Millaisia ominaisuuksia yrittäjä tarvitsee?

Kaupallinen yhteistyö: Holvi

Kun päätin ryhtyä yrittäjäksi ja niin luopua turvallisesta toimeentulosta ja tutusta työpaikasta, olin erityisen huolissani siitä, sopiiko persoonani yrittäjälle. Pelkäsin, että suistun jatkuvan stressin syövereihin ja tulen vielä katkerasti katumaan päätöstäni.

Minussa on kaksi melko vastakkaista puolta. Olen monesti miettinyt, että elämä olisi aika paljon helpompaa, jos olisin vähemmän ristiriitainen ihminen.

Toisaalta olen välillä hyvinkin rohkea ja uskallan heittäytyä uuteen. Olen kuitenkin myös turvallisuushakuinen, enkä mielestäni siedä epävarmuutta kovin hyvin. Stressiä kyllä kestän, kunhan vain voin tehdä jotain siitä päästäkseni. Tapani hallita stressiä on siis toiminta. Asiat, jotka eivät ole käsissäni, ovat minulle siksi vaikeita.

Olen aika tyypillinen Neitsyt: haluan pitää elämäni järjestyksessä. Turvallisen toimeentulon ja säännöllisen elämänrytmin hylkääminen ei varsinaisesti palvele tuota tavoitetta.

Se kuitenkin palvelee sitä puolta minusta, joka nauttii haasteista ja vapaudesta ja janoaa uusia kokemuksia.

Nyt, kun yrittäjyyttä on takana viitisen kuukautta, olen alkanut luottaa tulevaisuuteen enemmän. Näihin kuukausiin on mahtunut hetkiä, joina olen sättinyt itseäni hulluksi, kun ikinä ryhdyin koko hommaan ja päästin käsistäni sen tavallaan helpomman elämän, josta palkansaaja saa nauttia. Olen itkenyt paniikissa peläten, ettei kukaan enää koskaan tilaa minulta juttuja, olen katsellut työpaikkoja ja sitten herännyt seuraavana aamuna ja tajunnut, että minulla on säästössä rahaa ja starttirahakin, ei ole hätää. Ja sitten niitä juttutilauksia on jälleen tullut ryminällä, ja olen jonkin aikaa hukkua töihin.

Jokainen freelanceri, jonka kanssa olen jutellut, on sanonut samaa: Aina niitä töitä tulee. Myös hiljaisempia viikkoja on jokaisella. Ja jokainen kokee epävarmuutta.

On helpottavaa puhua muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja ymmärtää, ettei ole yksin tunteineen. Alan tulla siihen tulokseen, että epävarmuutta voi oppia sietämään, päivä kerrallaan.

Epävarmuuden sietämisessä auttaa myös se, että raha-asiani ovat järjestyksessä, ja näen Holvista yhdellä silmäyksellä, missä mennään: mikä on tilini saldo, minkä verran saamisia minulla on, mitkä laskut olen lähettänyt, mitkä on maksettu, mitkä ovat erääntyneet. Näin pysyn kartalla siitä, kuinka paljon rahaa on tulossa.

Holvista myös lähetetään meilitse viikoittain raportti tilini tilanteesta. Ilmoituksia tulee myös silloin, kun tililläni tapahtuu jotain: kun joku esimerkiksi maksaa laskun.

Myös kirjanpitäjäni Laskitin Mari Harju auttaa epävarmuuden sietämisessä. En joudu pähkäilemään raha-asioitani ja yrittäjyyteeni liittyviä taloudellisia puolia yksin, vaan voin aina soittaa hänelle, kun tarvitsen neuvoja. Se on helpottavaa. Kirjanpitäjäni pitää minut myös ruodussa, jotten joutuisi hankaluuksiin verottajan kanssa: en maksa liian vähän tai liikaa veroja, enkä vähennä verotuksessani asioita, joita verottaja ei tule hyväksymään.

Olen ristiriitainen myös sosiaalisuuden suhteen. Olen hyvinkin avoin, tarvitsen ihmisiä ympärilleni ja nautin vieraisiin ihmisiin tutustumisesta. Siksi minua mietitytti yksinyrittämisessä myös se, tunnenko oloni yksinäiseksi.

Toisaalta viihdyn omassa seurassani, tahdon pitää langat käsissäni ja nautin itsenäisestä työskentelystä.

En ole edelleenkään hankkinut työhuonetta, enkä enää aio hankkiakaan. Teen töitä kotona. Juuri eilen ystäväni kysyi: Etkö tunne itseäsi ikinä yksinäiseksi? En ollut koko päivänä ehtinyt suoda millekään sellaiselle ajatustakaan. Olin vain tehnyt töitä, lenkittänyt koiria ja illalla näin tuon ystäväni.

Minulle tämä yksin työskentely tuntuu lopulta sittenkin hyvältä ratkaisulta. Toki välillä on ikävä vanhoja työkavereita, mutten erityisesti kaipaa seuraa työpäiviini. Työni on kuitenkin aika sosiaalista itsessään: tapaan paljon ihmisiä, puhun puhelimessa, meilaan jatkuvasti jonkun kanssa. Ehkä siksi en oikeastaan koe tekeväni töitä yksin, vaikka teenkin.

Ja se itsenäisyys ja mahdollisuus johtaa itse itseään, olla oma pomonsa. I love it! Tosin en epäillytkään, että tämän asian suhteen tulisi ongelmia. Olen erittäin hyvä saamaan asioita tapahtumaan, nopea, hyvä organisoimaan, ahkera ja tunnollinen. En pystyisi katsomaan itseäni peilistä, jos en saisi töitäni ajallaan tehtyä. Siksi en ole ollut huolissani siitä, mitä moni on kysynyt: Etkö pelkää, että katsot vain päivät Netflixiä, kun kukaan ei ole vahtimassa. No, en todellakaan pelkää. Se ei vain ole realistinen pelko.

Olen myös luonteeltani päämäärätietoinen, ja sitä ominaisuutta yrittäjä mielestäni tarvitsee. Yrittäjänä ei auta haahuilla, vaan on oikeasti tehtävä töitä tavoitteidensa eteen ja pystyttävä suunnittelemaan tulevaisuuttaan myös pitkäjänteisesti.

Lopuksi olen nauttinut oman talouteni hallitsemisesta. Olen luonteeltani melko tarkka raha-asioissa, vaikka shoppailulakoistani voi ehkä saada toisenlaisen käsityksen. Tuhlaan toki rahaa aina välillä, mutten elä yli varojeni, enkä luotolle. Yrittäjälle tämä on tietenkin todella hyvä luonteenpiirre. Minä olen myös ollut aika innoissani siitä, miten paljon olen oppinut rahasta näinä muutamana kuukautena.

Yrittäjyys sopii minulle näköjään yllättävän hyvin, vaikken olisi itseäni alkuun hyväksi yrittäjämateriaaliksi määrittänytkään. Sen, mitä ei osaa, oppii matkalla – ja epävarmuudenkin kestää, kun saa olla itse oman taloutensa ohjaimissa, se girlboss.

PS. Olen myös ollut erittäin tyytyväinen Holviin. Jos etsit helppoa tapaa laskuttaa asiakkaitasi ja hallita rahaliikennettäsi, suosittelen! Minulla on käytössäni Grower-paketti, joka sopii ainakin freelance-toimittajalle mielestäni tosi hyvin.

PPS. Nyt on aika tehdä toiminimen veroilmoitus. Ensikertalainenkin onnistuu näillä ohjeilla.

Lue myös:

Miltä tuntuu olla girlboss?

Kirjanpitäjän juttusilla

Miten yrittäjää verotetaan?

Miten freelancetoimittaja hoitaa rahaliikenteen?

Kuva: Satu Nyström, käsittely minä

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *