Koiran omistamisen plussat ja miinukset

Heräsin viime yönä noin viisi kertaa siksi, että katolta tippui lunta. Ei niin, että olisin siihen ääneen herännyt. Koirani Nana vain päätti joka kerta hypätä sänkyyn tiedottamaan aiheesta minulle. Lopulta laitoin sen olohuoneeseen, ja se vietti lopun yön kolistelemalla väliovea. Samainen tyyppi haukkuu ihan hirveästi aika usein ja saa verenpaineeni nousemaan. Jotenkin tulikin tunne, että voisin tänään kirjoittaa vähän tästä koirien kanssa elämisestä. Ensimmäinen miinus: rauhan ajoittainen rikkoutuminen. 

Ne teistä, jotka eivät ole seuranneet blogiani alusta lähtien, ette ehkä tiedä, etten alun perin ottanut koiria yksin. Hankimme ne yhdessä eksäni kanssa. Olimme yhdessä yli seitsemän vuotta. Kun päätimme ottaa kaksi koiraa, kuvittelin, että olemme yhdessä hamaan loppuun. Vaan toisin kävi. Erossamme eksäni pesi kätensä koko kuviosta täysin, ja jäin yksin kahden ison koiran kanssa. Toinen miinus: elämäntilanne saattaa muuttua.

Minusta siis tuli kertaheitolla koirien yksinhuoltaja, ja se on joskus rankkaa. Kaikki pitää tehdä itse, ja olen yksin vastuussa koiristani. En voi delegoida lenkkejä kellekään, kukaan ei jaa koiriin liittyviä huolia eikä kuluja. Kävin viime kuussa Nessin kanssa kolmesti eläinlääkärissä silmävaivan takia. Ensimmäinen käynti oli tavalliselle eläinlääkärille ja täysin turha. Emme saaneet apua ja lisäksi eläinlääkäri töksäytti, että nyt tällä kertaa vielä selvittiin, Nessihän on jo yhdeksän. Se tuntui aivan kamalalta, mutten saanut sanottua mitään. Maksoin tästä ilosta 200 euroa. Seuraavalla kerralla suuntasimme sitten silmäeläinlääkärille, saimme apua ja sympatiaa. Mutta olisin niin kaivannut ihmistä, jonka kanssa voisin jakaa tuon huolen, joka rakkaan eläimen sairastamiseen liittyy. Ystävät ja perhe eivät ole ihan sama asia kuin joku, joka oikeasti myös rakastaa lemmikkiäsi. On myös aivan kamala ajatus, etteivät nämä otukset ole loputtomiin kanssani, vaan vanhenevat ja jonain päivänä niitä ei enää ole. Kolmas miinus: vastuu, kulut ja surut. 

Sitten ovat aikataulut. Minulla on aina aikataulu paitsi silloin, kun lomailen jossain ilman koiria. Viimeksi se tapahtui viime vuoden huhtikuussa, kun olin pari päivää Ranskassa. En koskaan voi mennä ja tulla ihan mieleni mukaan, sillä koirat on ruokittava ja lenkitettävä, säässä kuin säässä. Neljäs miinus: vapauden menetys. 

Ystäväni sanoi kerran, että saan koiran omistamisen näyttämään niin helpolta. Ehkä näin on. Koirani tottelevat useimmiten oikein hyvin ja elämämme on vuosien aikana hioutunut toimivaksi. Tähän pisteeseen pääseminen on kuitenkin vaatinut mittaamattoman määrän koulutusta ja kärsivällisyyttä. Toinen koirani on arka ja haukkuu. Lisäksi se on colliena välillä hieman salakavala. Toinen taas on muuten oikein ystävällinen, mutta sillä on hyvin vahva paimennus- ja metsästysvietti, jonka kanssa olen joutunut tekemään valtavasti töitä. Tyyppi on myös luonteeltaan melko itsepäinen. Nykyisin tulemme oikein mukavasti juttuun, mutta voi pojat, minkä verran lahjontaa, suostuttelua ja hermostumista se on vaatinut. Viides miinus: koiran kouluttaminen ei ole välttämättä kovinkaan helppoa eikä nopeaa. Saatat pettyä itseesi niin kouluttajana kuin ihmisenä lukemattomat kerrat. 

Koska eroni meni miten meni, eikä perheeni oikein innostu koirieni hoitamisesta, minulla ei ole varmaa hoitopaikkaa niille. Siksi reissaan niin harvoin. Koirahotellit ovat hirveän kalliita, niihin minulla ei vain ole varaa. Ystäväni ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan kuukaudeksi Balille. Ihana ajatus, mutta en mitenkään voi. Kaksi viikkoa ehkä saattaisin jotenkin saada järjestymään. Ehkä. Kuudes miinus: koira tarvitsee aina hoitopaikan.

Käyn lenkillä säässä kuin säässä. En ole käytännössä ikinä kipeä. Voin syödä, mitä haluan, koska kävelen niin paljon joka ikinen päivä. Luonnossa oleilu rauhoittaa väkisinkin. Siellä on usein tosi kaunista, jäniksiä, kauriita, lintuja. Ensimmäinen plussa: lenkille on pakko lähteä.

En tehnyt neljään vuoteen ylitöitä, kun olin palkkatyössä ja koirien kanssa yksin. En vain voinut, koska koirat voivat olla juuri sen yhdeksän tuntia yksin, eivät kauempaa. Asiat oli pakko laittaa tärkeysjärjestykseen, ja työ ei voinut ahmaista koko elämää. Se on hyvä asia, koska minulla on taipumusta tehdä välillä liikaa töitä. Toisaalta se on ehkä vaikuttanut urakehitykseeni, mutta sanon silti: Toinen plussa: suojaaminen liialta työnteolta ja sitä kautta uupumiselta.

Tunnen kaikki naapurin mummot ja koiranomistajat. Suurin osa ihmisistä pitää koirista, vaikkei niitä itselleen haluaisikaan. Aina joku haluaa tulla silittämään ja pysähtyy juttelemaan. Jos tahtoisin, voisin mennä koirapuistoon ja tutustua siellä uusiin ihmisiin (olen vähän laiska tässä, mutta kuitenkin). Kolmas plussa: koirien kautta tutustuu lähiympäristön ihmisiin.

Aina kun tulen kotiin, kaksi otusta on siitä järjettömän onnellisia. Neljäs plussa: vaikka maailma potkisi miten, koirallesi olet silti aina tärkeä. Lisäksi olet vastuussa eläimen hyvinvoinnista, joten et voi jäädä makaamaan sängynpohjalle itseäsi säälien, vaikka miten mieli tekisi. 

Viides plussa: En ole koskaan yksin. 

Aina, kun otan esiin joogamaton, Nana tunkee viereen. Nyt se nukkuu jalkaani vasten. Nessi taas on maailman hellyydenkipein otus, mutta lisäksi se tietää, milloin tarvitsen lohtua. Jos olen oikeasti surullinen, se tulee lohduttamaan. Kuudes plussa: saat hellyyttä.

Nauran koirilleni melkein joka päivä. Leikin niiden kanssa, mitä aikuinen, lapseton ihminen muuten ehkä harvoin tekee. Ne pitävät minut lapsellisena, ja se on hyvä. Seitsemäs plussa: koirat tuovat iloa elämään. 

Olin ennen koiria aika tyytymätön ihminen. Minulla oli oikeastaan kaikki, mutta olin jotenkin tyhjä. Lentelin ympäri maailmaa, olin täydellisen vapaa ja hyvin itsekäs. Se vapaus ei kuitenkaan tuonut onnea, olin irrallinen, juureton. Koirat maadottivat minut, ja vaikka se välillä ahdistaa, tiedän, että se on suurimpia onneni rakennuspalikoita. Koirien kanssa minulla on tehtävä, en voi vain huidella, missä sattuu, minulla on vastuuta. Kahdeksas plussa: koirat opettavat vastuuntuntoa ja epäitsekkyyttä.

Vaikka olen tänään yöllisten koettelemusten ja eläinlääkärihuolien tähden väsynyt ja vähän itkuinenkin, olen silti äärettömän kiitollinen. Koirista on vastuuta ja huolta, enkä ole enää täysin vapaa. En silti ole ikinä katunut niiden ottamista, enkä ikinä luopuisi niistä. 

Ne ovat parhaimpia asioita, joita elämässäni on tapahtunut. Ilman niitä minusta ei olisi tullut minä. 

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

MarikaJohannaP
Hey girl

Koirat on parasta <3. Hyvin tutulta tuntui moni kohta :).

Anna Vihervaarasta

Niin ovat! <3

Emsku
Laihempi lauantai

Mäkin samastuin moneen! Mun koirat on mun elämän paras asia kuitenkin, vaikka niistä onkin paljon vastuuta ja ne sitoo. 

Anna Vihervaarasta

Samaa mieltä! <3

iidis
Varpain jaloin

Koirat <3 Mä kaipaan omaa koiraa niin kovasti! Meillä kuitenkin minun ja mieheni työt ja meidän kaksi lasta asettaa tällä hetkellä sellaisia reunaehtoja elämälle, ettei koira voi vielä olla osa perhettämme. Mutta silloin kun kuopus on jo sen ikäinen, että voi tarvittaessa jäädä tunniksi yksin kotiin koiran lenkityksen ajaksi, voi perheemme kasvaa koiran verran <3 

Anna Vihervaarasta

Koirat on niin parhaita! <3 Ymmärrän hyvin kyllä lapsiperheen haasteet. :)

Nettanen

Voin allekirjoittaa nämä ihan kaikki! :) Toivon, että me päästään vielä tuohon pisteeseen, jossa koiran omistaminen näyttää helpolta. :D Koulutettu on ja paljon, mutta Frida on erittäin kovapäinen, rasavilli ja herkkä. Mutta täytyy muistaa, että etenepäin on silti menty lähtötilanteesta jo paljon. :)

Anna Vihervaarasta

Kyllä se jossain kohtaa tapahtuu. :) Nessi oli myös nuorempana ihan uskomaton itsepäinen duracell :D Itsepäinen se on toki edelleen, mutta nykyisin meillä on yhteisymmärrys asioista, pääosin lahjonnalla saavutettu. <3

Tuo on ihan totta, että kukaan muu kuin koiran toinen omistaja ei voi jakaa sitä huolta, mikä tulee, kun oma koira on kipeä. Steriloimme mieheni kanssa viime kuussa meidän nartun, joka saikin kipulääkkeestä todella rajun allergisen kohtauksen ja ripuloi mm. rajusti verta. Olemme vasta muuttaneet mieheni kanssa Vaasaan ja sain silloin kauhukseni todeta, että täällä ei ole eläinlääkäripäivystystä viikonloppuisin ja totta kai - kyseessä oli lauantai. Valvoimme pientä yhdessä läpi yön saaden itse hädin tuskin nukutuksi. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta huomasin, kuinka suuri hätä ja huoli tuosta pienestä olennosta tulee, jos jotain sattuu. Se todella on kuin meidän lapsi. Mutta oli valtava helpotus kun pystyi jakamaan tätä huolta toisen kanssa, yksin olisin ollut vielä enemmän paniikissa. Joten ymmärrän täysin tuon, että se on välillä raskasta yksin.

Ja ompa kurja, että hoitopaikkasi ovat noin kiven alla, meillä kun taas lähes tapellaan kuka saa koiran minkäkin reissun ajaksi. Se on todella iso helpotus, etenkin kun tietää että koira nauttii hoitopaikassaan yhtä paljon kuin sen hoitajat nauttivat siitä. 

Voi, kun asuisimme lähempänä, niin mielelläni tarjoaisin ilmaista hoitopaikkaa, jonka ainoana vaateena olisi, että haukut viihtyisivät meidän shelttipimun seurassa. 

Ja voi, kuinka kaikesta huokuu niin ihana rakkaus ja välittäminen koiriasi kohtaan, noin sen juuri pitäisi olla - jokaisella koiranomistajalla.

Ja jos olisin sinun asemassasi, tekisin, kaiken varmasti samanlailla, koska vaikka nuo myös ottavat, niin silti tuhatkertaisesti enemmän antavat. ️

Anna Vihervaarasta

Voi kamalaa, onneksi päättyi hyvin! <3 Musta on aina hirveää, kun koira sairastaa. Ikinä ei oikein voi tietää, miten huonosti sillä on asiat, koska ei osaa puhua ja koirathan myös viimeiseen asti esittävät, että kaikki on hyvin. 

Juu, hoitopaikka-ankeus on vähän syvältä, mutta aina sekin jotenkin järjestyy. Olisi ihanaa, jos olisi varma hoitopaikka, joka aina haluaisi nuo tyypit hoitoon. Olisipa mahtavaa, jos asuisitte lähempänä! <3

Ihanaa viikkoa! <3

Moikka!

Voi vitsit, voin samaistua jokaiseen kohtaan. Itsekin otin hauvani eksäni kanssa ja hän kertoi pian eromme jälkeen, ettei voi hoitaa koiraa sillä koiran hoito muistuttaa liikaa minusta. Ymmärrän toki tämän ja arvostin hänen rehellisyyttään, muttei se poistanut sitä faktaa, että elämäni hankaloitui todella paljon. Nyt 5 vuotta myöhemmin elämäni koiran kanssa on stabiloitunut ja pääsen onneksi matkustamaankin paljon. Koirani on 5,5kiloinen ja se on helppo jättää hoitoon, vaikka välillä tuntuukin pahalta.

Tsemppiä sulle! yst. Pinja Mitrovitch // www.pinaycoco.fi

Anna Vihervaarasta

Niin sama tilanne! Munkin elämää tämä asia on hankaloittanut. Eksän vanhemmat myös hoitivat koiria paljon entisaikaan, mutta eron jälkeen sekin hoitopaikka meni. :D Mutta aina niille jokin paikka on tähän mennessä järjestynyt, ja lopulta kuitenkin valitsen koirat sata kertaa mieluummin kuin sen, että olisin vapaa reissaamaan mielin määrin. 

 

Ihanaa viikkoa! <3

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.