Makuuhuoneen uusi seinä

Kaupallinen yhteistyö: Värisilmä ja Vintro

vintrokalkkimaali6.jpg

Maalasin perjantaina makuuhuoneen päätyseinän vaaleanpunaiseksi Värisilmältä saamallani Vintro-kalkkimaalilla. Visioni oli vähän rouhea ja epätasainen seinä, ja valitsin siksi kalkkimaalin. Kalkkimaalilla maalatessa siveltimen vedot jäävät näkyviin, ja pinnasta tulee elävä.

 

vintromaalit.jpg

 

Ennen kuin ryhdyin maalaamaan, kysyin työpaikkani lavastajalta neuvoa (kysy aina siltä, joka tietää parhaiten, muistattehan). Hän sanoi, että havittelemani eläväinen maalipinta maalataan leveällä pensselillä ja vähintään kahdella eri maalisävyllä. Sain Värisilmältä kaksi eri sävyä, vaaleanpunaisen Madame de Pompadourin ja valkoisen Crystalin. Maalia oli yhteensä viisi litraa, ja seinäni on noin 3 x 3 metriä. Maalimäärä olisi riittänyt kolmeen seinään. 

 

vintrokalkkimaali3.jpg

 

Maalasin seinän kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla vedin siihen pelkkää vaaleanpunaista sävyä. Vintro-kalkkimaali on päällemaalauskuiva neljän tunnin kuluttua, eli sain maalata toisen kerroksen saman päivän aikana. 

 

vintrokalkkimaali4.jpg

vintrokalkkimaali.jpg

 

Toisen kerroksen maalasin sekoittamalla valkoista ja vaaleanpunaista sävyä keskenään noin 50/50 suhteessa. Olen aika suurpiirteinen tällaisissa asioissa, joten ihan tarkkaa suhdetta en pysty teille antamaan. 

Maalatessa huomasin, että pinnasta tulee rouheampi, kun maalaa melko kuivalla pensselillä. Niin alempi maalikerros jää kuultamaan läpi. En siis peittänyt ensimmäistä kerrosta kokonaan, vaan sudin vaaleampaa maalia sen päälle melko rennolla otteella (pikkutarkempi tyyppi ei ehkä hyväksyisi maalausmetodiani…).

 

vintrokalkkimaali7.jpg

vintrokalkkimaali2.jpg

 

Rennosta tyylistäni huolimatta seinä näytti mielestäni toisen kerroksen jälkeen liian tasaiselta (ensimmäisen jälkeen se oli mahtavan rouhea). Niinpä vetelin siihen pelkällä vaalenapunaisella, eli tummemmalla sävyllä, vielä vähän kontrastia. 

 

vintrokalkkimaali5.jpg

vintrokalkkimaali8.jpg

 

Vintro-kalkkimaali on ekologinen ja myrkytön maali, ja se ei haise maalatessa lainkaan. Kuivuva maali haisee ihan vähän, mutta haju hälvenee muutamassa tunnissa täysin. Sillä operointi on hyvin helppoa myös siksi, että pensselit puhdistuvat vaivatta pelkällä vedellä. Moni maalihan on oikeasti vaikea saada irti pensseleistä, ja ainakin allekirjoittaneella maalia on ennen jämähtänyt myös ihoon aika pahasti. 

Jännitin etukäteen aika paljon, että tuleeko seinästä liian herkkä. Se on kuitenkin mielestäni aivan ihana ja sopii makkarin sisustukseen kuin nenä päähän. Tämä huone onkin nyt valmis, ja on aika siirtyä olkkarin kimppuun, kunhan hetken levähdän. Kolmemetrisen huoneen maalaaminen käy näes melkoisesta rappu- ja käsitreenistä. Seuraavaksi pitäisikin päättää olkkarin värimaailma: vaaleanpunainen, vaalea harmaa vai vaaleanharmaanvihreä?

Mitäs tykkäätte makkarista?

 

PS. Eikö ole ihana makrame? Ostin sen ihan omin rahoin Kaarna knottingilta (IG: @kaarnaknotting). Sen takana on ihana Laura, joka solmii makrameita tilauksesta. Minun seinälläni makrame ei ole pelkkä koriste, vaan peittää alleen lattialämmityksen säätimen ja valokatkaisijan, jotka ihana rakennuttajani oli asentanut keskelle seinää… 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit (7)
  1. Siiri / Pilkettä
    15.7.2018, 13:37

    On kyllä kiva lopputulos, kelpaisi itsellenkin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *