kerran kourut on vaihdettu jo vuonna 1999, eli vaivaiset 10 vuotta kourut kestivät. Nämä nyt vaihdettavat kestivät vähän kauemmin, mutta nekin olisi totuuden nimissä pitänyt vaihtaa jo ehkä nelisen vuotta sitten, mutta emme vain saaneet hommaa aikaiseksi ja kun olin vielä työttömänä, rahaa ei oikein jäänyt mihinkään ei-pakolliseen "ylimääräiseen". Ei kaatunut maailma vähän fuskaaviin ränneihin.

Viikon pähkäiltyämme ja ahkerasti googlailtuamme eri vaihtoehtoja päädyimme valitsemaan tuon kalleimman vaihtoehdon, eli alumiiniset kourut - järkeilimme, että kunhan itse kourut kestävät, on mahdollinen kiinnikkeiden vaihto pienempi ja edullisempi (itse tehtävissä) homma kuin taas kymmenen vuoden päästä tehtävä koko revohka.
Myös yhteydenoton nopeus sekä fiksu ja ammattitaitoinen arviointikäynti/arvioija  painoivat vaakakupissa jonkin verran. Asennusporukan tulemisesta luvattiin varoittaa pari päivää aikaisemmin ja arvio työn ajankohdasta ajoittui elo-syyskuulle.

Viime viikolla ajoi Vesivekin auto sitten aamulla pihaan ja oven takana seisoi hontelo nuorukainen ilmoittaen, että nytpä he sitten aloittaisivat. Minä läksin töihin ja hemulit jäivät hommiin - räystäsremppa oli hoidettu työpäivän aikana ja kotiinpalatessa pääsin ihailemaan talon uutta ilmettä.
Uudet mustat kourut ovat todella päheän näköiset ja parina viime iltana taivaalta kohissut sade on kulkenut ränneissä kuin rasvattuna - ei tulvimista sieltä täältä ,eikä ruosterei´istä lorottavia pistesuihkuja kulkureiteillä.

Onni on uudet sadevesikourut <3

 

 

Ladataan...

Isän hoitopalaverin alkufiilikset olivat surkuhupaisat - tarkoitushan oli keskustella kuntoutuksen edistymisestä ja tulevaisuudesta isää hoitaneiden henkilöiden kanssa.

...paikalla olivat
* isän omahoitaja, joka oli tavannut isäni samana aamuna ensimmäistä kertaa
* toimintaterapeutti, joka oli aloittanut osastolla viikko sitten
* ylilääkäri, joka myös oli aloittanut osastolla viikko sitten

olihan joukossa sentään YKSI henkilö, joka isäni kanssa oli työskennellyt koko hänen kuntoutuksessa oloaikansa, ihana fysioterapeutti.

Tokihan jokainen uusi henkilö vakuutti tutustuneensa hoitohistoriaan, mutta eihän sinne kirjata kuin murusia kaikesta siitä mitä tapahtuu, joten aika ohkainen oli hoitohenkilöiden tietopohja isän tilanteesta.

Äiti istui jännityksestä sinkeänä itselleen epätyypillisesti hiljaa lähes koko tapaamisen ajan, isäni osallistui keskusteluun aktiivisesti ja veljeni piti meidän puolelta ohjat muuten loistavasti käsissään. Minä kirjasin asioita isäni pyynnöstä ylös ja heittelin väliin lisäkysymyksiä ja kommentteja.
Hoitoporukka kertoi selkeästi meille näkemyksensä lähtötilanteesta tähän päivään, isän kuntoutuminen on ollut joka kantilta erinomaisen jouhevaa ja alkutilanteen huomioonottaen hän on toipunut loistavasti eikä kuntoutuminen ole lähelläkään lakipistettä vieläkään.

Hoitotiimin mukaan on täysin realistista odottaa, että isä kuntoutuu fyysisesti pisteeseen, jossa sisätiloissa ei tarvita tukea ja ulkona kulkiessakin hän tulee pärjäämään tavallisilla kävelysauvoilla.
Näkökentän rajoittuneisuus ja vasemman puolen neglect eivät todennäköisesti palaudu täysin ja näin ollen moottoriajoneuvon kuljettaminen ei tule enää olemaan mahdollista.
Tämä iski isään todella pahasti, vaikka hän yrittikin sitä peitellä. Omatoimisen liikkumisvapauden menettäminen on jumalattoman kova paikka ihmiselle, joka on kuusikymmentä vuotta voinut istahtaa omaan autoonsa ja ajaa minne haluaa, milloin haluaa.
Muutaman kilometrin säteellä hänen kotoaan asumme kuitenkin me lapset ja lapsenlapset - yhteensä 7 ajokortillista henkilöä, joilla on halua ja mahdollisuus avittaa näissä kulkemisissa ja kuljetuksissa. Mutta kyllähän tuota ajokortin menetystä hän joutuu työstämään urakalla.

Se, mihin pisteeseen hänen lähimuistinsa, uudenoppimiskykynsä ja tilan/suunnanhahmottamisensa palautuu selviää kuluvan vuoden aikana - mutta tämän hetkiselläkin toimintakyvyllä asiat hoituvat erinomaisesti, joten ilman isoja ongelmia hän selvinnee jatkossakin. Puhelimen, tabletin ja tietokoneen käyttö onnistuu isältä ok, hitaanlaisesti, mutta mitäpä kiirettä eläkeläisellä olisi? Kaikki asiat ennen aivoverenvuotoa ovat kristallinkirkkaina hänen päässään - edelleenkin hän mm. päihittää päässälaskutaidoillaan minut mennen tullen!

Palaverin aikana ylilääkäri "jyräsi läpi" isän viikonloppuloman kotona - äitihän on sitä pelännyt ja epäillyt omaa jaksamistaan ja vaikka mitä muuta, mutta lääkäri teki selväksi, että kuntoutuksen osana yövierailuja on nyt tehtävä. Niinpä siinä istuessa lyötiin lukkoon lauantai-sunnuntai kotiloma ja veljeni lupasi olla yötä vanhempieni luona tukena ja turvana. Huis vaan! Siinä ei ehtineet äiti eikä isäkään kissaa sanoa kun homma oli lyöty lukkoon.

Samaan putkeen lääkäri sujautti lähes ilmoitusluontoisena asiana, että isän kotiutus tapahtuisi sitten elokuun lopussa!

Kuntoutus tulee jatkumaan monimuotokuntoutuksena niin, että sekä fysio- että toimintaterapeutti tulevat käymään jatkossa kotona 1-2 kertaa viikossa.

Wautsivau. Vähän pöllämystyneennä, mutta hyvinkin innoissamme purkauduimme kokoushuoneesta sulattelemaan asioita keskenämme ja omissa päissämme.

Mahtavaa. Mutta samalla pelottavaa. Mutta Mahtavaa. Ihanaa.

 

 

Ladataan...


Veera Niemisen Avioliittosimulaattori oli kovasti mieleeni ja innolla aloin lukea myös hänen toista kirjaansa "Ei muistella pahalla". Huumoriteokseksi tätä toistakin on mainittu, mutta ei minua paljon naurattanut kirjaa lukiessa.

Päähenkilö Piipen mopo keulii siihen malliin jätetyksi joutumisen jälkeen, että oksat pois. Mitään koomista tai huumoria en itse onnistunut hänen yksin tai ystäviensä kanssa tehdyistä tempauksista repimään, Piipen touhut kun tuntuivat liiaksi oikeasti mieleltään järkkyneen ihmisen toimilta.
Tunne, jota kirja minussa herätti oli lähinnä sääli.

Otin Piipen ajatukset ja pohdinnat liian tosissani ja minulle tuli paha olo tutustuessani hänen ajatusmaailmaansa ja käsityksiinsä itsestään ja parisuhteestaan. Vaikka miten olikin kyse fiktiosta, en pystynyt irtaantumaan ikävästä fiiliksestä, että kirjassa tavallaan ihannoitiin häiriintynyttä käytöstä ja "onnellinen loppukin" oli minusta todella surullinen.
Stalkkaamisen ja ääliöimäisten tempausten seurauksena itsekin vähän tästä maailmasta irronneen exän palaaminen vinksahtaneen Piipen luo oli pelottavaa, ahdistavaa ja säälittävää.

 Teksti oli sujuvaa ja kieli muutenkin nautittavaa, ehkä kirja onkin oikeasti hauska ja minun katsantokantani vain tällä hetkellä jotenkin synkkä...

Kirjailija: Veera Nieminen
Julkaistu: 2018
Kustantaja:
Tammi
Sivumäärä: 202

 

Pages