Lomasta, fomosta ja somesta

Muistelen, että Saku Tuominen kirjoitti Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä -kirjassaan siitä, miten aikuisena monen unelmat typistyvät. Sitä unohtaa isot haaveensa ja alkaa unelmoida, että ehtisi joskus lukea kirjan rauhassa.

Mietin tätä, kun istuin jälleen parvekkeella kirja kädessä ja toivoin, että voisin vaikka tehdä töitä. Hyvä kirja, ei siinä mitään, mutta kun jo monena päivänä ehtinyt lukea kirjoja rauhassa, sitä voi muuttua levottomaksi. (Kirjan lukeminen ei taida olla unelmani.)

Tämä tunne seuraa minua usein lomilla: koen kalvavaa levottomuutta, enkä oikein tiedä, mihin tarttua. Vaikka buuttaan mieluusti arjessa aivoni katsomalla Netflix-maratoneja, en selvästikään oikein pidä joutenolosta, jos se jatkuu useamman päivän.

Taisi olla kesälomani neljäs päivä, kun huomasin, että olen levottomuuden lisäksi ahdistunut, ja tuo ahdistukseni on suoraa seurausta liiasta vapaa-ajasta. Liikaa aikaa ajatella toisin sanoen, se ei välttämättä tee ihmiselle hyvää.

Noiden neljän päivän kuluessa olin selaillut Instagramia ja nähnyt upeita kuvia sieltä sun täältä. En ahdistunut noiden kuvien sisällöstä. Tiedän, että iso osa niistä on täysin lavastettuja. Ne täydelliset kuvat eivät yleensä synny sattumalta, hetkessä. Ne on harkittu, suunniteltu, ehkä jopa stailattu.

Ei, en ahdistu siitä, että jollain näyttää Instassa olevan hauskempaa kuin minulla. Ahdistun siitä, että Insta on niin täynnä täydellisen näköistä sisältöä, että  lamaannun. Se saa tuntemaan huonommuutta ja ajattelemaan, etten tahdo julkaista mitään, koska kuvani eivät ole tarpeeksi hyviä.

Ehdottomasti ensimmäisen maailman ongelma tämä, mutta voi kuinka kaipaankaan niitä aikoja, kun saatoin vain räpsäistä puhelimella kuvan kauniista hetkestä, filtteröidä sen vahvasti ja julkaista siinä paikassa algoritmeista, sydämistä tai seuraajista välittämättä. Pitää sellaista kuvapäiväkirjaa.

Vaan mikä estää? Ego. Tämä on täysin egoni ongelma. Sen osan meistä, jolle on tärkeää, miltä elämämme näyttää ulospäin ja mitä muut meistä (tai vaikka visuaalisista kyvyistämme) ajattelevat.

Joten päätin palata vanhaan päätökseeni: pitää sitä kuvapäiväkirjaa.

Suunnilleen neljäntenä päivänä alkoi myös sataa. Ja tuulla. Yritimme lähteä päiväretkelle kansallispuistoon ja pikkukylään. Sääennuste lupasi sadetta. Se siitä retkestä.

Sitten suuntasimme veneelle aikomuksena seilata jollekin kivalle lähisaarelle, koska täällä ei satanut. Laiturissa puhalsi ilkeä viima, ensimmäiseksi oli vedettävä toppatakki päälle ja pipo päähän. Se siitä retkestä.

Menimme sen sijaan leffaan katsomaan Weathering with you -elokuvan. Taisi olla lomani kuudes päivä. Leffassakin satoi, se vähän lohdutti, mutta valitin silti, että ei kesäloman tällainen pitäisi olla, nyt kuuluu tehdä kaikkia niitä kivoja  asioita, joita ei arjessa ehdi.

Kärsin loma-fomosta eli paitsi jäämisen pelosta. Pelkäsin, että vietän lomaani väärin ja jossain muualla voisi olla kivempaa. Odotin lomaltani ihan kamalasti ja halusin tehdä siitä mahdollisimman hienon. Ja kaikkihan me tiedämme, mitä suurista odotuksista yleensä seuraa…

Eilen katsoin Netflixiä, kun tajusin. On lomani kahdeksas päivä. Ja loma alkaa toimia.

Olin nimittäin tylsistynyt. Netflix ei kiinnostanut sitten yhtään. Urheilu ei kiinnostanut. Kirjan lukeminen ei kiinnostanut.

Tahdoin tehdä jotain aivoillani.

Ja juuri tähän lomaa tarvitaan. Kun kahdeksan päivää sitten aloitin loman, olin aika tyytyväinen, ettei kuukauteen tarvitse kirjoittaa mitään. En ollut erityisen uupunut, mutta tuntui, että aivoillani ei ollut siinä kohtaa oikein mitään ylimääräistä annettavaa.

Lomani kahdeksantena päivänä muistin taas, että rakastan kirjoittamista ja rakastan työtäni.

Ihmiselle tekee todella hyvää välillä tylsistyä. Luovuus nimittäin tarvitsee hetkittäin tylsyyttä. Jos on koko ajan kiire, luovuus menee lukkoon, eikä uusia ideoita synny.

Toisekseen joutenolo näyttää, miten oikeasti haluaa päivänsä viettää. Kun on lukenut tarpeeksi monta hyvää kirjaa, syönyt tarpeeksi monta aamiaista rauhassa, katsonut tarpeeksi leffoja ja vieraillut tarpeeksi monessa kivassa paikassa – silloin sitä alkaa kaivata toisenlaista tekemistä, hommaa aivoilleen ja luovuudelleen.

Tiedetään, olen ehkä maailman huonoin lomailija. Nyt loma jatkuu kuitenkin seikkailujen merkeissä, joten tylsistymiseni helpottaa. Instagram-ahdistustani yritän suitsia keskittymällä omaan juttuuni ja antamalla muiden ajatella ja tehdä, mitä he nyt ajattelevat ja tekevät.

Tämä on opetus, joka tuntuu seuraavan kannoillani jatkuvasti: älä keskity muiden mielipiteisiin, vaan omaan tekemiseesi. Siinä ajatuksessa on suurta viisautta, sillä lopulta ainoa, jonka tekemisiin voi täysin vaikuttaa, on jokainen itse.

Ihania kesäpäiviä!

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *