Ilmastonmuutos ahdistaa: Mitä voin tehdä kärvistelemättä?

Olin eilen Ping Helsingin tapahtumassa nimeltä Ihminen ja ilmasto. Illan aikana puhuttiin siitä, missä nyt mennään ilmastonmuutoksen suhteen, onko missään toimissamme mitään järkeä, kun Trumpit jyräävät ja Amazon roihuaa, ja jos, niin mitä sitten voi tehdä?

Illan keynote-puhuja oli seikkailija Pata Degerman, jota fanitan. Todella inspiroiva ihminen ja mahtava puhuja (sisälläni asuu pieni wannabe-seikkailija).

Pata kertoi paikoista, joissa ilmastonmuutos näkyy eniten. Malediivien merenpohja on tällä hetkellä harmaa ja Grönlannissa jäätä on irronnut mereen päivässä miljoonia tonneja. Jos koko Grönlanti sulaisi, merenpinta nousisi viisi metriä.

Sinä aikana, kun luet tämän tekstin, metsää kaadetaan noin 50-75 jalkapallokentän verran (jos luet tätä 2-3 minuuttia). Metsää kaadetaan puuteollisuuden tarpeisiin, sitä kaatavat paikalliset asukkaat, jotka tarvitsevat puista saatavia tuloja elämiseen eivätkä välttämättä näe kokonaiskuvaa, ja sitä raivataan karjan laitumiksi. Liha- ja maitoteollisuus on iso uhka meille kaikille.

Lisäksi joka päivä lukemattomia lajeja katoaa maapallolta. Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin kapeneminen on yhtä suuri uhka kuin ilmastonmuutos. Jokaisella lajilla on täällä tehtävä.

Etelämantereen sulaminen se vasta huono homma olisi. Sitä peittää yli neljän kilometrin jääkerros, siellä on paikoin jopa 90 astetta pakkasta ja tuulia, jotka puhaltavat yli 300 kilometriä tunnissa. Jos sellainen tuuli osuu kohdalle, se on menoa. Ei kuulosta järin mukavalta matkakohteelta.

Tuo neljän kilometrin paksuinen jääkerros painaa Etelämannerta veden alle. Jos meri lämpiää, se alkaa syövyttää tuota jäätä ja siitä alkaa lohjeta paloja. Jäässä on jo tapahtunut muutoksia. Jos Etelämanner sulaa, merenpinta nousee 58 metriä. Heippa, Helsinki.

Vähän masentavia lukuja, right? Lisätään vielä se, että Sitran johtavan asiantuntijan Anu Männyn mukaan olemme menossa kohti tulevaisuutta, jossa maapallon keskilämpötila nousee 3-4 astetta. Siedettävä nousu olisi 1,5 astetta.

Syy: ihminen. Tästä voit testata, ovatko omat elintapasi uhka vai mahdollisuus tälle planeetalle.

Ahdistaako ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, koska maailma on niin sekaisin, eikä yksi ihminen voi paljon tehdä?

Ensinnäkin Patalla on tähän vastaus: Periksi ei anneta! Älä mieti muiden tekemisiä, vaan jatka vaan omaa juttuasi. Kun Jenkkien kuljetuskone jättää pulaan Etelämantereella, silloin soitetaan Uuden-Seelannin ilmavoimille. Ratkaisuja löytyy kyllä, kun tahtoa ja rohkeutta riittää.

Entä mitä jos tahtoisi elää vastuullisesti, muttei olla mikään pyhimys? Onko silloin oikeutta kirjoittaa ja puhua ja yrittää vaikuttaa? Totta hemmetissä on. Tähänkin Patalta löytyy neuvo: Älä mieti liikaa, mitä muut ajattelevat. Tosi hyvä neuvo muuten ihan kaikkeen elämään.

Vastuullinen elämäntapa ei myöskään tarkoita kärvistelyä (et ehkä halua alkaa omavaraiseksi, luopua matkustamisesta ja syödä pelkkiä satokausijuureksia). Se tarkoittaa, että syöt vähemmän lihaa tai jätät sen lautaselta, syöt vähemmän maitotuotteita, ajat vähemmän autoa, lennät harvemmin tai valitset ainakin suorat lennot, vaihdat sähköön joka on tuotettu fossiilivapaasti, shoppailet harvemmin, laadukkaampaa ja tuet brändejä, jotka toimivat vastuullisesti tai siirryt second handiin.

En itse usko, että kovin moni meistä on valmis muuttamaan elämäntapaansa hyvin radikaalisti. Sen sijaan uskon, kuten ystäväni Karita Sainio Hyvin eletty -kirjassaan viisaasti kirjoittaa:

”On meidän tehtävämme muuttaa ja vaikuttaa, kyseenalaistaa ja tehdä valintoja, joilla on merkitystä. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä niitä vihaisesti, hampaita yhteen puristaen. Päinvastoin, vastuullisuus vapauttaa ja tuo mukanaan keveyttä ja itsevarmuutta omista valinnoista. 

Vastuullisuus on elämäntapana aika sweet.”

Kirjoita aiheesta, puhu aiheesta ja tee valintoja, jotka tuntuvat oikeilta ja sweeteiltä. Maailma muuttuu kyllä, kun muutamme sen yhdessä.

Huivi Store of Hope, muut vaatteet vanhoja

Kuva: Inka 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (2)
  1. Olen myöskin kuunnellut Pata Degermanin esitystä jossain työpaikan tilaisuudessa, ja mulle jäi siitä aivan toisenlainen fiilis. Silloin hän ei itse puhunut ollenkaan ilmastonmuutoksesta, vaan omasta ja muiden tekemistä retkistä mm. Etelänavalle. Kertoi miten oli kerännyt firmoilta sponssirahana satatonnia, matkustanut toiselle puolelle maailmaa, hankkinut yksityislennot jäätikön reunalle ym. Kaihersi se koko minäminä-ajattelu mikä tuollaiseen retkeilyyn liittyy. Mennään luonnoltaan erittäin herkkään kohteeseen, syynä se, että itse halutaan käydä siellä. Mitään ns. yleishyödyllistä tarkoitusta matkalle ei ole. Ei esim. tutkimusnäytteiden kerääminen, olojen dokumentoiminen tai vastaava. Rahankeruu myöskin, vain itselle, omaan tarkoitukseen. Tuntui jotenkin väärältä… en osannut tässä varmasti oikein tätä selittää, mutta näin minä sen koin.

  2. Anna / Ihme Ituhippi
    25.9.2019, 10:22

    Tästä postauksesta tykkäsin tosi kovasti. Pienemmän hiilijalanjäljen tavoittelun ei tarvitse olla tuskaista vääntämistä, vaan sekin koostuu pienistä puroista pieniä valintoja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *