Naura, leiki ja laula, mikä vain tekee sinut onnelliseksi.

Anna-Elina

Minulla on etuoikeus seurata läheltä seitsemän vuotiaan elämää. Olen tehnyt siitä erinäköisiä havaintoja; Aamut ovat parhaita, kuinka ihanaa on herätä ennen kukon laulua, alkaa saman tien energisenä kuin raketti puuhaamaan täysillä mitä ikinä juuri siihen hetkeen keksitkin. On ihan parasta päästä herättämään muukin osa perheestä; jos ei ehdi antaa helliä haleja ja aamusuukkoja, niin edes sillä että huutelet olohuoneen puolelta kuinka voisit ottaa aamiaisesi jo. Parhainta on, kun joku aikuisista nousee, koska sinulle on kertynyt jo niin paljon asiaa viimeisen neljäntoista ja puolen minuutin aikana, että suusi räpättää kuin lentämään opettelevan linnun siivet. On ihan parasta, kun jollain on aamulla aikaa pelata tai leikkiä kanssasi, pidät usein huolen siitä että näin tapahtuu, ja jos ei, niin käyt päälle kuin yleinen syyttäjä siitä, miten kamala elämä sinulla on, kun kukaan ei KOSKAAAAN leiki kanssasi ja ystävilläsi on kotona paljon paremmin asiat. Siitä alkaakin päivän vaikeimmat ja ylitsepääsemättömimmät haasteet kuten; sen tilaamasi aamiaisen syöminen, sukkien laittaminen jalkaan, ulkovaatteiden pukeminen, kenkien laittaminen jalkaan, perusasiat, joita olet tehnyt jokainen päivä seitsemän vuoden ajan. Mutta kun näistä on selvitty, on ihanaa taas painautua oman pehmeän äidin kylkeen ja halia oikein kunnolla, sekä ehkä heittää muutama kehu, kuinka äiti näyttää tänään kauniilta, tai kuinka haluaisit vain joka päivä viettää päiväsi hänen seurassaan, tai jotain muuta yhtä kornia, sillä olet tehnyt tiukan tieteellisen tutkimuksen siitä, mikä saa äitisi leppymään nopeiten pukemisepisodin jälkeen.

Pysäytettiin syksyllä 2018 auto auringonkukkapellon laitaan, ja mentiin nauttimaan kauniista kukista, saatiin vielä vähän kesää imettyä varastoon.

Tässä oli nopea kuvailu lapsen aamusta. Siihen mahtuu koko tunneskaala aasta ööhön. Ja ne tunteet ovat todellakin suuria. Vaikka kuvailu saattaakin näin aikuisen näkökulmasta olla hieman ironinen, niin mieti, jos itse tosiaankin heräisit ennen kellon soittoa, enrgisenä kuin pieni lapsi aamuisin (oikeasti en löytänyt tähän energisempää esimerkkiä, yritin). Ja olisit siinä silmänräpäyksessä valmis aloittamaan päivän työt. Kuinka huikeaa! Jostain syystä ainakin itsellä on tässä kolmenkymmenen vuoden aikana alkanut mennä enemmän unihiekkaa silmiin, ja se sängystä ylös nouseminen tekee välillä kovin tiukkaakin. Ja se miten onnellinen oli lapsena pienistäkin asioista, ne olivat niitä suurimpia, niin kuin se, että vanhemmalla oli aikaa pelata Kimbleä kanssasi. Mietin usein, että jos vain saisi palata tuohon lapsuuteen, se riemu on niin vilpitöntä, mutta miksi ei saisi, ei nyt ehkä konkreettisesti palata siihen lapsuuteen, mutta noin kuvainnollisesti. Se on jotain, minkä tunteen luomiseen ajoittain kannattaa pyrkiä.

