Ladataan...

 

Puhuin parin tutun kanssa tässä muutama päivä sitten negatiivisuudesta, siitä kuinka se tarttuu. 

Oon myös itse ollut tälläinen. Tottakai mulla on edelleen niitä huonoja päiviä ja tuntuu ettei mikään ole hyvin, mutta yritän nykyisin saada mielen aina käännettyä positiiviseksi ja jos joku asia on huonosti eikä toimi niin teen asialle jotain, jos en pysty tekemään niin tiedän että sitä on sitten ihan turha rypeä. 

Oon ottanut käyttöön muutamia keinoja siihen miten saan käännettyä mielen taas positiiviseksi ja vähän iloisemmaksi, jos on huono päivä enkä jäisi siihen tunteeseen vellomaan. 

Yhtenä hyvänä keinona on lenkki. Mikään ei helpota pahaan oloon niin hyvin kun reipas lenkki hyvä musiikki tai podcast korvilla.

Toisena keinona selailen mm. Pinterestistä tai we heart it-sovelluksesta positiivisia quoteseja. Niistä tulee aina hyvälle mielelle ja ne pistää ajattelemaan ettei ne asiat niin huonosti ookkaan, ja on monta asiaa mistä olla kiitollinen. 

Kolmantena keinona puhuminen. Puhun Henrin kanssa tai soitan ystävälle, äidille, isälle, siskolle, mutta pidän huolen etten kuormita asioillani liikaa läheisiäni. 

Neljäntenä tietysti kaupoissa kiertely. Mikä olisikaan parempaa kun terapiashoppailu.

Nykyään on todella harvoin sellasta fiilistä et mikään ei olis hyvin. Nykyään tuntuu et mulla on asiat just niin hyvin kun kuuluukin olla. Ihana mies, koirat, poika, perhe ja läheiset. Ja silloin jos ne negatiiviset tunteet meinaa ottaa vallan, niin ajattelen sitä kaikkea hyvää mitä mulla on. 

Oon pyrkinyt tietoisesti poistamaan nämä yltiö negatiiviset ihmiset mun elämästä. Kaikilla meillä on joskus huonoja päiviä, mutta kun siitä ”huonosta päivästä” tulee normi, niin se alkaa olemaan ainakin mulle jo ongelma. 

Oon valitettavasti työelämässä törmännyt tähän paljonkin. Hoitoalalla se negatiivisuus kun tuntuu olevan ihan arkipäivää. Aina on joku asia huonosti vaikkei oikeasti olisikaan. Onhan siellä monetkin asiat huonosti, mutta totuus on ettei ne valittamalla parane. 

On todella raskas tehdä tälläisten ihmisten kanssa töitä. Oma työmotivaatio menee aivan nollille ja negatiivisuus todentotta tarttuu. Vaikkei omasta mielestä asiat olisikaan niin huonosti, mutta kun kuuntelet päivässä 8 tuntia sitä valitusta, niin sitä alkaa itsekin ajatella asiat ongelmina. 

Nää negatiiviset ihmiset myös vapaa-ajalla omassa ystäväpiirissä ottaa enemmän kun antaa. Oon aikaisemmin ajatellut että on mun velvollisuus kuunnella sitä valitusta kaikesta, mutta todellisuudessa ei se pidä paikkaansa. 

Tässä muutamia esimerkkejä mistä tunnistaa negatiivisen ihmisen, ja on syytä miettiä onko tää ihminen sinulle hyvää seuraa : 

  • Aina kun näette hän ei koskaan kysy mitä sinulle kuuluu tai miten sulla menee. Hän aloitta aina keskustelut kertomalla omasta voinnistaan ja yleensä se onkin aina valitusta siitä kuinka raskasta hänellä on tai mikä tällä kertaa ärsyttää.
  • Hänellä on aina asiat huonommin kun sinulla. Kerrot selkäsi olevan kipeä niin hän kertoo kuinka hänen selkänsä on varmasti paaljon kopeämpi kuin sinulla. Kerrot olleesi kuumeessa, niin hänellä on varmasti ollut paaaljon kovempi kuume ja hän on varmasti ollut paaaljon heikommassa kunnossa kun sinä.
  • Kun haluat kertoa jonkun iloisen uutisen hän keksii siitä aina jonkin negatiivisen puolen. Vaikka uusi työpaikka. ” No eikö se nyt oo liian kaukana kotoa.” ”No siinähän on varmaan ihan hirveät työajat”... lista on loputon. 

Tälläiset ihmiset ottaa enemmän kun antaa. Itse ainakin huomasin olevani aina tosi väsynyt sen jälkeen kun olin nähnyt tämän tyyppisiä ihmisiä. Olin koko sen ajan kuunnellut valitusta, yrittänyt lohduttaa ja keksiä positiivisia puolia asioista ja saada käännettyä toisen mieli positiivisemmaksi. Kuitenkaan saamatta mitään takaisin tai siinä onnistumatta. 

On ollut ihana huomata kun oon poistanut nää ihmiset  mun elämästä, niin on itsellä ihan hurjasti parempi olla. Näiden tilalle on onneksi tullut positiivisia ja energisiä ihmisiä, jotka saa myös mut voimaan todella hyvin. 

Sillä on niin iso merkitys millaisia ihmisiä sulla on ympärillä. Joskus ne huonot päivät ja valituksetkin on salllittuja kunhan muistaa myös jakaa sitä positiivisuutta ja kuunnella myös toista. 

Onko teillä nyt/ollut lähi- tai kaveripiirissä tämän tyyppisiä ihmisiä? 

-Piia- 

 

Ladataan...

Ladataan...

Halusin listata otsikon mukaisesti 10 vähän ehkä oudompaa faktaa minusta, joita ei mun someista tai täältä blogista selviä. 

  1. Nukun aina niin ettei mun jalat ylitä sängynlaitaa. En tiedä mistä se johtuu mutta pelkään ihan hirveästi että joku nappaa siitä kiinni, haha. Mörköjä sängyn alla... oon selkeästi katsonut liikaa kauhuleffoja. 
  2. Mulla on aika paha käärmefobia. Se on tullut nyt vasta aikuisiällä. Mökillä meillä oli tosi paljon kyykäärmeitä ja vaskitsoja. Menin aina katsomaan kun niitä löytyi. Juostiin siskon kanssa ties missä pusikoissa, mutta nykyään en vois kuvitellakaan meneväni mökillä heinikkoon vaikkei käärmeitä oo nähty siellä aikoihin. Lisäksi jos oon tosi ahdistunut jostain asiasta, niin käärmeet tulee aina mun uniin. 
  3. Laitan herätyskellon aina soimaan 10 minuutin välein. Esimerkiksi jos meen töihin 5.50 laitan herätykset 4.30, 4.40, 4.50 ja 5.00. Eli en varsinaisesti torkuta, haha. 
  4. Oon aina myös myöhässä. Kaikki mut tuntevat tietää tän. Ollaan mun miehen kanssa samanlaisia liekö ollut tarttuvaa. Töissä oon kyllä yleensä ajoissa tai ihan minuutin pari myöhässä. Tiedän huono ja ärsyttävä tapa. 
  5. Ennen kun asuttiin Henrin kanssa yhdessä pelkäsin paljon nukkua yksin varsinkin pimeässä. Tein aina niin että laitoin pikkuvalon sängyn vieressä päälle ja vasta sen jälkeen voin sammuttaa kattolampun. Ja mä todellakin tarkistin sen sängyn alusen, oven takaa ja kaapit ennen nukkumaanmenoa ja valojen sammuttamista. Tiedän ihan hullua haha. Sitten kun muutettiin yhteen tein tätä kyllä yksin ollessani edelleen, mutta kun meille tuli ensimmäinen koiramme Nana niin tää loppu kun seinään. Tuo 2kg pieni koira tuo selkeästi turvaa... :D 
  6. Tämän mun kaikki läheiset tietää, mutta oon ihan todellinen shoppailuaddikti ja tosi huono käyttämään rahaa. Mulla saattaa mennä kuukaudessa monia satoja euroja nettishoppailuun.
  7. Oon äkkipikainen ja aika temperamenttinen nollasta sataan kiihtyvä tyyppi. En aina mieti ennen kun sanon tai teen. Suutun nopeasti mutta lepyn myös. Samoin innostun tosi helposti ja nopeasti uusista jutuista mikä on myös ihan hyväkin juttu, mutta joskus joutuu kokemaan karvaita pettymyksiä. 
  8. Keksin päässäni omia lauluja millä ei todellakaan oo mitään punaista lankaa. Lauleskelen niitä mm. koirille ja nyt lapsen tultua tää on vaan lisääntynyt.. 
  9.  Puhun välillä ihan ihmeellisesti ”omaa kieltä ” ja lässytän... Tää on tarttunut myös Henriin... esim. lisätään joka sanan perään ”-tos” pääte. Apua haha. Esimerkiksi ”Ottaattos kahviittos”.. tiedän ollaan iha helvetin outo pariskunta, mut ehkä just tän sekopäisyyden takia ollaan kestetty toisiamme näinkin kauan. 
  10. Inhoan rapinaa, maiskutusta, raskaasti hengittämistä... en jos teen tätä itse mut muiden tekemänä. Tälle ilmiölle tais olla ihan nimikin, mut esimerkiksi elokuvissa oleminen ennen elokuvan alkamista on mulle todellinen selviytystarina.. onneksi ne rapinat ja mussutukset jää taustalle kun elokuvissa äänet niin kovalla. 

Semmosia vähän jopa sekopäisiä faktoja musta. Toivottavasti ette pidä mua ihan hulluna. 

- Piia - 

Ladataan...

Ladataan...

 

Sain ihanan postaustoiveen eräältä lukijaltani jonka halusinkin toteuttaa mahdollisimman pian. Eli millaiset lelut olisi hyviä ja kehittäviä alle vuoden ikäiselle lapselle näin ”ammattikasvattajan” (hitto et vihaan tota sanaa) näkökulmasta. Minulle leluissa tärkeää on tietysti ensisijaisena turvallisuus, mutta myös se että ne jollain tavalla kehittävät ja tukevat lapsen luonnollista tapaa toimia ja kehittyä. Olen ostanut meidän pojalle myös jo vuoden ikäisille tarkoitettuja leluja, mutta niitä nyt ei hetkeen käytetä ainakaan niiden oikeassa käyttötarkoituksessa. Aloitetaan kuitenkin näistä alle vuoden ikäisen leluista joita olen pojallemme ostanut. 

Ensimmäisenä on tämä Mama’s and Papa’s merkin ” My first tummy time”- aktivointilelu/tyyny. Tyynyn tarkoitus on tehdä lapsen mahalla olosta miellyttävämpää. Meillä poika ei viihtynyt mahallaan ollenkaan, mutta näiden tyynyjen kanssa viihtyy todella hyvin. 

Mahalla olo on lapselle todella tärkeää jo ihan pienestä pitäen. Olisi hyvä jos vauvaakin pyrkisi pitämään mahallaan edes pieniä hetkiä päivän aikana. Tämä edesauttaa mm. ryömimään/konttaamaan opettelua. 

Tyynyn tarkoituksena on mm. tukea lapsen luontaista uteliaisuutta erilisilla aisteja stimuloivilla jutuilla. Tässä tyynyssä niitä on mm. Helisevä pupu, nuo tähdet, tyynyn päissä olevat hapsut sekä peili. 

Tyynyn päällä ollessa lapsi harjoittelee kannattelemaan päätään, sekä kehittämään lihaksia joita tulee tarvitsemaan myöhemmin mm. ryömimisen ja konttaamisen opettelun aikana. 

Meillä on myös Fisher Pricen- mahatyyny, jossa on purulelut ja se soittaa musiikkia. Lisäksi tyynyyn saa värinän niin että se värisee musiikin tahtiin. Tästä poikamme tykkää kovasti. Tyynyssä värit herättää selkeästi mielenkiintoa ja musiikki sekä värinä auttavat poikaa viihtymään siinä pidempään. 

Sitten erilaiset helistimet ja muita ääniä/tärinää pitävät lelut. Ääni ja tunto on aina hyvä ärsyke lapselle. Me ollaan ostettu erilaisia helistimiä ja leluja jotka pitää jonkinlaista ääntä/tärinää. Värit on tärkeitä lapsille ja ne herättää lapsen mielenkiinnon. Vaikka tykkäänkin kovasti vaaleasta ja harmaasta ns. värittömyydestä, niin on niihin pitänyt jotain väriä lisätä mm. meidän leikkimattoon. 

Tässä on ihan perus helistimiä ja sitten tuo tipu on sellainen että kun tuosta muovisesta ”kahvasta” vetää niin lelu tärisee. Näiden lelujen värikkäät osat ja jännittävät äänet aktivoi lapsen aisteja. 

Erilaiset pallot, niitä on helppo vieritellä, pyöritellä jne. Toinen näistä helisee ja siinä on enemmän lapselle tutkittavaa mm. pupun korvat ja sivussa olevat nauhat. Toinen palloista taas väreillään stimuloi lapsen aisteja ja siitä on helppo lapsen tarttua kiinni noiden lenkkien ansiosta. 

Kirjat, laulaminen, loruttelu.. Pieni lapsi ei jaksa kuunnella pitkiä satuja, mutta häntä kiinnostaa varmasti värikkäät isokuvalliset kirjat. Meillä on muutama vauvakirja joissa on tutut sateenkaaren värit ja ne mm. rapisee. Näitä ei olla kauheasti vielä katseltu kun ei tämän 5 viikkoisen pienen mielenkiinto ihan vielä riitä. Leiki ja laula kirja on hyvä erilaisiin laulu/loruleikkeihin lapsen kanssa. Ne taas kehittävät lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja myös lapsen musikaalisuutta sekä niitä tuttuja aisteja. 

Sitten tietysti se kuuluisa leikkimatto. Meidän on tilattu Jollyroomilta ja siinä oli roikkumassa vaan harmaat ja valkoiset tähdet 3kpl. Eli se oli oikeasti todella ankea. Meilä oli kuitenkin myös Tiny Lifen leikkimatto, joten nappasin siitä tuohon vähän väriä. Poika viihtyy matolla tosi hyvin. Ja niin myös koirat...

 

Ja sitten ne purulelut.. No tarviiko näistä edes sanoa mitään, haha. Näille on todella käyttöä kun lapselle alkaa niitä hampaita puskemaan. Suosittelen hankkimaan. 

Sitten ne vähän isompien lasten lelut alkaen n. 1-1,5v, vaikka näitähän voi tottakai käyttää jo aikaisemmin ja pitkälle tulevaisuuteen. 

Tähän voisi lisätä vielä nuppipalapelit, mutta niitä me ei olla vielä hommattu. Nää on semmoset lelut mitkä itse oon kokemut hyviksi kehittämään lapsen silmän ja käden yhteistyötä. Lapsi oppii näiden avulla myös mm. hahmottamaan. 

Kaikki työnnettävät ja vedettävät 1-vuotiaalle sopivat lelut. Kävelykärry nimensä mukaan edesauttaa lapsen kävelyharjoituksia. Lisäksi tietysti erilaiset pehmoleluthan on kaikkien lasten 

Tässä on vaan murto-osa erilaisista leluista mitä voi 0-1,5v ostaa. Nämä on vain niitä mitä me ollaan tähän mennessä hankittu ja vähän vinkkejä muille millaisia leluja voisi tämän ikäiselle ostella.

Meillä on ollut tähän mennessä kovassa käytössä mahatyynyt ja helistimet. 

Millaisia leluja te olette ostaneet lapsillenne kun he ovat olleet ihan pieniä alle vuoden ikäisiä naperoita ? 

- Piia - 

Ladataan...

”Being a mother is learning about strenght you didn’t know you had, and deal with fears you didn't knew existed. ”

Miltä tuntuu tulla äidiksi ? Millaisia tunteita se nostaa pintaan ? Syttyykö rakkaus lapseen jo heti ensinäkemästä ja ensikosketuksesta ? 

Muistan aina kun äiti kertoi kuinka uskomattomalta tuntui saada meidät vihdoin syliin. Kuinka äidin rakkaus omaa lasta/lapsia kohtaan on ihan sanoinkuvaamaton eikä kukaan joka sitä ei ole kokenut voi sitä ymmärtää. 

Ja äiti oli niin oikeassa. Se tunne kun saat vihdoin sen pienen syliin. Kaikki se synnytyksen aikana tunnettu tuska ja kipu todellakin katoaa. Se pieni viaton lapsi siinä sun sylissä, joka on täysin riippuvainen sinusta. Ei tiedä mistään muusta kun siitä että olet hänelle rakkain ihminen. Siinä se pieni nuuskuttaa sun ihoa ja haluaa olla lähellä. 

Se rakkaus on niin voimakas että ei sitä pysty edes kuvailemaan sanoin. Susta tuntuu et sun kaikkes on just siinä ja nyt. Koko muu maailma katoaa ympäriltä vaikka kliseiseltä kuulostaakin. Vaikka mä oon rakastanut koko sydämestäni mun miestä kohta 10 vuoden ajan, niin tää rakkaus on silti täysin erilaista. Jotenkin jopa voimakkaampaa kun mikään muu mun aikaisemmin kokema. 

Mulla ainakin synnytyksen jälkeen ja vauvan tultua menettämisen pelko on saanut ihan uuden merkityksen. Pelkään menettämistä enemmän kun aikaisemmin. Näin alkuun paljon unia läheisten ihmisten menettämisestä. Pelkäsin alussa jopa kun Henri lähti töihin että sille käy siellä jotain. Tarkistelin ensimmmäiset päivät varmaan minuutin välein jopa yöllä että hengittääkö poika. Onneksi lopulta pelko rauhoittui. Tottakai edelleenkin tarkastelen jos poika nukkuu mielestäni ” liian kauan”, haha. Ja pelkään että sattuu jotain, mutta pelko ei kuitenkaan ota musta valtaa. 

Kävin synnytyksen aikana läpi monia tunteita. Niin surua, iloa, pelkoa, raivoa kun myös ihan järjetöntä tahdonvoimaa ja rakkautta omaa lasta kohtaan. Kun lapsi syntyi ja kuulin hänen ensimmäisen ”rääkäisyn” se helpotuksen tunne oli aivan uskomaton. Oli niin suuri pelko että käykin jotain. Napanuorahan olikin kaulan ympärillä, mutta onneksi se ei aiheuttanut ongelmia.

Kun sain ensimmäistä kertaa tuon meidän pienen pojan rinnalle se tunne oli ihan uskomaton. Se kova työ minkä oli tehnyt koko 9 kuukauden ajan ja vielä pitkän synnytyksenkin, niin vihdoin se maailman paras palkinto oli siinä. Mun sylissä. Täysin musta riippuvaisena. Hieroi niitä pieniä kasvojaan mun ihoa vasten. 

Mulla se kuuluisa ”äidin rakkaus” syttyi heti. Vaikka olinkin täysin lääkepöllyissä niin mä vaan ihailin sitä meidän pientä murua. Ei sitä vaan pystynyt silloin eikä pysty vieläkään käsittämään, että mun sisällä on kasvanut jotain niin pientä, ainutlaatuista ja kaunista. Sitä että me ollaan saatu tuollainen pieni ihme aikaan.

Lapsen saatua ja äidiksi tultuani se miltä oon näyttänyt on ollut ihan toissijasta. Ennen en voinut lähteä edes kauppaan ilman että mulla oli jotain meikkiä naamassa, tai hiukset edes vähän laitettuna. Nykyään kuljen poikkeuksetta ilman meikkiä enkä tee hiuksilleni mitään... Hyvä kun edes harjaan niitä, haha. Enkä tee tätä siksi etten ehtisi tai pystyisi. Kyllä mä ehdin ja pystyn meikkaamaan ja ehostamaan itseäni aina kun haluan. Tykkään edelleen laittautua ja jos lähdemme vaikka kauppakeskuksiin, niin kyllä mä meikkaan ja katson miltä näytän. Nykyään en vaan koe et mun tarvitsis lähikaupassa tai täällä kotona näyttää mitenkään erityisen hyvältä. Ollaankin naurettu äiti-kavereiden kanssa että sitä on unohtanut mitä on hiusharja tai meikki... :D 

Äidiksi tulossa yksi isoimmista asioista on vastuu. Se että sä oikeasti olet vastuussa toisen ihmisen hyvinvoinnista ja elämästä. Se toinen ihminen on täysin riippuvainen sinusta ja sinun valinnoista. Onhan sen oppinut jo koirienkin kanssa, mutta onhan tää silti lapsen kanssa tosi erilaista. 

Voisin edelleen 5 viikonkin jälkeen vaan tuijottaa tuota pientä. Ensimmäiset päivät menikin yötä päivää toista katsellessa ja ihmetellessä, eikä malttanut edes nukkua. Nyt kuitenkin uni alkaa olemaan aika tärkeä prioriteetti, että tätä vauva-arkea jaksaa.

Oon ollut todella yllättynyt miten helposti meillä kaikki on sujunut. Tietysti yöllä vaövotaan ja joskus päivät itketään, mutta pääsääntöisesti poika nukkuu hyvin ja on varsin tyytyväinen tapaus. Vaiheita kuitenkin tulee ja tilanteet muutuu, joten en todellakaan kuvittele että tää tulisi aina olemaan näin helppoa, mutta kyllä saa ja pitääkin nauttia nyt tästä hetkestä eikä miettiä sen kummemmin tulevaa.  :)  

- Piia - 

Ladataan...

Sain postaustoiveen mielenkiintoisesta aiheesta. Sain kuvan eräästä nettikaupasta, jossa oli jaoteltu tyttöjen ja poikien lelut erikseen omiin kategorioihin.

Tyttöjen leluihin oli laitettu mm. Barbiet, ponit, nuket.. poikien leluihin taas Autot, Junat, työkalut... 

Siis oikeasti ?! Me eletään vuotta 2018 ja edelleen jaetaan erikseen tyttöjen ja poikien jutut. Eikö muka tytöt voi leikkiä autoilla ? Tai pojat nukeilla ? 

En henkilökohtaisesti ymmärrä miksi ylipäätään jaetaan erikseen tyttöjen ja poikien lelut tai vaatteet. Sininen on poikien väri, vaaleanpunainen on tyttöjen väri, autot on poikien leluja, nuket on tyttöjen leluja... Luulisi et vuoteen 2018 mennessä tästä olisi päästy jo yli.

Oon itse työskennellyt mm. päiväkodissa vielä 2010 luvun jälkeen, jossa vielä osa hoitajista jakoi juurikin tyttöjen ja poikien leikit erikseen. Pojille kuului autoleikit ja tytöt sai mennä kotileikkiin. Joku poika kun sinne halusi mennä sanottiin että annetaan tyttöjen leikkiä, joten ei tää mitenkään tavatonta ole.

Myönnän että minunkin katse etsiytyy kaupoissa sinisiin vaatteisiin tai vaatteisiin joissa on auton kuvia, enkä ole pojallemme vaaleanpunaisia tai pinkkejä vaatteita ostanut. En kuitenkaan ajattele etten voisi pukea lapseani esimerkiksi pinkkiin jos hän nyt niin tulevaisuudessa haluaisi.

Lelut joita olen ostanut on vielä vauvojen leluja, joten niissä emme ole edes ajatelleet onko ne näitä tyttöjen vai poikien leluja. Törmätessäni tähän nettisivuin jossa lelut oli erikseen jaettu tyttöjen poikien leluiksi niin oikeasti vähän hämmästyin.

Ja ei en koe olevani mikään sukupuolineutraalius-”hössöttäjä”, enkä itsekään oikein käsitä sitä että ei saisi kutsu tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, vaan heidän tulisi olla ”henkilöitä”. Mulla vaan menee ymmärrys tässä kohtaa kun lelutkin jaotellaan tyttöjen ja poikien leluiksi, vaikka todellisuudessa sillä ei ole mitään merkitystä leikkiikö tyttö autoilla tai poika nukeilla. Vaatteiden kanssa on ihan ymmärrettävää että ne on nettikaupoissa jaettu ” tyttöjen” ja ”poikien vaatteisiin. Onhan se luonnollista ja näin löytää helpoiten vaikka ne mekot sille lapselle, mutta taas se tyttöjen ja piikien värien erottelu on musta outoa. :)

Vauva ei näistä asioista vielä tajua, mutta lapsi joka jo ymmärtää ja hänelle sanotaan että ” Et voi leikkiä nukeilla koska olet poika.” tai ” Autot on poikien leluja, tytöt leikkivät barbeilla”, niin uskallan väittää että lapsen itsetunto ja oman identiteetin luominen kärsii. Mielestäni ei pitäisi jaotella lapsia sukupuolen mukaan.

Meillä tämä aihe ei vielä ole ajankohtainen, mutta kyllä se silti jaksaa ihmetyttää.

 

Mites jaotteletteko te erikseen mitä leluja tai vaatteita voitte ostaa pojallenne/tytöllenne tai millaisilla leluilla pojat voivat leikkiä ja millä tytöt ? Minkä värisiä vaatteita ostatte lapsellenne onko ne ”tyttöjen värisiä” vai ”poikien värisiä ” ? Onko teidän mielestä ok jakaa erikseen tyttöjen ja poikien jutut ja kieltää esimerkiksi poikia leikkimästä ” tyttöjen leluilla” ?

-Piia -

Pages