Juhannustunne

EC532C4F-6862-4207-94F4-0AD3EF772FB9.JPG

Juhannustani kuljettaa tänä vuonna tunne. Olen kaupungissa ja katson, miltä tuntuu. Ehkä näen kavereita, ehkä vain olen, nukun pitkään, syön kirsikoita parvekkeella ja luen kirjoja.

Jääkaapissa on pullo kylmää roseeta, ja saan nukkua pitkään kolmena aamuna. Juuri nyt se tuntuu oleellisimmalta. Olen jossain vaiheessa lakannut ottamasta paineita juhlapyhistä.

Olen kirjoittanut tämän kevään ja alkukesän aikana liian monta kertaa olevani väsynyt, kärttyinen ja luovuuteni kadottanut. Kaikki on hyvin, mutta tarvitsen lepoa ja aikaa itsekseni.

Haluan taistella jonkin puolesta, luoda jotain uutta, mutta ensin se jokin on kirkastettava. On minulla toki aavistus, isokin, mutta tarvitsen tilaa saadakseni sen kunnolla näkyviin.

Ehkä se rosee auttaa, ehkä uni. Ehkä vain se, että kalenteri on tyhjä.

Sen kuitenkin tiedän, että analytiikan seuraaminen, tykkäysten kalastelu tai täydellisen elämän lavastaminen eivät kiinnosta. Aitous kiinnostaa, elämän sanoittaminen myös. Tahtoisin tehdä jotain hyvää, jotain, johon uskon.

Lakkasin käyttämästä Facebookia kevään hiihtoreissun aikana. Nyt juhannuksena ajattelin tehdä saman Instagramille. Se on alkanut tuntua rasitteelta, tyhjältä, ei miltään. Kuinka monta kaunista kuvaa ihminen oikeastaan jaksaa katsoa tai julkaista?

Jos elää melko tavallista elämää, siitä on vaikea saada jatkuvasti kiehtovaa kuvamateriaalia. Pionit ja aamupalat voi toki kuvata monesta eri kulmasta, mutta onko se tarpeellista?

Aion kokeilla, voisiko elämää välillä vain elää, kertomatta siitä kenellekään. Nähdään siis myöhemmin, nauttikaa, murmelit.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit (12)
  1. Hauskaa Juhannusta!

    1. Kiitos! Ihanaa sunnuntaita! 🙂

  2. Jotenkin samoissa fiiliksissä täälläkin. Sun blogi sanoittaa usein ajankohtaisia omia pohdintoja ja se on hauskaa 😀 Ihanaa juhannusta <3

    1. Ihana kuulla! Kivaa sunnuntaita! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *