Joululahja eläimille

Kun kirjoitan tätä, Nessi vetää sikeitä sohvalla ja Nana nukkuu jaloissani. Koirani ovat olleet jo aamulenkillä, ja kohta lähdemme taas ulos. Aamuruoka on syöty, samoin puruluut. Koirilla on mukavat (vähän turhankin) paikat nukkua, on lämmin koti ja vastapainoksi ne saavat liikkua paljon ulkona ja niillä on seuraa ihmisten lisäksi toisistaan. Valitettavasti kaikilla eläimillä ei mene yhtä mukavasti. Siispä pyydänkin: antaisitko tänä jouluna lahjan eläimille?

Annoin viime jouluna perheenjäsenilleni Animalian aineettomia lahjoja (ja toki vähän suklaata päälle). Samalla linjalla aion jatkaa tänäkin vuonna. Sillä, mitä tarvitsee aikuinen ihminen, jolla on jo kaikkea? Ei useinkaan lisää materiaa. Sen sijaan tässä maailmassa on paljon muita, jotka tarvitsevat vähän ja enemmänkin apua. 

Animalian lahjoilla voi tukea esimerkiksi työtä tuotanto- tai turkiseläinten puolesta. Mielestäni on pöyristyttävää, että turkistuotanto on tässä maassa laillinen elinkeino. Tämä siitä huolimatta, että Animalian Taloustutkimuksella teettämän mielipidemittauksen mukaan enemmistö suomalaisista kieltäisi nykymuotoisen turkistarhauksen. Yhtä lailla surullista on kuitenkin se, miten tuotantoeläimiä kohdellaan ja että eläintenoikeudet ovat hyvin huonolla tolalla. Lahjoittamalla joululahjarahat eläimille voi samaan aikaan tukea tärkeää työtä, tuntea oikeasti auttavansa edes vähän ja päästä joululahjastressistä. Kaupan päälle saa itselleen hyvän mielen.

Animalian aineettomia lahjoja on eri hintaisia. Alkuun pääsee jo 7 eurolla. Se saattaa kuulostaa pieneltä summalta, mutta pienistä puroista kasvaa suuria virtoja. Jos jokainen teistä antaisi tuon seitsemän euroa, koossa olisi jo aika hieno potti. Pyydän siis: antaisitko tänä jouluna lahjan tarvitseville?

Ihanaa päivää ja kiitos, jos autat. <3

 

Kuva: Satu Nyström

Kommentit

MarikaJohannaP
Hey girl

Miten ihana ja tärkeä postaus. Ja nämä ovat niitä parhaita lahjoja. Oma kohteeni on tänäkin jouluna ollut Viipurin koirat, mutat jotain pientä voisi vielä Animalialtakin hankkia <3.

Anna Vihervaarasta

Niin ovat, parhaita lahjoja. <3 Ihanaa joulun aikaa!

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.