Irtipäästämisestä, vapaudesta ja omenoista

kuva-171.jpg

Joskus parasta, mitä voi tehdä, on päästää irti. Jatkaa matkaa.

On helppo takertua asioihin, jotka tuntuivat kerran oikeilta ja hyviltä. Jäädä kiinni tunteisiin, toimintatapoihin ja ajatusmalleihin, jotka ovat tuttuja ja siten turvallisia. Ajatella samoin kuin ennenkin. Kamppailla jonkin eteen, josta tietää, ettei sitä koskaan saavuta. Kahlita itsensä johonkin, joka ei tee hyvää.

Irtipäästäminen on luopumista. Ja luopuminen on hirveän vaikeaa, oli kyse sitten vinksahtaneesta unelmasta, kurjista ajatuksista tai vanhasta rakkaudesta. Kun antaa jonkin asian mennä, on hetken tyhjää. Se tila, jonka tuo asia vei meissä, on vapaa, ontto. Juuri niin kuin sen kuuluukin olla.

Sillä jos ei päästä irti vanhasta, ei voi saada uutta tilalle. Elämässä ei ole paikkaa auki.

Jos ei hyväksy suhteen päättymistä, on vaikea kohdata ketään toista. Jos väkisin yrittää toteuttaa hankalan haaveen, ei näe muita mahdollisuuksia ympärillään. Jos katsoo maailmaa surullisin silmin, ei huomaa sen kauneutta. Jos ajattelee ettei onnistu, onnistumisen ajatuksille ei ole tilaa.

Mistä sitten tietää, että on aika päästää irti jostain? Siitä, miltä se jokin tuntuu.

Jos se tuntuu suurimman osan ajasta hyvältä, ei hätää. Kaikkeen mahtuu myös huonoja hetkiä. Jos se tuntuu suurimman osan ajasta pahalta, vaikealta, raastavalta, huolestuttavalta, tukahduttavalta, ahdistavalta, surulliselta: heippa.

Ajattelen, että se kumpi tunne on vallitseva, ratkaisee. Pelkästään huonoista jutuistahan ei ole erityisen vaikea hankkiutua eroon. Mutta jokin voi myös tuntua hetkittäin oikealta ja aiheuttaa silti paljon murhetta. Ne asiat, jotka ovat osin ihania, mutta silti jotenkin mätiä, ovatkin niitä pulmallisia. Samoin ne haitalliset ajatukset ja ideat, jotka ovat juurtuneet niin syvälle meihin, ettemme osaa kuvitella, millaista olisi elää ilman niitä. Vapaana.

dsc_1927.jpg

Ne ovat vähän kuin kauniita, punaisia omenia, jotka näyttävät ensin herkullisilta. Mutta kun omenaa haukkaa, sisus paljastuu pilaantuneeksi.

Sellaiset omenat kannattaa heittää mäkeen, eikö? On luotettava siihen, että vaikka ulkokuori kutsuu, maku ei ole hyvä. Sama pätee niihin asioihin elämässämme, jotka suloisesta naamiostaan huolimatta tekevät enemmän pahaa kuin hyvää. Ne tunnistaa kyllä, kun vain kuuntelee itseään.

Irtipäästäminen vaatii usein rohkeutta ja voimaa. Mutta kun antaa huonojen asioiden mennä, antaa paljon paremmille jutuille mahdollisuuden tulla.

Voikaa hyvin, muruset.

Kommentit (17)
  1. Anna, löysin sun blogisi sattumalta ja haluaisin lukea sen hetinytsamantien alusta loppuun. Mietin täysin samoja asioita noin puoli vuotta ja tein lopulta ratkaisuni, jonka uskon ja toivon vievän oikeaan suuntaan vaikka sotkuja onkin vielä paljon. Ja on se jo vienytkin. Kiitos että kirjoitat ajatuksiasi niin kauniisti kuin kirjoitat. Ne saavat kaikupohjaa minussa ja varmasti myös monessa muussa. Ihanaa viikkoa ja syksyä ja kaikkea hyvää. Jään seuraamaan miten tarinasi jatkuu 🙂

    1. Hei, ihanaa kun löysit! Minunkin ratkaisustani on noin puoli vuotta. Sen jälkeen on tapahtunut hirveästi, mutta en hetkeäkään ole epäillyt, että olisin valinnut väärin. Sen vain tietää, kun kuuntelee itseään. Ja niin myös päätyy sinne oikeaan paikkaan, omalle polulle. Niin aivan varmasti sinunkin kohdallasi.

      Tässä bloggaamisessa ihan parasta on tämä vertaistuki. Kiitos siis suuresti, kun kommentoit. Se merkitsee minulle paljon.

      PS Täälläkin on niitä sotkuja, huoh. Joskus tuntuu, etteivät ne ikinä lopu, mutta onneksi asioilla on se jännä taipumus järjestyä. Ne järjestyvät sitten, kun on aika, kun on oppinut jotain tai kasvanut ehkä vielä hieman.:)

       

      1. Ja elämä jatkuu sotkuista huolimatta. Eikä se edes tunnu niin pahalta kuin etukäteen pelkäsi, vaikka sekä sotkut että muutokset ovat helposti suuria, kun yhdessä on vietetty vuosia. Luulen että huolellinen päätöksentekoprosessi auttoi tässä – kun päätös syntyi, siihen oli valmis ja seurausten kanssa pystyy elämään vaikka kaikenlaista onkin. Päivä kerrallaan kohti uutta ja parempaa, olen ajatellut.

        Sama juttu muuten, että en ole juuri katunut ratkaisuani. Toki heikkoina hetkinä olen ajatellut sitä, miten helppoa olisi ollut jäädä vanhaan puhtaasti käytännön asioiden kannalta. Muuten tunne siitä, että ratkaisu oli kilometrien pitkien pohdintojen jälkeen oikea (hyvin konkreettisesti sillä mietin asioita samalla kun juoksin), on vain jatkuvasti vahvistunut. Ja kaikesta huolimatta yleisfiilis on pitkästä aikaa hyvä, toiveikas ja positiivinen, sehän tässä ehkä on parasta 🙂

  2. Kiitos. Yritän löytää tieni labyrintissä. Muistan kun Englannissa 16-vuotiaana eksyni sellaiseen, ja miten helpottunut olin, kun lopulta pääsin sieltä ulos 🙂 Ehkä nykyistä tilannettani voisi verrata siihen…
    Toivoa siis on ,ja rohkeuttakin, jossakin hyvin syvällä, luulen. <3

    1. Tie löytyy aina, luota siihen. Joskus se voi vähän kestää, mutta lopulta kaikki järjestyy. Ja rohkeutta sinulla varmasti on, olet jo selvästi matkalla muutokseen. Muista, että ensimmäinen askel on se vaikein. Kun sen ottaa, loput seuraavat perässä. Ja tosi paikan tullen olet varmasti paljon rohkeampi kuin osaat kuvitellakaan. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *