#bodypositivity – voimauttavaa vai kenties sittenkin kyllästyttävää?

38E5ECBF-0EA1-4897-802A-B9A725B393DA.jpg

Ihan alkuun sanottakoon, että kauneus ei mielestäni katso kokoa, ei muotoa, ei väriä, ei ikää. Eikä auta, vaikka keho olisi kuinka kaunis tai komea, jos sielu on ruma. Kauneus ei katso tarkkaan määriteltyjä muotteja, ja vartaloaan kannattaa parhaansa mukaan rakastaa, oli se minkä mallinen tahansa. Tiedän myös, että se voi olla vaikeaa, sillä olen itse kamppaillut nuorempana asian kanssa, laskenut kaloreita hulluna ja treenannut enemmän kuin on terveellistä. Vain saavuttaakseni täydellisen vartalon. 

Ratkaisin aikoinani tilanteen päättämällä, että lopetan kalorien laskemisen ja kehoni tarkkailun. Päätin, etten suostu elämään vartaloihanteiden ehdoilla ja käyttämään järkyttävää määrää energiaa täydellisen vartalon tavoitteluun. Päätin, että vartaloni on hyvä ja that´s it. Siitä lähtien olen pitänyt siitä huolta parhaani mukaan ja keskittynyt ajattelemaan muuta. Mielestäni ongelma ei nimittäin ole vartalo lainkaan. Vaan se, mitä siitä ajattelee ja mihin elämässään keskittyy.

Tästä syystä olen melkoisen kyllästynyt hastagiin #bodypositivity, eli kehopositiivisuus. Jep, ajatus on hyvä ja tärkeä, mutta taas keskitytään vartaloon. Kun voitaisiin keskittyä johonkin kiinnostavaan, kuten vaikka planeettojen tutkimiseen tai universumin ymmärtämiseen. 

Olen luultavasti itse joskus kirjoittanut suunnilleen näin: ”Rakastetaan vartaloitamme selluliitista huolimatta.” Tässä ajatuksessa on mielestäni kuitenkin tarkemmin ajateltuna jotain pahasti pielessä. Oikea lause kuuluu näin: ”Rakastetaan vartaloitamme selluliitista huolimatta (ja keskitytään sitten johonkin muuhun).” Sanat selluliitista huolimatta antavat ymmärtää, että jos onnistuu rakastamaan vartaloaan, vaikka siinä on selluliittia, rakastaa vartaloaan, vaikka siinä on virhe. Mutta onko siinä? 

Onko nainen erityisen rohkea tai sinut itsensä kanssa, jos hän esiintyy bikineissä sosiaalisessa mediassa ja tägää kuvaan #bodypositivity? Vai onko hän vain nainen, joka on pukeutunut bikineihin? 

Onko bikinikuva lisättynä hastagilla #bodypositivity kehopositiivisuutta? Vai saattaako se sittenkin vahingossa vahvistaa juuri niitä kulahtaneita kauneusihanteita, joita vastaan se taistelee, kiinnittämällä huomion sanaan kehopositiivisuus? Eli viestiikö se, että kuvan vartalo ei ole ihanteen mukainen, ja se on silti kaunis, kuten myös vartalo, jota rakastamme selluliitista huolimatta? Ja eikö tuon ajatuksen pitäisi olla itsestäänselvyys? 

Miksi niin monen naisen on vaikea rakastaa omaa kehoaan? Miksi vartalon ulkonäkö on meille näin äärettömän tärkeä? Ja ennen kaikkea: mitä näille ajatuksille voi tehdä?

Olen tekemässä isompaa juttua aiheesta ja kuulisin erittäin mieluusti teidän mielipiteenne. Oletko sinut oman vartalosi kanssa ja miksi olet tai miksi et ole? Voimauttaako #bodypositivity? Ärsyttääkö #bodypositivity? Luoko sosiaalinen media paineita kehonkuvaan liittyen? Luoko #bodypositivity paineen sanoa tykkäävänsä vartalostaan, vaikkei oikeasti tykkää? Onko vartaloon keskittyminen niin hyvässä kuin pahassa mennyt jo yli? Onko kyse vartalosta lainkaan vai sittenkin itsetunnosta tai ikiaikaisista naisiin kohdistetuista odotuksista? 

Mitä muuta haluaisit kysyä kehonkuvaan keskittyneeltä asiantuntijalta aiheeseen liittyen? Jos kommentteja tulee, aion hyödyntää niitä haastattelussa. Olisin kiitollinen, jos kertoisit mielipiteesi. Minulla ei ole näitä vastauksia, siksi tätä juttua tehdään. 

Tulen jakamaan jutun teidän kanssanne, kun se valmistuu. Joten stay tuned! 

Lue myös aiheesta muualla Lilyssä:

#bodypositivity

Kuuluuko bodypositive hoikille?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit (18)
  1. Hei kaikki, iso kiitos ajatuksia herättäneistä kommenteista! Niissä tuli esiin monta asiaa, jota en itse ollut tullut ajatelleeksi. Aion hyödyntää näitä tulevassa haastattelussa ja palata kunnon vastauksien kera.

    Toivon, että meistä ihan jokainen löytäisi rauhan kehonsa kanssa ja saisi elää tässä maailmassa murehtimatta painoaan, pieniä rintojaan, selluliittiaan, lihaksiaan tai mitään muutakaan kehoonsa liittyvää. Kiitos, että autoit tulevan jutun tekemisessä ja jaoit kokemuksesi ja mielipiteesi. Se oli minulle hyvin arvokasta. Toivottavasti juttu tulee antamaan joitain vastauksia.

  2. Sipulikuorineen
    19.3.2018, 14:24

    Tämä on vaikea aihe. Olen miettinyt tuota samaa, onko esim. instagramin bikinikuvat #bodypositivea vai sitä samaa heruttelua, mutta tuota hästägiä käyttämällä oikeutetaan kuva. Toisaalta, mitä sitten? Miksi ajattelen helposti isokokoisten naisten kohdalla että vau, miten rohkeaa postata se kuva omasta vartalosta. Sama kuva hoikasta naisesta ja ajattelen, että tuo hakee vain huomiota. Silti tiedän, että kyllä kaiken kokoiset varmasti kokevat epävarmuutta kehostaan. En ole siitä poikkeus.

    Tässä kehopositiivisuusjutussa huomaa helposti omat heikot kohtansa, ne jutut, joissa ei itsestään pidä. Mua harmittaa pienirintaisena, että kehopositiivisuus on jotenkin kietoutunut ihmisen painon ympärille. Kuvia postaavat ihmiset ovat mielestäni rohkeita, kun rohkaistuvat kuviin selluliitteineen, karvaisine säärineen, ilman peruukkia kaljuna, hörökorvien tai minkä ikinä, kanssa. Silti huomaan ajattelevani, että eihän tossa nyt ole mitään. Kyllä mäkin uskaltaisin, jos mulla olisi ”vain” tuollainen asia, josta itsessäni olen epävarma. Että missä on ne lähes rinnattomat naiset? Sellaiset kuin minä? Niin, koskapa katson asiaa omasta näkökulmastani ja koen oman vikani jotenkin järjettömän paljon suurempana kuin näiden muiden erilaiset ”kauneusvirheet”. Tosiasiassahan esim. se ulkonevista hampaista kärsivä tyttö voi ajatella ihan samalla tavalla… Jaa, mahtoi olla muuten vähän sekava tämä kirjoitukseni :D.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *