2018

On vuosia, joina ei tapahdu mitään. Ja sitten on vuosia, kuten 2018. 

Tänä vuonna jätin vakituisen työpaikkani ja ryhdyin vapaaksi toimittajaksi ja yrittäjäksi. Se oli ollut unelmani monta vuotta, ja nyt elän sitä. Hyppääminen pelotti vietävästi, mutta yksi asia, johon elämässä eniten uskon, on se, ettei pelolle saa antaa periksi. Täällä ei saa  jättää tekemättä asioita siksi, että pelottaa, jos tuntee sydämessään, että ne on tarkoitettu itselle tehtäviksi. Joten täällä sitä ollaan, elämässä vuoden viimeisiä päiviä yrittäjänä. En kadu pätkääkään, vaikka elämästä ja taloudellisesta tilanteesta tuli epävarmempaa ja kaikki on nyt omissa käsissäni. Eipä tuo elämä ole kovin varmaa muutenkaan, ja paras tapa järjestää asiansa on epäilemättä järjestää ne omiin käsiinsä.

Tänä vuonna muutin uuteen kotiini, asuntoon, jonka ostin vuonna 2016 pääteltyäni, etten tule koskaan muuttamaan yhteen silloisen poikaystäväni kanssa. Emme muuttaneet (kannattaa luottaa intuitioonsa), enkä ole katunut pätkääkään (tätäkään), vaikka tämäkin hirvitti aikoinaan melkoisesti. Onhan se nyt hurjaa, ostaa asunto koskaan näkemättä sitä. Vaan siitä tuli ihana, kauniimpi kuin osasin koskaan odottaa, ihan minua. 

Tänä vuonna leikkasin pitkät hiukseni polkaksi. Enkä ole katunut pätkääkään. Värjään niitä tätä kirjoittaessani parhaillaan hennalla punaruskeiksi, sitä saatan kyllä katua, vaan toivottavasti en. Pian se nähdään. Uskon elämässä tekoihin. Niin saa paljon aikaan. 

Tänä vuonna suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon journalismista. En tiedä, mitä sanoa siitä tai mihin se on minua vienyt. Sen tiedän, että siinä oli aikamoinen homma työn ohessa. Vaan ei sekään kaduta.

Tänä vuonna tein työssäni uuden aluevaltauksen, kun juonsin kuusi podcast-jaksoa. Ennustan, että ne eivät jää viimeisiksi.

Tänä vuonna matkustin Suomessa ja yövyin pari yötä ranskalaisessa linnassa. Tapasin uusia ihmisiä ja joitain vanhoja tuttavuuksia liukui elämääni takaisin. Joitain ihmisiä myös poistui elämästäni, enkä voi sanoa, että ihmissuhderintamalla meni kovin tyynesti. Vaan myrskyjä tarvitaan välillä, ne puhdistavat, ravistelevat ja aloittavat uusia asioita. Siksi niitä tarvitaan. 

Vuosi 2018 loi epäilemättä pohjaa monelle asialle tulevaisuudessa. Jännityksellä odotan, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan. Niin tai näin, en aio pelätä myrskyjä. Pelko, muistattehan. Sille ei saa antaa periksi.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.