Kaatuvia seiniä, taiteilijatreffejä ja mielen lukkoja

Viime viikolla alkoi tuntua, että seinät kaatuvat päälle. 

Valitin ystävälleni, hän sanoi: ”Ihan selkeetä, sulla on kotiäitisyndrooma”. Se tarkoittaa kuulemma sitä tilaa, kun on viettänyt liikaa aikaa itsekseen (vauvoja ja koiria ei tässä kohtaa lasketa seuraksi), ja pää alkaa hajota. Yksi freelance-elämäni pelko on näin tullut todeksi. 

Väitän, että seuranpuutteen lisäksi pään hajoamiseen vaikuttaa virikkeiden puute. Kun aamulla ei tarvitse lähteä mihinkään, on kovin helppo olla lähtemättä.

Mieleni vain ei valitettavasti tunnu oikein innostuvan tästä elämäntyylistä. 

(Muistattehan, etten ole sielultani mikään downshiftaaja, vaikka kynttilöistä tykkäänkin. Voin parhaiten, kun elämäni on dynaamista.)

 

 

Ratkaisu pulmaani on tietenkin hyvin yksinkertainen: on lähdettävä ihmisten ilmoille. Toiminnan naisena päätinkin heti, että käyn vähintään kerran viikossa jossain kahvilassa tai vastaavassa kirjoittamassa, vaikka keskustaan ei olisi mitään muuta asiaa. Kokeilin jo eilen. Näin ystäväni lounaalla ja kävimme kääntymässä Kansalliskirjastossa. A Discovery of Witches -hetki, sanoisin. (Tässä muuten kaupanpäällisiksi sarjavinkki.)

En ollut koskaan ennen käynyt Kansalliskirjastossa, mikä saattaa olla jotenkin outoa. Joka tapauksessa se oli ihanaa. Luin joskus Julia Cameronin klassikkoteoksen The Artist Way eli Tie luovuuteen. Voisin muuten lukea sen uudelleen, nyt kun tuli puheeksi. Joka tapauksessa Julia (sinuttelen, kun se tuntuu kivan boheemilta) neuvoo siinä käymään taiteilijatreffeillä itsensä kanssa. Tämän ajattelin myös ottaa tavaksi ja lupaan näin, että käyn edes kerran kuukaudessa yksin tai jonkun kanssa (en ole niin tiukka tässä) jossain näyttelyssä, museossa tai muussa kiinnostavassa paikassa. Kansalliskirjastot lasketaan mukaan. Veikkaan, että luovuuteni tykkää. 

Noiden lounastreffien ja noitahetkien jälkeen majoittauduin La Torrefazzionen pöytään pariksi tunniksi. Kirjoitin jutun, joka sinä päivänä piti kirjoittaa, ja tarkkailin sivusilmällä ihmisiä. Vastapäätä istui aasialaismies pitkään. Seuraavassa pöydässä kaksi vanhempaa rouvaa. Joku osti korvapuustin, nurkassa pariskunta ihan selvästi treffeillä. 

Rakastan kahviloissa kirjoittamista. Tykkään siitä, että ympärilläni on vieraita ihmisiä, joihin en joudu reagoimaan. Hälinä ei häiritse, koska se on minusta irrallista. 

Tunnen oloni jo tämän yhden päivän jälkeen järjettömän paljon paremmaksi. Toki siihen varmasti oli osansa ystävälläni, joka onnistui avaamaan pari mieleni lukkoa ja muistuttamaan, mistä oikeasti innostun. Niin tai näin, kahvilakirjoittaminen ja taiteilijatreffit ovat nyt kalenterissa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

iidis
Varpain jaloin

Taiteilijatreffit ja Tie luovuuteen, olinkin jo unohtanut tuon kirjan ja ne treffit. Mulla on käynnissä henkilökohtainen museohaaste, jossa käyn museossa kerran viikossa yksin tai joskus seurassakin. Olen kirjoittanut kokemuksista myös blogissani perjantaisin. Museoissa käyminen on tosi inspiroivaa ja tykkään mehustella omia fiiliksiä. Kannattaa käydä välillä myös teatterissa! Teatterin ohella ooppera ja tanssiesitykset on tosi inspiroivia taiteilijatreffiympäristöjä. Suosittelen <3

Anna Vihervaarasta

Ihanaa mikä haaste sulla! <3 Pitää käydä lukemassa, jos vaikka saisin ideoita, mihin museoihin kannattaisi mennä.:) Ja teatterissa olisi kyllä myös kiva käydä.  Aurinkoa sinne!

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.