Epävarmoja aikoja

Elämme kummallisia aikoja ja mielialani poukkoilee ajan mukana. Yhtenä päivänä aurinko paistaa, olen täynnä toivoa ja hymyilen läheisen omakotitaloalueen ikkunoille, joista kurkkii nalleja.

Ja seuraavana päivänä sataa lunta, sisälläni kiehuu, ärsyttää kaikki, varsinkin tämä korona, joka on sulkenut koko maailman ja peruuttanut kevään ja ehkä kesänkin. Mitään ei voi suunnitella, koska tulevaisuus on niin epävarma. Mitä jos sairastuu, jos joku läheinen sairastuu, entä jos taantumasta tulee pitkä, miten kauan rajat pidetään kiinni…?

Emme voi tietää, ja se on vaikeaa.

Vaan, mitä jos juuri epävarmuudessa piileekin suurta viisautta? Jos osaisi ottaa sen oikein ja pystyisi elämään hetki kerrallaan, tässä ja tulevaisuuteen toiveikkaasti uskoen, vaikkei näekään, millainen se on? Kuten Tove Jansson kirjoitti aikoinaan:

Kaikki on kovin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi.

Kuvittelemme helposti, että elämää ja maailmaa voi hallita. Kun toimii oikein, tekee lujasti töitä ja noudattaa suunnitelmiaan, niin elämä kulkee radallaan. Tragediat ja mullistukset tapahtuvat muille, usein jossain kaukana toisella puolella maailmaa, eivät meille, eivät täällä.

Vaan nyt se odottamaton järisyttävä mullistus tapahtuukin juuri täällä, meille jokaiselle.

Se näyttää, miten epävarmaa elämä todellisuudessa on. Miten mahdoton sitä on hallita, vaikka kuinka yrittäisi. Mitä vain voi tapahtua milloin vain, ihan ilman pandemiaakin. Mitä vain voi tapahtua ihan jokaisena päivänä, jonka täällä elämme.

Elämää ei voi kontrolloida, mutta niin me vain sitkeästi yritämme. Minä myös.

Yritän estää pahaa tapahtumasta tekemällä varasuunnitelman varasuunnitelmia, pohtimalla mahdolliset kauhuskenaariot etukäteen, toimimalla mahdollisimman oikein vähän siinä sun tässä – ja tarkistelemalla – usein moneen kertaan -, että liesi on varmasti kiinni ja ovi lukossa.

Olen keittiöpsykologian taidoillani päätellyt, että koen turvattomuutta ja yritän suitsia sitä kontrolloimalla asioita, joiden kuvittelen olevan hallinnassani.

Vuosien myötä olen onneksi vähän rauhoittunut ja odotan innoissani sitä aikaa, kun olen viisas bebe-leivoksia syövä tyylikäs mummo, jota maailman metkut eivät enää hetkauta, joka osaa suhtautua tyynesti, eikä yritä hallita kaikkea.

Siihen on vielä matkaa, mutta onhan täällä elämä aikaa.

Luotan, että opin vielä. Olen nimittäin tässä tajunnut, että elämän yksi perimmäisistä totuuksista on, että

sitä ei voi hallita. Ei vaikka miten suunnittelisi ja tekisi kaiken oikein. 

En minä, et sinä, ei kukaan. Siksi suurta viisautta olisi vain heittäytyä elämän virtaan ja luottaa, että se kantaa. Opetella sietämään epävarmuutta ja ehkä jopa oppia nauttimaan siitä. Epävarmat ajat  nimittäin saavat myös ymmärtämään, että oikeasti on vain nyt, tämä hetki tässä. Elämä on täällä. Se ei ole menneessä eikä huomisessa.

Ja kun sen ymmärtää, voi nähdä tämän hetken kauneuden.

Toki menneitä saa muistella ja tulevaisuudelta odottaa kivoja asioita, mutta liikaa ei ehkä kannattaisi suunnitella.

Elämä kun voi tulla väliin. Ja mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Myös mitä tahansa

hyvää. 

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *