Kas, suoritin elämäni

AdobePhotoshopExpress_2015_05_17_21:46:32.jpg

Olin tehnyt eräälle sunnuntaille mielessäni to do -listan. Olin päättänyt kirjoittaa vähintään pari postausta, käydä juoksulenkillä normaalin kahden tunnin koirien ulkoilutuksen lisäksi, tehdä inventaarion vaatekaapissa ja lakata kynnet. Päädyin lojumaan sohvalla, lueskelemaan muotilehtiä ja katsomaan HBO:ta, koska ei vain huvittanut. Vapaaehtoisista, ihanista jutuista tulee pakkopullaa, jos niitä alkaa suorittaa. Heippa ilo ja innostus.

Arvatkaa olinko tyytyväinen tuon lojumispäivän jälkeen? Olin. Kokonainen päivä ei-minkään tekemistä johti siihen, että virkistyin illaksi. Ja sitten kirjoitin jutun täydellisyyden tavoittelusta tuosta noin. Sanat vain tulivat, niitä ei tarvinnut miettiä.

Olen vakuuttunut siitä, että luovuus saa ravintoa tyhjästä tilasta ympärillään. Siitä, että välillä vain on, antaa ajatusten virrata, muttei yritä tehdä mitään järkevää. Päiväunet sohvalla auttavat ihan varmasti. Samoin auringossa istuskelu ja kokkaaminen, jonka olen löytänyt uudestaan pitkän tauon jälkeen. On jotenkin hirveän terapeuttista kuunnella musiikkia ja kuoria parsanvarsia tai raastaa parmesaania sen tahtiin.

Välillä on tärkeää vain hengittää.

Elämää alkaa suorittaa niin helposti, nimenomaan niitä kivoja juttuja. Kalenteri täyttyy, tila katoaa. Suorittaja keskittyy päämäärään ja unohtaa nauttia matkasta – unohtaa elää.

Suoritin ennen paljon ja kaikkea. Minun oli vaikea pysähtyä, vaikea nauttia tyhjyydestä. En oikein osannut laiskotella, vaan sain siitä huonon omantunnon. Ajattelin, että pitäisi tehdä kaikenlaista. Nykyisin ajattelen, että mitään vapaaehtoista, joka pitäisi tehdä, ei pidä tehdä. Jos jotain pitää, sitä ei tahdo. Ja miksi tuhlata aikaa juttuhin, joita ei oikeasti edes halua?

Vanheneminen on ihanaa tästäkin syystä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rennommaksi muutun. Sitä ei ehkä aina uskoisi, mutta hei: olisitte nähneet to do -listani kymmenen vuotta sitten! Olin aika tarkkaan määritellyt päiväni ja elämäni valmiiksi. Ja sitten siitä tulikin aivan erilainen. Ja hurjan paljon parempi.

Minulla on edelleen vahva taipumus haalia itselleni paljon kaikkea kivaa. Innostun vain niin helposti ja niin monesti. Silloin kun kaikkea tuntuu olevan vähän liikaa, jalkoihin sattuu paikasta toiseen juokseminen ja hartioita särkee jännittävyyksien odottaminen, teen näin:

Menen lattialle makaamaan, nostan jalat 90 asteen kulmaan ja suljen silmäni 20 minuutiksi. Asento venyttää jalkoja ja rentouttaa niitä. Olen monet kerrat nostanut jumissa olevat jalkani ylös ja tuntenut, miten ne tärisevät. Muutaman minuutin kuluttua ne rentoutuvat itsestään. Myös sydämen syke hidastuu ja hengitys rahoittuu näin.

IMG_2339.JPG

Ihanaa päivää, muruset. Voikaa hyvin!

 

Kommentit (16)
  1. helmi_nauha
    24.5.2015, 08:02

    Teksti, mikä jälleen osui ja upposi.
    Kiitos ♥

    Etenkin tänä keväänä olen kulkenut pitkän matkan ollakseni tässä missä olen ja se on hyvä näin. Niin vapauttavaa kun ei tarvitse enää yrittää olla jotain muuta, mitä on.

    Samalla olen opetellut ja opettelen jatkuvasti päästämään irti, ennen niin tutusta ja turvallisesta, suorittamisen kehästä. To do -listat ovat täälläkin ihan liian tuttuja 🙂 Suorittamisen sijaan keskityn pysähtymään ja näkemään kaiken kauneuden, joka ympärillämme on. Kovin vapauttavaa ♥
    Ennen tyhjä kalenteri lähinnä ahdisti. Nyt ahdistaa jos kalenteri alkaa edes uhkaavasti täyttyä liian aikaisin.

    Life is beautiful ♡

    Kaunista sunnuntaita! Ja iso kiitos ihastuttavasta blogista, jonne on aina kiva palata!

    1. Ihana kuulla, että olet löytänyt oikeaan paikkaan. Ja ihan huippua, että olet oivaltanut, että parasta on olla oma itsensä.

      Suorittaminen on hirveän koukuttavaa. Ja ehkä se houkuttelee paljon juuri silloin, jos ei ole vielä ihan sinut itsensä kanssa. Suorittamisellahan pyrkii olemaan vähän parempi, ja jos on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, se tarve usein heikkenee.

      Nyt on niin kaunista! Tulin juuri ulkoa, siellä tuoksui tuomi ja yhtäkkiä maailma on taas täynnä värejä talven harmauden jälkeen. Hurmaavaa!

      Kiitos, kun jaksat lukea! Ilman tällaisia kommentteja tämäkin blogi olisi varmaan tullut tiensä päähän jo monesti. ♡

  2. Teksti oli kuin suoraan omasta suustani tai päästäni. Olen kanssasi aivan samoilla linjoilla, että pitää kuunnella itseään, mikä on se asia, jota juuri silloin eniten elämäänsä kaipaa. Onko se mainitsemasi to do
    -lista vai luova tekemättömyys. Iän myötä sitä oppii olemaan itselleen armollisempi ja kuuntelemaan sisintään. Onneksi.

    1. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä rennomaksi muutun. Se on ihanaa! Muutenkin ajattelen, että itselleen ei tarvitsisi olla aina niin hirveän ankara. Itseään kannattaisi myös pitää hyvänä ja päästää välillä irti kaikista odotuksista ja suorittamisesta. 

      Ihanaa päivää NJ!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *