Ladataan...
Ananas ja Kookos

Niin, tietenkin myös Höyhen ansaitsee oman jutun.

Kuopuksemme, nuorin ja selvästi rauhallisin kaikista lapsistamme. Höyhen oli syntyessään pieni, kevyt kuin höyhen. Mutta nyt nimitystä voisi pitää vähän harhaanjohtavana, ehkä jopa sarkastisena. Höyhen on kasvanut ohi siskostaan ja poskien pulleudesta ei kyllä ensimmäisenä tule keveys mieleen.

Höyhen on itse aurinkoisuus. Monet kummastelevat, miten näin iloista, nauravaista ja tyytyväistä vauvaa voi olla olemassa. Hän on lähes aina tyytyväinen. Ei pidä meteliä itsestään. Osaa kyllä ilmoittaa, jos on nälkä, märkä vaippa, väsyttää tai kaipaa seuraa. Mutta hän viihtyy myös hyvin sitterissä tai lattialla. Herättyään hän ei heti vaadi huomiota, vaan saattaa jonkin aikaa köllötellä silmät auki, tietäen että kyllä kohta joku hakee syliin. Ja sitten kun pääsee syliin, irtoaa maailman levein hymy ja silmät menevät ihan sikkaralle.

Höyhen nukkui pitkään 8-9 tuntia yössä putkeen heräämättä, mutta nyt on selvästi joku kasvukausi, kun kerran tai kaksi yössä herätään syömään. Syönnin jälkeen kuitenkin nukutaan hyvin. Aamupäivällä on parveke- tai vaunu-unet siskon kanssa, ja iltapäivällä lyhyempiä torkkuja. Illalla Höyhen nukahtaa viimeisenä lapsista ja usein niin myöhään, että unta odotellan äidin ja isin sängyssä.

Höyhen ei vielä kiirehdi liikkumaan. Hän makoilee tyytyväisenä lattialla, mutta katselee maailmaa kyllä hyvin terhakkana myös mahallaan, jos siihen käännetään. Liikkumisen sijaan Höyhen jokeltelee paljon ja joskus ihan hengästyy jutellessaan ja nauraessaan. Ja parhaat kikatukset myös Höyheneltä saa oma Untuva-sisko. Näihin juttuihin ei varmaan koskaan tule kukaan pääsemään täysin mukaan.

Joskus tuntuu, että Höyhen saa lapsistamme vähiten syliaikaa. Muut vaativat sitä äänekkäämmin ja kiukkuisemmin. Mutta kyllä Höyhenkin on päässyt usein kahdestaan äidin kanssa vaikkapa kantoliinaan. Yritän myös aina huolehtia, että hänkin on sylissä, vaikka viihtyisi mukisematta lattiallakin.

Olen monta kertaa sanonut, että jos jollakin olisi yksi vauva ja se olisi sellainen kuin Höyhen, ei hän tietäisi oikeasti vauvaelämästä mitään. Mutta minusta on kyllä ihan reilua, että kaksosperheeseen saatiin yksi tällainen supertyytyväinen aurinko.

 

Ladataan...
Ananas ja Kookos

Höh, olin kuvitellut, että en tänne muuta kirjoitakaan kuin vauvajuttuja. Mutta nyt huomasin, että viimeisimmästä vauvajutusta on jo aikaa. Kuvittelen kai vaan, kun itse elän niiden vauvojen keskellä ja oikeassa elämässä en taida paljon muusta puhua.

Ja kun vauvat sattuvat olemaan samaan aikaan saman ikäisiä, niistä usein puhutaan yhdessä. Kuitenkin sen lisäksi, että meillä on kaksoset, meillä on myös kaksi ihanaa tyttölasta, jotka ovat ihan omanlaisiaan. Yksittäisiä rakkaita vauvapersoonia. Näiden kahden vauvan hauskuus taitaakin olla siinä, että huomaa miten omia itsejään jo pienet vauvat voivat olla.

Tässä jutussa kerron Untuvasta. Vanhimmasta tyttärestämme, keskimmäisestämme. Isoveljeään vuoden ja 8 kuukautta nuoremmasta, pikkusiskoaan minuutin vanhemmasta.

Untuva on uskomattoman jäntevä pikkutyttö. Hän on täyttä voimaa ja sinnikkyyttä. Hän kääntyy jo välillä selältä vatsalleen ja toisinkin päin, mutta ihan varmana taitona tätä ei voi vielä pitää. Välillä pääsee ympäri, kun oikein yrittää. Yritystä säestää todella kovaääninen huuto. Untuvan ääni on korviasärkevän kova. Itku, kiljahtelu, huudahtelu, jopa ähinä, tulee kaikki hirmu suureen ääneen. Hän myös punnertaa itsensä väkisin melkein istuma-asentoon sylissä ollessaan. Vauvamaisesti vaakatasossa hän ei sylissä ole hetkeäkään. Untuva ei myöskään pysy minkään peiton päällä enää, vaan joko kierii, tai sitten hivuttautuu selällään jonnekin ihan muualle. Joskus hän on löytynyt pöydän alta, joskus lattialta peiton vierestä.

Untuva ei enää ole untuvainen, mutta hiukset ovat kyllä hassun pehmeät edelleen. Niihin jää helposti pölyrastatakkuja. Ja takaraivossa on se ihana vauvakalju. Untuva on monen mielestä enemmän äidin näköinen, kuin muut lapsemme. Voi olla.

Tyttö nauraa ja jokeltelee paljon ja parhaat naurut saa oman siskon naamasta. Kyllä äiti, isi ja isovelikin hymyilyttää ja juttuja kerrotaan meillekin, mutta sellaista kikatusnaurua ei ole vielä kukaan muu saanut aikaiseksi, kuin oma ihana sisko. Tätä yhteistä kujerrusta ei voi nauramatta katsoa ja kuunnella, ja joka kerta pyrkii myös kyynel silmään.

Untuva nukahtaa illalla helposti syliin ja jatkaa unia omassa sängyssään pitkään. Yöllä hän herää pari kertaa syömään ja jatkaa yleensä unia heti syötyään. Aamupäivällä Untuva nukkuu 2-3 tunnin päiväunet parvekkeella kopassa tai sitten vaunuissa liikkeellä. Iltapäivällä sitten torkutaan lyhyempiä pätkiä, vähän vaunuilusta riippuen.

Keskiviikkona Untuva pääsi äidin kanssa ihan kahdestaan käymään Hulluilla Päivillä. Sinne kun en sentään tuplavaunuilla lähde puskemaan. Näitä vauvoja onkin tullut kannettua liinassa aika paljon, kun yhden vauvan vaunuja meillä ei enää ole. Silloin kun mukana on vain yksi vauva, on hän yleensä sitten liinassa ja saa ihan parasta laatuaikaa ja läheisyyttä. Untuva nautiskelikin retkestämme täysillä eikä nukkunut liinassa koko matkalla ollenkaan. Katseli ympärilleen ja välillä vilkaisi, että onhan se äidin naama siinä ihan lähellä. Tämä yhden lapsen kanssa vietetty aika on kyllä äidillekin ihan tosi tärkeää, jokaisen lapsen kanssa.

Ja isoveli rakastaa leikkiä pikkusiskon kanssa. "Soitan kelloa, painan nappia, tällä pysäkillä pois. Liukuportaita metroon ja metrolla mummolaan."