Joogaopettajani lukee ajatuksiani

joogapostaus.jpg

 

Olen vakuuttunut, että joogaopettajani lukee ajatuksiani. Tai oikeammin energioitani.

Olin muutama viikko sitten vähän huonotuulinen mennessäni tunnille. Epäilin, etten mitenkään voi keskittyä hengittämiseen, enkä kyllä voinutkaan. Sitten ohjaaja sanoi:

Luota siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Jätä se tarpeeton, mitä ehkä kannat mukanasi. Päästä irti.

 

Vähän mietin, että mitä kaikkea muuta olin sillä tunnilla ehtinyt ajatella. 

Toisella kertaa olin nukkunut huonosti ilman mitään järkevää syytä.  

Valvottiko täysikuu jotain teistä viime yönä?

  

Kyllä, minä uskon ylpeästi tähän astraalihuttuun, jota myös elämänfilosofiaksi kutsutaan.

Jokin on nimittäin muuttunut sisälläni joogan myötä. En osaa selittää sitä. Mutta ikään kuin jokin, joka oli vinksallaan, olisi hitaasti kääntymässä oikeaan asentoon.

Että sillai.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Kommentit (6)
  1. Yks ihanimpia asioita mitä oon ikinä kuullut oli joogaohjaajalta ekalla tunnilla jolla kävin, se meni jotenkin näin: Kuinka monella on nyt tunnin jälkeen tosi hyvä olo? Minä en antanut sitä teille. Muistakaa, että se tuli teidän sisältä ja on aina teidän mukana, mahdollisena löytää esiin.

    1. Jep, just tämä! On niin hyvä tajuta, että oikeasti se kaikki hyvä olo on todella jokaisen sisällä. Sitä ei tarvitse etsiä mistään muualta. <3

  2. Siis muistan kun ensimmäisen kerran menin yin joogaan ja olin hieman ennakkokäsityspäissäni jo päättänyt etten osaa rauhoittua ja tunnista tulee tuskaa.. Hyvä ettei itku tullut tunnin loputtua kun tuntui että ohjaaja osasi sanoa kaikki oikeat asiat ja olla hyvässä kohtaa hiljaa. Tunti oli juuri sitä mitä tarvitsin sillä hetkellä vaikka en sitä ennen tuntia itse tiedostanutkaan.
    Se jäikin silloin vakkariksi treeniaikatauluuni, mutta muuton myötä jouduin siitä luopumaan, mutta toivon että löydän vielä joskus samantapaisen paikan jossa pystyn oikeasti päästämään irti ja vaan olla.

    1. Niinpä, joogalla on ihmeellinen vaikutus. Mä menen usein tunnille vähän kiireisenä ja vastahakoisesti. Joka kerta lähden sieltä rauhallisempana ja onnellisempana. 

      Ihanaa iltaa! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *