Hetket, joihin katosin

kuva-150.jpg

Joihinkin hetkiin kadottaa itsensä suloisesti. Tiedättekö ne?

Täällä on eräs ihmeellinen koivikko. Keväällä sen alla levittäytyy valkovuokkojen matto, kesällä maata peittää vihreänä huntuna aluskasvillisuus, nyt siellä tuoksuu imelästi pinkkien kukkien meri. Aina kun kävelen koivujen välistä kulkevaa polkua, hurmaannun vähän. Unohdan itseni ja näen vain ympäröivän kauneuden. 

Toisenlaisia valloittavia hetkiä ovat ne, joina poljen joskus yöllä kotiin, kadut ovat tyhjiä ja hiljaisia, kaupungin valot heijastuvat mereen, yö ympärillä on tumma ja salaperäinen. Kuulokkeissa soi hyvä biisi ja voisin polkea ikuisesti, en siinä hetkessä kaipaa mitään enkä ketään. Olen vapaa.

Usein iltaisin istun omituisessa mykkyrässä sohvalla, läppäri sylissä, teekuppi jossain käden ulottuvilla. Kirjoitan, suunnittelen, pinnailen, käsittelen kuvia. Tee jäähtyy, unohdan juoda sen, aika katoaa jonnekin ja valvon taas liian myöhään. Syvennyn sanoihin, kuviin ja ajatuksiin. Luon jotain tai ihastelen muiden luovuutta. Inspiroidun.

Joskus juoksen todella pitkän lenkin, lasken lujaa liian jyrkkää rinnettä, opettelen uuden taidon. Teen jotain, joka on fyysisesti tai henkisesti haastavaa ja johon en tiennyt pystyväni. Voitan itseni.

Sitten ovat ne liian harvinaiset hetket, jotka tekevät kaltaiselleni levottomalle ja nopealle tyypille todella hyvää. Ne hetket, joina kävelen polkua ja tunnen, kuinka metsän sydän rauhoittaa minutkin. Kuuntelen aaltojen loisketta ja annan niiden rytmin hidastaa oman sykkeeni. Makaan joogamatolla, venyttelen ja tunnen rauhaa.

Kauneus, vapaus, luovuus, itsensä voittaminen, rauha. Hyviä juttuja.

Ajattelen, että jos elämässä on jokin vähän toisin kuin toivoisi, sitä tunnetta ja asiaa ei kannata ruokkia. Paras tapa olla onnellinen on kääntää huomionsa siitä epämiellyttävyydestä johonkin ihanuuteen. Keskittyä kauneuteen. Kokea vapauden tunnetta. Voittaa itsensä. Inspiroitua. Rauhoittua. Mitä vain, kunhan se tekee onnelliseksi.

En tarkoita, että elämän pitäisi olla aina päivänpaistetta tai että synkkiä tunteita ei saisi tuntea. Meillä kaikilla on huonoja hetkiä, niitä saa ja kuuluu olla. Kun hyväksyy ne ja oman hetkittäisen riittämättömyytensä, on itselleen armollinen.

Silti se, miten maailmaan ja kohtaamiinsa asioihin yleisesti ottaen suhtautuu, määrittää melko pitkälti sen, miltä elämä tuntuu. Raivostuttavaa, tiedän. Mutta kyse on asenteesta. Niistä hyvistä jutuista, ja niihin keskittymisestä. Ei ole mitään aikakonetta tulevaisuuteen, jossa kaikki on hyvin. Ei sitä tulevaisuuttakaan välttämättä ole. On vain nyt ja tässä. Yö ja päivä. Aurinko ja sade. Hymy ja kyyneleet. Hetki.

Leppoisaa viikonloppua murmelit! Minä aion maalata, kirjoittaa, kuvata, pinnailla, suunnitella, kävellä, joogata, lukea…tehdä kaikkea omasta mielestäni ihanaa siis. Tehkää tekin, jooko?

Puss!

Kommentit (10)
  1. Olet jälleen hyvin pukenut sanoiksi hetkiä ja tunteita. Itse pysähdyn välillä miettimään, millä lataan akkuni ja paneudun sitten juuri niihin asioihin. Teen tilaa niille pienille hetkille ja asioille, jotka antavat minulle voimaa ja luovat onnellisuutta.

    1. Kiitos NJ!<3

      Juuri nuo pienet hetket ja kivat asiat ovat oikeastaan ihan parhaita elämässä.

      Suloista viikkoa sinulle!

  2. ”Ajattelen, että jos elämässä on jokin vähän toisin kuin toivoisi, sitä tunnetta ja asiaa ei kannata ruokkia.” Joten eikö sitten vain kannattaisi olla tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen eikä kaivata muutosta. Silti sitä lähtee ruokkimaan..kuin alitajuisesti..ja sitä on vaikea pysäyttää.

    🙂 en tiedä miksi takerruin nyt tuohon yksityiskohtaan. Sillä taisi olla jokin henkilökohtainen merkitys 🙂 Kiitos ihanasta blogista!

    1. Kannattaisi, juuri niin! Se ei vain ole aina niin helppoa, siksi kivoihin juttuihin syventyminen auttaa.:)

      Kiitos sinulle, ihanaa kun olet siellä ruudun toisella puolella! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *