Ladataan...
Ananas ja Kookos

Muistatteko vielä lapsuudesta Kristiina Louhen Aino-kirjat?

Itse tykkäsin tosi paljon lapsena Ainoista ja näköjään toimii myös nykyajan lapsiin. Kirjastosta on lainattu varmaan jo kaikki Aino-kirjat kertaalleen ja kierros voidaan aloittaa alusta.

Aamuisin Kookos läpsyttelee omasta huoneestaan herättämään meitä ja käy matkalla hakemassa kirjahyllystä yleensä juuri Aino-kirjan ja kiipeää viereen lukemaan "Nainoa".

Suloiset kuvat vetoavat niin äitiin kuin lapseenkin. Esimerkiksi kirjassa Aino ja Pakkasen Poika on vauva piirretty söpön realistisesti takaraivokaljua myöten. Kookos eläytyy hahmojen ilmeisiin ja tarinaan täysillä. Kun Ainoa itkettää, tulee lukijallekin paha mieli. Ja kun isä nostaa Ainon ilmaan sanoen "nyt minä syön sinut" ja Aino kikattaa, alkaa joka kerta lukijakin kihertää ja möyrii isin syliin ja odottaa samanlaista kyytiä.

Äitien on helppo samaistua kirjaan Ainon äiti on vihainen. Päänsärky, kiukuttelevat lapset, kodin sotkut, ja lopulta illalla harmitus huonosta päivästä ja nukkumaanmenohalaukset.

Tällä hetkellä on luettu kovasti Aino ja Pakkasen Poika -kirjaa, jossa Ainon äiti tulee sairaalasta kotiin pienen huutavan Nyytin kanssa. Kookos on innoissaan kirjan "vaaauva":sta, samoin kuin äidin mahassa olevista vauvoista. Pian kohdattavasta todellisuudesta en tiedä.

 

"Sorsaäitikin on tullut esittelemään poikasiaan. Kesätuuli on lempeä eikä mikään maistu paremmalta kuin kurkkuvoileipä ja retkipullon mehu."

(Kristiina Louhi: Ainon vuosi)

 

Kuvat: Tammi ja Adlibris.com