Oikeasti meillä on aika kivojakin aamuja, nautitaan niistä molemmat täysillä <3

Tämän tekstin ainoa viesti on; NAUTI elämästäsi juuri nyt ja tässä. Koska se on täällä vain yhden kerran. Vaikka välillä tuntuu, ettei päivissä ole mitään järkeä, elämä on jopa sumuista kun vastoinkäymiset on kohdannut sinut viimeaikoina vain useammin, ja olet ollut ruuhkavuosissa viimeiset kymmenen vuotta. Silloin ainakin itse joudun hetkeksi pysähtymään. Aijonko todellakin tuhlata tämän päivän, ja tämän yhden ainoan elämän tähän, että murehdin näitä kurjia asioita. Vai voinko kaivaa jonkin positiivisen asian, ja ­­lähteä päivään sen voimalla. 95% löydän sen positiivisen asian, 5% en välttämättä löydä, ja sekin on välillä okei, silloin on okei laittaa silmät takaisin kiinni, ja torkkua vielä hetki, ja yrittää uudelleen. Sekin on ihan okei, jos ei sen jälkeenkään onnistu, silloin sinulla on huono päivä, ja niitä nyt vain valitettavasti tulee jokaisen kohdalle välillä. Omaan asenteeseen voi kuitenkin vaikuttaa, sillä olen kokenut tämän itse. Olen tarponut oikeasti aika raskasta polkua välillä; syömishäiriön kanssa, baby bluesin kanssa, masennuksen kanssa, avioeron kanssa, siinä mm muutama elämää mullistava suo josta olen selvinnyt. Pahimpana asia, jonka takia sanon edelleen itselleni joka aamu että; sinä saat olla täällä avaamassa silmäsi uuteen aamuun ja tuntemassa nämä kaikki tunteet, sinä saat nauraa, laulaa ja leikkiä. Sanoin MTV:n haastattelussa että siksi elän elämääni kuin viimeistä päivää, sillä kaikki eivät ole täällä enää tekemässä niin. Minä olen menettänyt jonkun, jonka takia haluan elää täysillä, ihan jokainen päivä, ja nauttia kaikesta ympärillä olevasta. Olen menettänyt jonkun, joka on ollut osa identiteettiäni siitä saakka kun olen syntynyt. Olen menettänyt sielunkumppanini, parhaimman ystäväni, oman maailman rakkaimman isoveljeni. Saimme elää yhdessä tätä elämää 24 vuotta, kun hän nukkui pois 26-vuotiaana. Eikö olekin väärin? Eikö olekin epäreilua ettei hän saa nähdä näitä kauniita aamuja? Eikö ole epäreilua ettei hän saa seurata vierestä kummipoikansa aamuja ja nauraa seitsemän vuotiaan jutuille? On se. Ja se on pysäyttävää, että se olisi voinut olla kuka tahansa meistä, joka ei olisi avannut silmiään enää yhtenä aurinkoisena elokuisena aamuna 26-vuotiaana. Kerron tämän, koska tämä on valtavan suuri osa minun nykyistä identiteettiäni myös. Syy, miksi voin vaikuttaa jopa ylipirteältä ja ärsyttävältä kun koitan kaivaa vastoinkäymisten aikana jotain positiivisia asioita. Mutta minä sain elämän pahimman oppitunnin sille, miten elämästä pitää nauttia. En tarkoita ettenkö olisi ollut aurinkoinen luonne jo ennen tragediaa. Mutta minä opettelin rakastamaan tätä elämää uudelleen, opettelin arvostamaan näitä kaikkia tunteita joita saan kokea, niitä pahojakin. Ehkä haluan tällä viestittää sitä, ettei jäätäisi niin kovin helposti kiinni pieniin ongelmiin, kuten siihen että se lapsi kiukuttelee aamulla pukiessaan. Tai että sinulla oli surkea työpäivä. Elämä pääsee välillä yllättämään myös negatiivisesti, mutta muistele silloin niitä hetkiä kun se yllätti sinut positiivisesti. Nauti lempi aamukahvistasi, älä mieti vielä tuikitiukkaa palaveria joka sinulla on edessä tunnin päästä.

Minä ja Miikka, vuodesta en tiedä mutta olisinkohan minä neljän ja veli kuuden. Hän piti siskoistaan aina parasta huolta, oltiin hyvin pyhä asia hänelle niin kuin hän myös meille. Maailman parhain isoveli. <3

Ei aina voi olla positiivinen, se nyt on fakta. Mutta aika usein voi kyllä yrittää vähän kovemmin. Minä haluan esimerkilläni opettaa, ettei suurinkaan vastoinkäyminen ole todella se sinun maailmasi loppu, vaikka se siltä joskus oikeasti tuntuukin. Tässä myöskin auttaa se, että pidät itsestäsi huolta, hyvinvoiva keho tukee hyvinvoivaa mieltä, ja toisinpäin. Miksi et tekisi kaikkeasi jotta tämä ainoa elämäsi olisi elämisen arvoinen, mitä se sitten sinun kohdallasi tarkoittaakaan. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että nauran, laulan, ja leikin täydellä tunteella joka päivä. Halaan rakkaitani vähän tiukemmin. Menen kohti unelmiani kunnianhimoisesti ja päättäväisyydellä.  Ei tämä kaikille toimi, enkä väitä, että meidän kaikkien pitäisi olla samanlaisia persoonia, mutta jokainen voi ihan varmasti ottaa siihen omaan elämäänsä vähän valoisampia hetkiä. Aiheesta on hyviä harjoitteita, ja niitä toistamalla, voit huomata joku päivä olevasi vähän kirkkaammalla keväthangella. Välillä kun nämä vastoinkäymiset ovat juuri kohdanneet sinut, yksi asia joka sai minut jaksamaan oli mietelause ”on ihan okei, jos ainoa tekemisesi oli tänään hengittää.” Kaikki sen lisäksi on vain plussaa. <3

Kaunis auringonlasku tasan kaksi vuotta sitten, jolloin elämäni oli ihan erilaista kuin nyt. Omaan onneensa voi vaikuttaa.

Tässä on oman elämäni onnen avaimet. Voin ne avoimesti paljastaa, sillä muiden onni ei ole minulta pois, ja vilpittömästi toivon, että meistä jokainen pystyisi nauttimaan tästä elämästä täysillä. <3 Tästä lapsenriemusta tulikin aika painava teksti, mutta kovin tärkeää asiaa, ja suuri osa minua.

Mitkä on teidän voimakeinot pitää onnea yllä? Mistä te saatte voimaa aamuisin? Oletteko te opetelleet omaan onneenne?

 

-Anna

 

Kommentoi