Jos Instagram olisi ollut olemassa vuosina 2005-2009…

9C56EEB9-930D-40F6-A51D-0FFA1E04F737.jpg

Kävin läpi vinttiä muuttoa varten (yritän konmarittaa, muistatte ehkä) ja löysin vanhoja valokuva-albumeita vuosilta 2005-2009, joina olin lentoemäntä ja lentelin ympäri maailmaa. Olen monet kerrat harmitellut, että noilta vuosilta ei ole juurikaan kuvia ja Instagram keksittiin vuosia myöhemmin. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen, että Instagramia ei ollut olemassa, kun olin noin nuori! Ties mitä olisin sinne ladannut, en näes ollut mikään maailman kypsin parikymppinen. 

Tuossa ensimmäisessä kuvassa olen Las Palmasissa baarissa nimeltä Hole in the Wall. On vuosi 2005 ja taidan olla huimat 24 vuotta vanha. Huomaa ajan hius- ja kulmakarvamuoti! 

 

tensku.jpg

Vuotta myöhemmin hiustyylini on rauhoittunut ja muistuttaa jo nykyistä. Olen ensimmäisellä kaukolennollani Hong Kongissa, enkä nukkunut lähtöyönä yhtään, koska jännitti niin paljon. Olin niin nuori, ettei se paljon menoa haitannut. Edelleen laskujeni mukaan 24.

 

31EF9752-3F56-4670-978F-D914794B81E8.jpg

 

2006 hongkong.jpg

 

Taas on mennyt pari vuotta, ollaan vuodessa 2008. Olen tullut edellisenä päivänä Nykistä, en ole taaskaan nukkunut kuin pari tuntia, ja olemme ystäväni häissä toisen ystäväni ja poikaystäviemme kanssa. Tuona päivänä en koskaan olisi osannut arvata, että me kaikki kolme tulemme eroamaan noista miehistä seuraavien kymmenen vuoden sisällä. Suhteemme eivät kestä, mutta ystävyytemme kestää. 

Olen leikannut hiukseni polkaksi. Aika kiva, eikös? Olen 26.

 

nykki2008.jpg

 

Vuonna 2008 olin myös Intiassa, Delhissä. Auts, mitkä aurinkolasit. Ja mekko, ihan selvästi ostettu Nykin Abercrombie & Fitchistä. Se taisi olla lempikauppani tuolloin. Epäilen kyllä, että asiaan vaikuttivat aikaeroväsymyksen lisäksi putiikin hämärä valaistus ja sen edessä patsastelevat paidattomat mallipojat. 

 

39AEEB6C-1BEB-4144-9F32-46B788F4CF2F.jpg

delhi 2008.jpg

 

Kerran kävimme Kiinan muurilla. Sinne pääsee Pekingistä taksilla. En yhtään muista, kuinka kauan matka kesti, mutta sen muistan, että suuntasimme sinne suoraan yölennolta ja muurilla on hirveästi portaita. Tuntui, että saan sydärin. Ja olin edelleen vasta 26.

Toisessa kuvassa olen MD11-lentokoneen bisnesluokan keittiössä. MD11 oli Finnairin kolmimoottorinen laajarunkokone ennen nykyistä Airbus-laivastoa. 

Pekingissä on myös Temple of Heaven niminen temppeli. Kaunis on.

md11 2008.jpg

peking 2008 2.jpg

 

Hiuksista päättelen, että eletään edelleen vuotta 2008. En ole nimittäin ikinä viihtynyt polkkatukkaisena kovin kauaa. Kaupunki on Shanghai. 

 

shanghai 2008.jpg

 

Nyt ollaan jo vuodessa 2009, luulen. Paikka on Thaimaa, Bangkok ja ehkä Koh Tao (albumissa oli vähän puutteelliset kuvatekstit). Tuota, sanoisin, että tyyli on kyllä mennyt noista ajoista parempaan suuntaan…mihin olen jättänyt housut?!

 

thaimaa 2009.jpg

 

Ja sitten vuonna 2009 tapasin Hong Kongissa yhden tutun tyypin:

honkong2009.jpg

Kun katson näitä kuvia, haluaisin silittää tuota nuorta Annaa ja sanoa sille, että hei, olet tosi nätti ja järkyttävän nuori ja usko pois, kaikki vielä järjestyy. Ei haittaa, ettet tiedä, kuka olet tai mitä haluat, se selviää kyllä.

Nämä kuvat saavat minut myös kiitolliseksi. Olen äärettömän kiitollinen siitä, miten paljon olen ehtinyt jo kokea elämää, miten paljon olen seikkaillut ja nähnyt, kuinka moneen ihanaan ihmiseen olen tutustunut ja kuinka monta noiden kuvien aikaisista ystävistäni on edelleen elämässäni. Toivon, että sama jatkuu. 

Välillä tuntuu, että mitään ei tapahdu, mutta kymmenessä vuodessa tapahtuu ihan valtavasti. Ihminen muuttuu. Maailma muuttuu. 

Olen näissä kuvissa pyöreäposkinen, eikä silmärypyistä ole tietoakaan. En tiedä, mitä ajatella siitä. Mutta sen tiedän, etten missään nimessä haluaisi olla tuo parikymppinen tyttö. En, vaikka pääsisin silmärypyistäni. Haha.  

Ihmettelen aina niitä nykyisiä parikymppisiä, jotka ovat niin kovin valmiita ja tyylikkäitä. Minä olin tuossa iässä todella kesken ja hyvin epävarma (en toki näyttänyt sitä kenellekään). Tyylin suhteen kuvat puhukoot puolestaan. Tiesin, että haluan nähdä maailmaa, mutta paljon muuta en sitten tiennytkään. Suunnilleen näihin aikoihin ajattelin myös, että onni on yhtä kuin Kannustalo ja sormus sormessa. 

En olisi ikinä osannut kuvitella, että kymmenen vuoden kuluttua olen muuttamassa kahden koiran kanssa yksin uuteen kerrostaloasuntoon, olen töissä media-alalla, intoilen minimalismista ja lennän ehkä pari kertaa vuodessa. Ja että olen onnellisempi kuin ikinä ennen, vaikka jos onnea mitattaisiin Kannustaloilla ja sormuksilla, niin kovin hyvin ei mene.

Muuttaminen saa minut vähän haikeaksi, mutta hyvällä tavalla. Katson hetken menneeseen, mutta lupaan: viimeistään kahden viikon kuluttua taas tulevaan. Menneisyyden kanssa on hyvä olla rauhassa, mutta ei elämä ole siellä. Se on tässä ja toivottavasti myös edessä. Kuten ystäväni Facebook-seinällä lukee: 

”It’s never too late to be what you want to be…unless you want to be younger, then you are screwed.”

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Kommentit (26)
  1. Jäin miettimään tuota mitä sanoit, että ihmettelet nykyisiä parikymppisiä, jotka ovat niin tyylikäitä ja valmiita (olen itse 25).

    Luulen, että nykyään onkin vähemmän hyväksyttävää olla nuori ja keskeneräinen ja vähän sekaisin. Tuntuu että pitäisi jo nuorena tietää, mitä haluaa tehdä, opiskella nopeasti, olla menestynyt ja siirtyä pikavauhdilla työelämään. Seuraan, kuinka ympärilläni omaikäiseni menevät naimisiin, ostavat taloja, siirtyvät ”aikuisten töihin” ja perustavat yrityksiä. Ihanteellista olisi, jos tässä vaiheessa olisi jo täysin selvää, mitä elämässä haluaa, ja mennä täysillä sitä päin, epävarmuus itsestä ja haahuileminen taas eivät näytä hyvältä.

    Luulen, että yksi tähän suuresti vaikuttava tekijä on some ja sen myötä nousseet odotukset sille, minkä näköistä elämää kuuluisi elää, ja toisaalta ympäröivän yhteiskunnan asettamat vaatimukset nopeasta aikuistumisesta.

  2. Saila / Kohtisuora
    7.2.2018, 18:52

    Ihana postaus ja ihania kuvia <3 Oot kyllä tosi kaunis sekä vanhoissa että uusissakin kuvissa!

    Mäkin olin parikymppisenä todella epävarma ja kesken. Ikä on tuonut vakautta ja seesteisyyttä, vaikka minullekin ne onnenlähteet ovat löytyneet asioista, joita en olisi osannut nuorempana kuvitellakaan. Mutta sitähän elämä parhaimmillaan on: oppimista ja kasvamista - ainoastaan nuorenemista se ei ole, mutta ei sen onneksi tarvitsekaan olla 🙂

    1. Kiitos.<3

      Juuri näin, en olisi nuorempana ikinä voinut kuvitella olevani joskus näinkin seesteinen.:D Toki matkaa on vielä, ja niin kuuluu ollakin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *