Ihana, tylsä, aikuinen elämäni

51D9DE5C-CCFC-42A2-83F4-1CB19C8E9FD0.JPG

Mietin tässä, että onko aikuisuus sitä, että alkaa tykätä vähän tylsistä asioista – tai oikeammin asioista, joita nuorempana piti tylsinä.

Normaali arkeni kulkee suunnilleen näin: herään, syön aamupalaa, käyn koirien kanssa aamulenkillä, pyöräilen töihin, teen kahdeksan tuntia töitä, pyöräilen kotiin, syön, menen koirien kanssa iltalenkille. Sitten kello on noin puoli kahdeksan ja fiiliksestä riippuen joogaan (aika harvoin, to be honest), kirjoitan tai katson jotain kivaa sarjaa (nyt olen ihastunut espanjalaisiin historiallisiin saippuoihin, suositus Sodan ajalle). Ennen nukkumaanmenoa luen kirjaa. Tällä hetkellä menossa on Jojo Moyesin Jos olisit tässä. Se on jatko-osa ihanalle Kerro minulle jotain hyvää -kirjalle (se kirja, joka palauttaa uskosi rakkauteen). Jatko-osa on sekin koukuttava, luen sitä liian myöhään ja herään aamulla vähän väsyneenä.

Vapaa-ajalla näen kavereita ja teen kaikkea hauskaa, mitä nyt milloinkin huvittaa. Syön ulkona, juon skumppaa, puhun kaikesta maan ja taivaan väliltä, kuuntelen musaa, pyöräilen pitkin poikin kaupunkia. Nyt viikonloppuna menen Altaalle uimaan, teen brunssia ystävän kanssa ja suunnittelen tulevaa.
 

Olen vähän väsynyt mutta myös onnellisempi ja tasapainoisempi kuin ikinä ennen. Vaikka rutiinit välillä puuduttavat, enkä tosiaankaan aina jaksaisi lähteä pitkälle lenkille (mutta lähden silti, koska niin aikuiset vastuuntuntoiset ihmiset tekevät), vaikka elämässä on kaikenlaisia pieniä ärsytyksenaiheita eikä se ole kovinkaan täydellistä, kaikki on sittenkin aika hyvin. Minä ihan rehellisesti pidän elämästäni todella paljon siitäkin huolimatta, että se ehkä kuulostaa vähän tylsältä. Se ei nimittäin ole.

Työpäivistäni yksikään ei ole toisensa kaltainen ja saan tehdä sitä, minkä osaan parhaiten ja mistä nautin enemmän kuin vielä mistään toisesta työstä aiemmin. Ystävät ympärilläni ovat ihan parhaita, niin kiinnostavia ja inspiroivia tyyppejä. Rakastan kävellä metsissä ja rakastan koiria ja kotia. Tykkään arjestani. Tykkään myös juoda skumppaa ja elämän kevyistä puolista.
 

Nuorempana elämäni oli hyvin toisenlaista, paperilla paljon jännittävämpää. Olin yhtenä viikkona Thaimaassa, toisena Nykissä. Vapaa-ajallanikin matkustin. Pääsin Bangkokiin suurin piirtein edestakaisen Turun junamatkan hinnalla. Se oli kivaa jonkin aikaa, olihan se nyt aika ihmeellistä, että minulle maksettiin siitä, että hengailin Hongkongissa.

Vielä vähän nuorempana valvoin jatkuvasti aamuun asti, join enemmän kuin nykyisin voisin kuvitellakaan, enkä koskaan tiennyt, mitä ilta toisi tullessaan.

Kun tarpeeksi kauan matkustin työkseni, Hongkongissa hengailu menetti hohtonsa. Se ei vain tuntunut enää miltään, mikään paikka ei tuntunut. Jos olet joskus seissyt maailman toisella puolella, kaukaisen paikan kamaralla ja ollut täysin turta, tiedät, miten kamala tunne se on. Miten mikään voi tuntua miltään, jos edes kuuman kostea yö ja suurkaupungin vilkkuvat valot eivät tunnu?

Arkeni tuntui tyhjältä, työni tuntui tyhjältä, elämäni tuntui tyhjältä.

Aamuun asti juhliminen jäi jo paljon aiemmin. Sekään ei oikein tuntunut miltään.
 

En ole suunnitellut tälle kesälle yhtään matkaa. Saattaa olla, että lähden jonnekin. Tai sitten en. Päätän fiiliksen mukaan. Se kalvava kaukokaipuu, joka tuntui ennen ihan fyysisenä kaihona, on kadonnut vuosia sitten. Tykkään kyllä matkustaa, mutten tarvitse sitä tunteakseni eläväni. En tarvitse myöskään niitä myöhäisiä huuruisia öitä (enkä todellakaan niitä aamuja). Kun valvoin Sideways-yönä jonnekin kolmen tienoille, heräsin seuraavana aamuna kahdeksalta ja olin hirveän väsynyt kaksi päivää. Tämän sain juotuani ehkä viisi lasia skumppaa seitsemän tunnin aikana.

Vaikka elämäni kuulosti ennen paljon nykyistä kiinnostavammalta, se oli oikeasti tylsempää ja tyhjempää. Minulle tapahtui ulkoisesti paljon, sisäisesti ei.

Alan vähitellen päästä yli ajatuksesta, että olen nykyisin vähän tylsä, että elän tylsää elämää. Koska oikeasti elän elämää, josta tykkään, eikä sydämessä kumise jatkuva kaipuu paeta lentokoneen tai alkoholin avulla jonnekin pois.   

Jos se on aikuisuutta, aikuisuus on aika kiva juttu.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Kommentit (21)
  1. Kuinka hyvin tiedänkään mistä kirjoitat! Vielä pari vuotta sitten elin jännittävää sinkkuaikaa: oli varaa matkustella ja istua viinilasin ääressä myöhään yöhön, bailata pikkutunneille ja haaveilla unelmien miehestä. Oli minulla sentään koira, kiva koti ja säännöllinen työ, jotka tuolloin toivat rutiineineen turvallisuutta arkeen. Nyt olen 30, saanut elämältä lyhyessä ajassa kaiken: unelmieni miehen, pienen poikavauvan ja tylsänhauskan arjen. Enkä kaipaa tällä hetkellä mitään muuta. 🙂

    1. Niin se elämä muuttuu.:) 

      Ihanaa juhannusta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *