Totuus halpamuodista

Katsoin Stacey Dooleyn dokumentin: Totuus halpamuodista. Sen jälkeen ei tee mieli enää shoppailla halpoja vaatteita.

Dokkarista selviää muun muassa seuraavaa:

  • Vaateteollisuus on maailman toiseksi eniten saastuttava teollisuudenala. Syy: ostamme liikaa liian halvalla. Pikamuotiketjut lanseeraavat joka viikko uuden malliston. Vaatteet menevät nopeasti pois muodista tai ovat vain törkeän huonoa laatua. Muistan, kun hankin itse aikoinaan ihanan mekon yhdestä isosta halpisketjusta. Pesin sen kerran ja se ratkesi käyttökelvottomaksi.
  • Puuvillan tuotanto on kuivattanut järven. Araljärvi oli aikoinaan maailman neljänneksi suurin järvi. Nykyisin sitä ei käytännössä ole.
  • Yksien farkkujen valmistukseen kuluu noin 11 000 litraa vettä. Jos ostat niiden lisäksi muutaman paidan, siinä on yhden ihmisen juomavesi vuosikymmeniksi. Ihminen nauttii elämänsä aikana noin 84 000 litraa vettä. Se tekee kahdeksat farkut…
  • Dooley yritti dokumentissa haastatella useiden halpamuotiketjujen edustajia. Yksikään halpisketju ei suostunut haastatteluun. Vähän epäilyttävää, eikö? Ainoa iso brändi, joka antoi haastattelun, oli Levi’s.
  • Dokkarissa käydään myös Indonesiassa, missä moni länsimainen ketju valmistaa vaatteitaan. Tekee pahaa katsoa, miten myrkylliset jätevedet lasketaan jokeen, jonka kasvit ja eläimet ovat kuolleet. Paikalliset ihmiset joutuvat käyttämään tuota vettä.

En ole itse vaatteiden shoppailun suhteen mikään pyhimys, eikä ole realistista ajatella, että lopettaisin vaatteiden ostamisen tykkänään. Tämä dokumentti sai kuitenkin jälleen kerran muistamaan, millaista tuotantoa en tahdo tukea. Tämän jälkeen mietin varmasti kahdesti tai viidesti, ennen kuin ostan mitään halvalla tuotettua.

Onneksi vastuullisiakin vaihtoehtoja on, koko ajan enemmän. Lisäksi on käytettyjä vaatteita ja oman vaatekaapin sisältö. Sieltäkin voi löytyä yllättävän kivoja yksilöitä, kun vain kunnolla tutkii.

Kuva: Satu Nyström

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (3)
  1. Tämä on kyllä aina yhtä karua luettavaa. 😓 Myös tekstiilijätettä syntyy vuosi vuodelta vain enemmän kun vaatteita heitetään pois helpommin ja niitä käytetään vain lyhyen aikaa. Aina tulisi miettiä ostohetkellä, onko vaatteelle oikeasti tarvetta.

  2. Olisi mukavaa, jos voisit kirjoittaa lisää tästä aiheesta. Ehkä vinkata vastuullisia merkkejä ja mistä vastuullisia vaatteita voi hankkia? Tai myös miten koostaa vaatekaappi, joka koostuisi helposti yhdisteltävistä vaatteista.

    1. Kyllä, se on mun tarkoitus! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *