Kirjavinkki: Sofie Sarenbrantin Kerjäläinen

Sofie Sarenbrantista tuli kertarykäisyllä uusi dekkaristisuosikkini, kun luin Kerjäläisen. Se on juuri sellainen dekkari, joista pidän: ei liian pelottava, mutta jännitystä ja monenlaisia juonikuvioita riittää. Tykkään jännäreistä, joissa on päämysteerin lisäksi ihmissuhteisiin liittyviä sivujuonia, jotka ehkä kulkevat läpi sarjan.

Moni nykydekkaristi on minulle vähän liian kovaa kamaa. Erityisesti tämä tuntuu pätevän naapurimaan kirjailijattariin. Yksi Camilla Läckbergin kirjoista tuli vuosia sitten uniini. Toisen jätin alkumetreillä kesken, koska se oli raaempi kuin saatoin kestää. Jostain syystä pystyin kuitenkin katsomaan hyvillä mielin Läckbergin kirjoista tehdyn tv-sarjan, hmm.

Mutta takaisin Sarenbantiin. Kerjäläinen on rikospoliisi Emma Sköldistä kertovan sarjan kolmas osa. En ole lukenut aiempia osia, mutta se ei haitannut. Kirja on kuitenkin myös itsenäinen teos – vaikkakaan edellisten osien lukemisesta ei olisi haittaa. Voisin ehkä suositella lukemaan kaikki kolme aikajärjestyksessä.

Kerjäläinen kertoo romanikerjäläisten murhista. Joku ei tahdo heitä Ruotsiin ja välittää viestinsä murhatöin. Kulisseissa tapahtuu muutakin jännittävää, mutta jätän sen sinun itsesi löydettäväksi.

Aihe on ajankohtainen ja surullinen. Kerjäläisessä on ihmisiä, joiden mielestä toisilla ihmisillä ei ole samanlaista arvoa kuin heillä – ainakaan, jos se toinen on köyhä ja likainen ja kerjää kadulla.

Tämä on kauhea tapa ajatella. Ja ylipäätään on pöyristyttävää, että Ruotsin ja Suomen kaltaisissa rikkaissa maissa joku oikeasti päätyy kerjäämään. Itseäni surettaa aina, kun näen näitä kerjäläisiä.

Mieleeni tuli tästä eräs vanha, selvästi köyhä mies, joka soitti jotain instrumenttia joka päivä erään varakkaan kaupunginosan ostarilla. Hän hymyili aina, kun kävelin hänen ohitseen. Kontrasti oli kauhea: joku palelee ulkona päivästä toiseen miljoonahuviloiden vieressä (itse toki asuin vuokralla kerrostalossa).

Nyt hävettää, etten tehnyt mitään, ostanut hänelle vaikka karjalanpiirakoita. Miksi en tehnyt?

Ehkä siksi, että on niin helppo kävellä ohi, ajatella, että asia ei kuulu minulle, vaan valtiolle. Siksihän maksan veroja, jotta joku muu huolehtisi vähäosaisista. Vaan eihän niin aina ole, vaikka mielestäni pitäisi olla. Ei ole oikein jättää ketään kadulle, ei ihmisiä, ei eläimiä. Jokaisesta pitäisi pitää jotenkin huoli, eikä katsettaan saisi kääntää pois.

Eksyin ehkä aika kauaksi aiheesta, mutta vielä Kerjäläisestä. Se ei siis ole mikään synkkä kirja, sen enempää kuin dekkarit nyt muutenkaan. Jos tykkäät ruotsalaisista nykydekkareista tai Maria Langista, tykkäät melko varmasti tästäkin. Itse luin sen parissa päivässä, koska en malttanut lopettaa. Siinä jännäreiden huono puoli: yöunet saattavat jäädä lyhyiksi.

Kirja on arvostelukappale, jonka sain WSOY:lta. Kiitos. <3

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (1)
  1. Kettulusikka
    31.1.2020, 22:09

    Ihmettelinkin jo, miten oot voinut lukea tämän, kun ilmestyy vasta monen kuukauden päästä 😀 Piki- kirjastoista ei voi edes varata tätä vielä.
    Pitäis kyllä ensin lukea osasto 74 vai 72 vai mikä se luku nyt oli. Vaan ehkä tähän pääsee kärryille ilmankin 🙂 Kiitos arvostelusta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *