Huone yhdelle

amsterdam.jpg

Olenkohan kertonut teille, miksi tahdon matkustaa yksin? Nyt kerron.

Kun erosin vähän yli vuosi sitten, pelkäsin kolmea asiaa: miten selviän taloudellisesti, miten selviän yksin koirien kanssa, mitä teen lomina ja juhlina, jotka olen vuosien ajan viettänyt poikaystäväni kanssa.

Silloin minulta kyseltiin jatkuvasti: Etkö pelkää olevasi yksinäinen? Mutta yksinäisyys ja yksin oleminen eivät ole synonyymejä.

En oikeastaan ikinä pelännyt yksinäisyyttä, sillä parisuhteessa on vain kaksi ihmistä. Ympärilläni on niin paljon muita, tärkeitä, rakkaita ihmisiä, joiden tiedän pysyvän elämässäni, oli parisuhdestatukseni sitten mitä tahansa. En pelännyt yksinäisyyttä. Pelkäsin, että minulta jää asioita tekemättä siksi, että olen yksin.

Siksi tahdon matkustaa yksin. Jotta tietäisin pystyväni siihen. Tässä jutussa on kyse erityisesti itseni voittamisesta, itsenäistymisestä ja voimaantumisesta. Siitä, ettei minulta jää asioita tekemättä siksi, että kaikki muut saattavat olla kiireisiä. Siitä, että elämäni on minun käsissäni ja minun vastuullani.

Lähtiessäni yksin reissuun astun vahvasti epämukavuusalueelleni ja etsin sieltä yhtä palaa rohkeudestani. Olen aina pitänyt itseäni melko rohkeana niissä tilanteissa, joissa on oltava rohkea. Olen ihan hyvä hyppäämään tuntemattomaan ja rysäyttämään elämäni, kuten olette varmaan huomanneet. Mutta yksinmatkustamisessa on kyse toisenlaisesta rohkeudesta. Riippumattomuudesta. 

Voisin ihan hyvin jäädä lomaksi Suomeen, ja melko luultavasti olisin myös saanut jonkun lähtemään kanssani matkalle. Mutta silloin olisin edelleen asteen riippuvaisempi muista, olisin vähän epäitsenäisempi enkä tietäisi, pystynkö tähän. (En kyllä tiedä vieläkään, olen vielä Suomessa.)

Ennen kaikkea yksinmatkustamisessa on minulle kyse kasvamisesta. Siitä, että uskaltaa olla itsensä kanssa ja luottaa omiin kykyihinsä. Jokainen tällainen kokemus kasvattaa itsevarmuutta ja lisää rohkeutta. Sillä kun selviää jostain vähän vaikeasta, uskaltaa seuraavaksi kokeilla jotain vielä hiukan vaikeampaa. Ja niin kokee hienoja juttuja ja kehittyy itse siinä matkalla.

Ajattelen myös, että kun pitää omasta seurastaan ja tietää voivansa tehdä melkein mitä vain myös yksin, ei vedä ihmisiä puoleensa vääristä syistä. Kun ensin viihtyy omissa nahoissaan, on helpompi löytää elämäänsä ne parhaat tyypit. Ne jotka tahtoo elämäänsä vain siksi, että he ovat niin huippuja. Ei siksi, että odottaisi heiltä jotain, toivoisi heidän täyttävän jonkun tyhjiön tai ottavan kantaakseen osan vastuusta.

Jokaisen täytyy tehdä itse itsestään kokonainen. Oltava oman elämänsä sankari, tiedättehän.

Pus!

Kommentit (26)
  1. Olen suunnitellut vaeltavani yksin luettuani ”Villi vaellus” -kirjan. Olen vähän matkustellut yksin ja parasta on ne random-ihmiset keihin törmää matkalla.

    1. Tuo kirja löytyy hyllystäni ja lukulistaltani. Yksinvaeltaminen olisi varmasti mieletön kokemus. Yksinmatkustaminen ainakin on ihanaa!

  2. hanna kovanen
    29.7.2015, 13:50

    Yksin matkustaminen on parasta, mitä olen itselleni suonut 🙂 

     Kun ensin viihtyy omissa nahoissaan, on helpompi löytää elämäänsä ne parhaat tyypit. Ne jotka tahtoo elämäänsä vain siksi, että he ovat niin huippuja.” 

    ^Tuo oikeastaan tiivistää koko ajatukseni asiasta. Samalla oppii keskittymään ja käyttämään energiaa vain juttuihin, jotka itseä kiinnostaa, ja oppii arvostamaan itseään eri tavalla. Samalla sitä sitten tulee itsevarmemmaksi myös muiden silmissä ihan vahingossa. Mutta olipa todella hyvin sanottu!! Nauti reissusta!

    1. Yksinmatkustaminen on ihanaa! Nyt voin sanoa sen, kun olen kokeillut.:)

      Ajattelen, että me kaikki tarvitsemme ympärillemme muita, tärkeitä ihmisiä. Silti on hyvä osata olla myös yksin ja tehdä asioita ihan itsekseen. Siitä saa voimaa ja itsevarmuutta, niin kuin sanot.

      Ihanaa viikonloppua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *