Ihmiskoe: Hyvän olon kuukausi

Image-1-9.jpg

”We are not only the tellers of our stories, we are the stories themselves.”

Minulla on kaksi toivetta elämälle:

1. että itse saisin elää sitä täysillä ja voida hyvin.

2. että muu maailma voisi myös hyvin ja että minä tekisin täällä enemmän hyvää kuin pahaa.

Päätin siksi elää kuukauden mahdollisimman hyvin. Ja sillä tarkoitan hyvin fyysisen minäni, henkisen minäni ja maailman kannalta. Hyvinvointi on mielestäni kokonaisuus, jolla ei ole juuri mitään tekemistä proteiinirahkojen tai rasvaprosenttien kanssa. Se on sitä, että tuntee olonsa hyväksi suuren osan ajastaan ja pärjää itsensä kanssa myös niinä huonoina päivinä ja hetkinä.

Ajattelen myös, että henkinen hyvinvointi (ja sitä kautta fyysinenkin) paranee, kun elää niin kuin uskoo oikeaksi. Ja ajattelen – niin ärsyttävän kirkasotsaiselta kuin se kuulostaakin – että jos jotenkin onnistuu tekemään jollekin muulle hyvää, tulee itse onnellisemmaksi.

IMG_6918.JPG

En ole syönyt lihaa kymmeneen vuoteen paria yksittäistä repsahdusta lukuun ottamatta. En syönyt sitä myöskään yläasteella enkä lukiossa, mutta sen jälkeen olin muutaman vuoden sekasyöjä. Sitten lopetin taas, lopullisesti tällä kertaa. En ole kaivannut sitä juuri koskaan. En myöskään ole voinut huonommin ilman sitä, päinvastoin:

1. lopetettuani lihansyönnin laihduin itsestään ja pysyvästi noin neljä kiloa.

2. kun ennen olin jatkuvasti flunssassa, niin viimeisten neljän vuoden aikana olen ollut yhden päivän kipeänä poissa töistä.

IMG_7043.JPG

Kalan kanssa olen jojotellut vuosia. Olen syönyt sitä välillä, toisinaan en. Ollut päättämätön. En ole tahtonut määritellä suhdettani siihen. Mutta: jos nykyisenlainen kalastus jatkuu, maailmassa ei ole vuonna 2048 yhtään kalaa. * Tästä faktasta en pidä. En myöskään siitä, että kalaa ryöstökalastetaan siimoilla, jotka ulottuisivat merenpinnasta avaruuteen saakka.***

Hankalaksi suhteeni kalaan tekee se, että ajattelen että kestävästi pyydetyn kalan (mitä se nyt sitten onkin) ja jopa riistalihan syöminen saattaa olla eettisempää kuin tehotuotettujen maitotuotteiden ja kananmunien syöminen. On siis vähän outoa, etten syö riistaa, mutta käytän maitotuotteita ja kananmunia.

Varsinkin, kun maitorasva on oikeasti pahaksi. Se tukkii verisuonet ja lihottaa. Mutta jos ei käytä maitoa, mistä saa kalsiumia? Ainakin kikherneistä, persiljasta, soijapavuista, manteleista, seesaminsiemenistä ja merilevistä. Kaikista enemmän kuin maidosta.**

Melkein kaikki maitotuotteet on helppo korvata kasvisvalmisteilla. Olen jo vuosia käyttänyt kasvismaitoja, -jugurtteja ja -kermoja. Yhden voittanutta ei kuitenkaan ole.

Olen perustellut juustoa sillä, että se ei ole kuollut eläin. Ikävämpi fakta on, että jotta voisi olla juustoa, pitää olla maitoa. Jotta voisi olla maitoa, pitää olla vasikoita…

Juusto on täysin kytköksissä lihantuotantoon sekä eläinten kaltoin kohteluun, ja sen ekologinen jalanjälki on hirmuinen. Karjankasvatus tuhoaa ympäristöä 40 prosenttia enemmän kuin kaikki maailman liikenne yhteensä. Se on suurin syy ilmastonmuutokseen. Yhden hampurilaispihvin tuottamiseen tarvitaan neljän tunnin suihkun vesimäärä. Maailmassa teurastetaan vuodessa 60 miljardia eläintä. * & ***

IMG_7106.JPG

En erityisesti pidä ehdottomuuksista enkä varsinkaan asketismista. Mutta rakastan luontoa ja eläimiä. Olen pohtinut oikeaa tapaa syödä jo pitkään ja epäillyt, että minkään tehotuotetun asian syöminen ei ole hyväksi. En myöskään usko, että luomu on varsinaisesti vastaus. Ei niilläkään eläimillä hyvin mene, ja jos eläintuotteita käytetään nykyiseen malliin, niin huonostihan tälle maailmalle käy. Olenkin leikitellyt ajatuksella kasvissyönnistä ja samalla pelännyt, että jos päätän ryhtyä siihen, tapahtuu jokin seuraavista:

a. itsekurini ei riitä

b. tulee kauhea nälkä

c. minusta tulee hylkiö

Jotta asia selviäisi, päätin tehdä pienen ihmiskokeen. Karsin kuukaudeksi ruokavaliostani kaikki eläinperäiset tuotteet paitsi hunajan ja tarkkailen, mitä kasvisruokavalio tekee minulle ja elämälleni. Samalla yritän selvittää, miten oikein haluan syödä: vegaanisesti, lakto-ovo-vegetaarisesti vai vain syötäväksi kasvatettuja ja tehotuotettuja eläintuotteita vältellen.

Kerron teille kuukauden kuluttua repsahdinko, raivostuinko, nälkiinnyinkö. Tuliko hyvä olo, näkyykö se jossain, vai kävikö mitään. Ja miten selvisin sosiaalisten ympyröideni närkästyksestä ja lihansyöjäsukulaisista – vai selvisinkö. Minulle vaikeinta ei nimittäin tule olemaan muisto juuston mausta vaan pettymyksen ja epämukavuuden tuottaminen muille ihmisille. Rikon sitä ruoan jakamisen tuottamaa yhteisöllistä kokemusta vastaan, jota Michael Pollan kutsuu table fellowshipiksi ja josta Jonathan Safran Foer kirjoittaa:

”It’s a classic dilemma: How much I value creating a socially comfortable situation, and how much do I value acting socially responsible?”

Mummuni teki ihanaa lihamakaronilaatikkoa. Siihen liittyi pelkkiä hyviä muistoja, kaikki ne ateriat suuren haagalaisen pöydän ympärillä, lämpöä ja hyvää oloa. Mummun kuoltua vaihdoin jauhelihan soijarouheeseen. Ei se ihan sama asia ole, mutta kuten Foerkin kirjoittaa: me olemme tarinamme. Ehkä mahdolliset lapsenlapseni saavat samanlaisen hyvän olon kokemuksen uudesta lohturuoastani: soijarouhe-tomaatti-kookospadasta. Luulen, että jos mummuni syntyisi tänään, hän hyväksyisi. 

Tämä kuukausi tulee väkisinkin kääntämään ruokavalioni terveellisempään suuntaan. Luovun sen suurimmasta ongelmasta eli juustosta ja samalla joudun kieltäytymään monista houkutuksista: karkista (liivate), maitosuklaasta ja valmiista leivonnaisista. Se tuskin on minulle pahaksi. Mutta on mahdollista, että tulen nälkäiseksi ja vihaiseksi.

Postailen Instagramiin oivalluksiani ja ruokakuvia (pääsenpähän hyödyntämään ruokakuvaus-workshopin ohjeita) ja ehkä kirjoitan tännekin jotain.

FullSizeRender-5.jpg

Tukijoukkoni ovat vahvat: Elina Innasen Vegaanin keittiössä, Voi Hyvin -lehden Vege, Paul, Stella & Mary McCartneyn Kasvisruokamaanantai ja Alicia Silverstonen The Kind Diet. Lisäksi muistutuksena toimikoon jo siteerattu Jonathan Safran Foerin Eating Animals. Se on kiihkoton tietokirja, joka pureutuu eläinten tehotuotantoon faktojen lisäksi filosofiselta ja yhteisölliseltä kannalta ja antaa puheenvuoron myös tuottajille.

”Whether I sit at the global table, with my family or with my conscience, the factory farm, for me, doesn’t merely appear unreasonable. To accept the factory farm feels inhuman. To accept the factory farm – to feed the food it produces to my family, to support it with my money – would make me less myself, less my grandmother’s grandson, less my son’s father.

This is what my grandmother meant when she said,

if nothing matters, there’s nothing to save.”

Vähän rankempi aihe tänään. Voikaa hyvin, murmelit. <3

PS Kiitos inspiraatiosta Roosa!

—–

* Paul, Stella & Mary McCartney: Kasvisruokamaanantai

** Alicia Silverstone: The Kind Diet

*** Jonathan Safran Foer: Eating Animals

Alun lainaus: Jonathan Safran Foer

Kommentit (36)
  1. Mahtava juttu! Tsemppiä!

  2. Ja ajattelen – niin ärsyttävän kirkasotsaiselta kuin se kuulostaakin – että jos jotenkin onnistuu tekemään jollekin muulle hyvää, tulee itse onnellisemmaksi.

    Ei siinä mitään kirkasotsaista ole. Onnellisuutta tutkinut psykologian professori Markku Ojanen (googlaa) on hokenut samaa. Mitä enemmän katsoo itseensä, sitä vähemmän näkee hyvää. Suuntautuminen ulospäin yhteisöllisyyteen ja yhteiseen hyvään tekee ihmisen onnelliseksi. Kun pohtii sitä, mitä voi antaa, eikä sitä, mitä haluaa tai mitä voi saada, elämä lutviutuu onnellisemmin. Rajansa tietenkin tässäkin. Kun pelko oman hyvinvoinnin onnistuneesta turvaamisesta kasvaa suuremmaksi kuin hyvän tekemisen mielihyvä, edessä on ristiriita.

    Mitä tulee erilaisiin yksittäisiin valintoihin, ne tuppaavat olemaan pikemminkin identiteetin rakentamista kuin hyvän tekemistä, koska todellinen ratkaisu ihmisen luonnolle ja muille ihmisille aiheuttamaan paineeseen on lyhyt ja köyhä lapseton elämä.

    Kaiken pahan alku ja juuri on kulutus ja lisääntyminen. Vihreiden perustajajäseniin kuulunut Eero Paloheimo sitä tässä tekstissä valottaa.

    1. Niinpä. Ehkä juuri siinä on tämän aikamme suurin ongelma: niin paljon pyörii pelkän oman navan ja oman hyvinvoinnin ympärillä.

      Mitä enemmän katsoo itseensä, sitä vähemmän näkee hyvää. Tämä on niin totta. Parhaat hetket ovat niitä, kun on hurmaantunut jostain tai täysin keskittynyt johonkin, joka ei liity itseen. Ajattelen myös, että mitä enemmän oikeasti katsoo ympärilleen, sitä enemmän hyviä asioita näkee. Ja sitä onnellisemmaksi siis tulee.

      Olet tavallaan oikeassa siinä, että yhden ihmisen valinnoilla ei ole suurta merkitystä maailman kannalta. Toisaalta, jos jokainen tekisi edes pieniä hyviä valintoja, sillä olisi jo paljon merkitystä. Minusta ei voi päästää itseään vastuusta vetoamalla siihen, etteivät omat teot kuitenkaan ilmastonmuutosta lopeta eikä lihansyönti minnekään lakkaa, vaikka itse siitä kieltäytyisikin. Se olisi melko selkärangatonta. Ja vaikkei omilla valinnoilla olisi suurta merkitystä muille, niillä on iso merkitys itselle (se identiteetti).

      Ja ehkä tämä maailma muuttuu pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Ehkä seuraava sukupolvi osaa valita jo viisaammin. Ehkä tällainen kuluttaminen ja ahneus ei ole heille enää normi. Siis jos tämä maailma vielä silloin on.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *