Mielenhallintaa ja tasapainoilua

IMG_6809.JPG

Sanotaan, että ihmisen henki kaipaa paikkoihin, joita ihmiskäsi ei ole koskettanut.

Ymmärrän sen joka kerran, kun astun metsään. Ihan sama miten huono päiväni on ollut, miten väsynyt olen tai miten stressaantunut. Vartti tai puoli tuntia metsää, ja voin paljon paremmin. Aina.

En ole luonteeltani erityisen rauhallinen, toisin kuin te ehkä kuvittelette. Olen hirveän nopea, kärsimätön ja aika temperamenttinenkin. Tai olin ainakin ennen. Olen ehkä vähän rauhoittunut. Syytän metsää. Ja peltoja. Ja merenrantoja.

Image-1-69.jpg

Niitä kaikkia, jotka tulivat tutuiksi, kun elämääni astui bordercollie, Nessi. Se tarvitsee järjettömästi tekemistä. Ihan jokaikinen päivä. Muuten se alkaa keksiä sitä itse, ja se ei ole hyvä juttu.

Me kaikki tulemme hulluiksi kaupungin kaduilla. Siksi metsä ja muut. Ja siksi olen ehkä vähän rauhallisempi nykyisin.

Ilman koiria en olisi ehkä ikinä huomannut, miten hyvä paikka metsä on. Olisin vain jatkanut spinningissä ja bodypumpissa käymistä – ja luultavasti olisin vähän vähemmän onnellinen.

Sillä metsällä on ihmeellinen voima mieleeni. Se hidastaa sydämen sykettä, poistaa huolia, selkiyttää ajatuksia. Se on onnellinen paikka. Lisäksi siellä käveleminen on sitä aikuisparkouria, josta joskus kirjoitin. Koko ajan joutuu vähän tasapainottelemaan, hyppimään puunrunkojen yli, varomaan juuria, kiipeilemään kallioille. Ja aina välillä voi heittää kärrynpyörän tai pari. Ihan vain, koska pystyy.

Epäilen, että ilman metsää en olisi kovinkaan täyspäinen. Ja ihan varmasti olisin paljon huonommassa kunnossa.

IMG_6771.JPG

Menkää metsään, murmelit!

Kommentit (14)
  1. Mun piti kommentoida tähän jotain fiksua (koska teksti oli asiaa), mut kommentoinkin nyt vaan et:

    Hyvä pylly 🙂

    1. What to say…:D ihana olet!

  2. Aivan samaa mieltä, luonto rauhoittaa.

    Suloiset koirat sulla 🙂

    1. Kiitos, niin mustakin. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *