10 asiaa, joista unelmoin

kuva-80.jpg

Toimitus haastaa kertomaan kymmenen asiaa, jotka aikoo tehdä elämässään. Tämä on haaste unelmoida.

Ajattelen, että unelmointi on hirmuisen tärkeää. Se on osa onnestamme. Myös Saku Tuominen ajattelee niin:

”Mahdollisuuksien näkeminen, ideointi ja unelmointi ovat läheistä sukua toisilleen. Kaikissa niissä on kysymys halusta nähdä uhkien sijaan mahdollisuuksia. Jotain mitä ei ole. Vielä.

…jos opimme katsomaan, alamme nähdä ja sen myötä meistä tulee paitsi onnellisempia myös onnekkaampia. Alamme nähdä mahdollisuuksia kaikkialla.”

Ihmisen onni ei koostu pelkästä nykyhetkestä, vaikka hetkessä eläminen hyvin tarpeellinen taito onkin. Se muodostuu myös menneestä ja tulevasta: siitä, miten muistamme jo tapahtuneet asiat, mihin niissä keskitymme ja siitä, millaisena näemme tulevaisuuden vai näemmekö sitä lainkaan. Osaammeko haaveilla niistä hienoista asioista, joita ei vielä ole, pelkäämmekö sitä, mitä voi tapahtua vai onko tulevaisuus vain suuri tyhjyys, jotain jota emme pysty päässämme luomaan.

Sanon aina, että saamme ne asiat, jotka oikein kovasti tahdomme. Ne jutut, jotka todella merkitsevät ja joihin uskomme. Mutta ennen kuin niitä voi tahtoa ja ennen kuin niihin voi uskoa, ne on kyettävä näkemään. On osattava unelmoida.

Kymmenen juttua, joista unelmoin, sattumanvaraisessa järjestyksessä. Kas tässä:

img_0244.jpg

1. The Road Trip. Tahdon kokea hetkiä, jotka ovat lyhyitä tapahtuessaan, mutta jotka muistaa aina. Tuntea tuulen hiuksissani, vapauden sydämessäni. Tahdon ajaa eteenpäin kattona tähtitaivas ja pyörien alla tie, joka vie seikkailuihin, eksyksiin, paikkoihin, joita en osannut edes kuvitella. Tahdon matkustaa Amerikan halki, idästä länteen tai länsirannikolla pohjoisesta etelään. Kuunnella musiikkia täysillä, työntää kädet ulos ikkunoista, olla vieras jossain, rakastua kaupunkeihin, joiden nimiä en osaa lausua ja tutustua ihmisiin, jotka vielä eilen olivat vieraita, nyt parhaita.

2. Kirja. Jonain päivänä kirjoitan kirjan. Kauniin kirjan, joka kertoo taiasta, unelmista ja siitä, miten kaikki on mahdollista.

img_6154.jpg

3. Jotain omaa. Jossain vaiheessa elämääni tahtoisin luoda jotain ihan omaa. Työskentelisin luovien ihmisten kanssa kauniilla työhuoneella, missä palaverit pidettäisiin tyynykasoissa, nurkissa nukkuisi koiria ja kissoja, taustalla soisi musiikki ja jokainen toisi vuorollaan kaikille herkkuja.

img_4981.jpg

4. Matkustaminen ihan yksin. Tahtoisin istua lentokoneessa, ikkunan vieressä. Haluaisin tuntea, kuinka kone kiihdyttää, pyörät nousevat ilmaan, laskutelineet kolahtavat koneen sisään. Katselisin, kuinka maa alla katoaa kauemmaksi ja kauemmaksi, tutkisin pilviä yläpuolelta. Päätyisin vieraaseen kaupunkiin, toiseen maahan. Kävelisin sen kaupungin katuja, valokuvaisin, istuisin kahviloissa, seuraisin ohikulkevaa elämää. Kirjoittaisin muistiin sen, mitä silloin ajattelen, tunnen, maistan, haistan. Tahtoisin matkustaa yksin, joskus. Ehkä.

5. Vanha talo. Kyllä te tiedätte jo. Se puutalo, jonka lattiat narisevat, jota kakluunit lämmittävät ja jonka pihalla kasvaa käppyräisiä omenapuita. Se tuntuisi minulta.

img_0436.jpg

6. Kuumailmapallolento. Minusta on aina hurmaavaa nähdä kuumailmapalloja. Tahtoisin lipua taivaalla auringonlaskun aikaan, kuunnella sitä outoa suhinaa ja katsella maailmaa lintujen teiltä. Pieni pulma on se, että pelkään korkeita paikkoja. Mutta mitään ei saa, jos mitään ei uskalla, vai mitä?

7. Rakkaus. ”What we find in a soulmate is not something wild to tame but something wild to run with.”

8. Auttaminen. Toivoisin voivani auttaa mahdollisimman monia. Ihmisiä, eläimiä. Tuoda tänne jotain hyvää ja kaunista. Olla hyödyllinen jotenkin.

9. Muutto ulkomaille. Aina välillä ajattelen, että tahtoisin asua vielä uudestaan ulkomailla, hetken ainakin. Elää vähän erilaista elämää, kokeilla sopisinko jonnekin muualle paremmin, tuntuisiko joku toinen maa enemmän kodilta.

10. Puolimaraton. Rakastan juoksemista, mutta juoksen häpeällisen vähän. Pisin juoksemani matka on 17,5 kilometriä. Tarvitaan enää muutama lisää ja puolikas on siinä.

kuva-149.jpg

Lisäksi toivon, että olen aina minä. Haaveilen, että tulevaisuudessa(kin) uskon itseeni ja siihen, että mikä vain on mahdollista. Unohdan itseluodut rajoitukset, en jää huonojen ajatusten tai tunteiden loukkuihin tai kiinni johonkin, joka estää minua olemasta se paras versio itsestäni. Tahdon elää täysillä, en olla vain olemassa. Haluan olla henkisesti vapaa, rakastaa ja saada rakkautta. Tahdon koota ympärilleni ne parhaat ihmiset. Haluan nähdä kaiken kauneuden, hymyillä paljon ja tuntea vahvasti. Tahdon katsella auringon nousevan ja laskevan, salamoiden välähtelevän myrskypilvissä, aaltojen lyövän vaahtopäinä rantaan. Haluan seikkailla, kasvaa ja ymmärtää taian kaiken takana.

img_2053.jpg

Mistä te unelmoitte? #trendihaastaa #teetrendiä

PS Lisäksi haaveilen joogaretriitistä. Villa Mandalassa tai Balilla. Noin niin kuin esimerkiksi.

Ensimmäinen lainaus Saku Tuominen: Hyvä elämä (2014)

Toinen lainaus Robert Brault

Kommentit (22)
  1. Ihana postaus taas Anna! Oon ollut tosi laiska kommentoimaan, mutta tähän oli pakko. Mä meinaan ehdottomasti haluan joskus tuollaisen työhuoneen koirilla ja kissoilla:) Sillekin on toivottavasti aikansa ja paikkansa:)

    1. Ihan varmasti on. Ja sullahan on se puutalo, voit perustaa sen vaikka sinne.;)

      Ja ihana, kun kommentoit. On kiva kuulla susta. <3

      1. Totta, mahtuishan tännekin! Mutta ehkä haaveilen kuitenkin sellaisesta toimistosta/työtilasta, joka olis vähän kauempana kotoota:)

  2. Ihana postaus! Puutalo, yksin matkustaminen, ulkomaille muutto ja joogaretriitti kiinnostaa täälläkin! 🙂 

    1. Kiitos murmeli. ♥ Jotenkin mun on helppo uskoa, että toteutat nuo kaikki. Pus!

      1. Kiitos Anna! <3 ja samoin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *