Mitä seuraavaksi?

On loman viimeinen päivä, juon vähän skumppaa ystäväni kanssa ja pohdiskelen elämää ja sitä, miltä tuntuu, kun ei ole enää se joka oli ennen, muttei ihan vielä se uusikaan. Kun on välitilassa, murroksessa. Kun identiteetti on vähän sekaisin.

Elämässä on erilaisia kausia. Silloin, kun vanha olemus on käynyt ahtaaksi, entinen elämänvaihe päästämässä otteensa, mutta uusi vielä muotoutuu – ehkä silloin viisainta on hyväksyä se epämääräisyys, jota aika ajoin tuntee. Se pieni haikeus, kun asiat, jotka joskus sykähdyttivät, eivät enää kosketa samoin.

Jos jokin ei enää tunnu, sen pitää antaa mennä. Silloin on aika katsoa kohti uutta, aika rakentaa.

Nimesinkin tämän vuoden mielessäni rakentamisen vuodeksi. Sitä se on ihan konkreettisestikin. Tämän vuoden aikana rakennamme paritalon Espooseen, uuden kodin uudelle elämälle.

Olen oikeastaan aina tiennyt, että kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat yleensä nopeasti. Silti olen usein menettänyt uskoni moiseen, ajatellut, että universumi on ehkä unohtanut olemassaoloni, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. No, puolitoista vuotta sitten olin sinkku, täysin kyllästynyt Tinderiin ja deittailuun, jota en oikein koskaan kokenut omaksi jutukseni, ja väsynyt olemaan kaveripiirissäni se, jolla ei ollut parisuhdetta (tai ainakaan suhdetta, johon olisin uskonut).

Tänään rakennan paritaloa vähän tuon ajan jälkeen tapaamani tyypin kanssa. Joten kyllä: kun asiat tapahtuvat, ne sitten tapahtuvat.

Uuden vuoden kynnyksellä olen myös miettinyt, mitä tehdä tämän blogin suhteen. Toisaalta olen kokenut täällä viime aikoihin asti pitkään vierautta, on tuntunut, että olen kasvanut täältä ulos, että en ole enää se sama ihminen, joka blogin joskus vuosia sitten aloitti.

Harkitsin ihan tosissani lopettamista. Sitten en kuitenkaan lopettanut, vaan aloin jälleen kirjoittaa sydämestä: siitä, mikä minua kiinnostaa. Välillä ei ole mitään sanottavaa, välillä tulee ajatuksia. Ja niitä yritän seurata.

Täällä, kuten oikeassakin elämässä, on nimittäin aika rakentaa jotain uutta. Etsiä sitä, mikä saa sydämen sykkimään nopeammin tänään, tammikuussa 2021.

Minulla on hento aavistus siitä, mitä se jokin ehkä on. Se hakee vielä muotoaan, mutta tiedän miten se löytyy, niin täällä, kuin ruudun ulkopuolellakin.

Intohimonsa löytää, kun kuuntelee sisintään. Ajattelee isommin. Tekee sitä, mitä todella haluaa tehdä. Sanoo kyllä sille, mikä on hell yes. Ja sitten kaikelle muulle ei. Muuten mikään ei muutu, sillä elämässä ei ole tilaa hell yes -jutuille, jos se on jo täynnä ihan ok -juttuja. Tämän asian kanssa painin kovasti, sillä ei:n sanominen vaatii usein melkoista rohkeutta ja luottamusta siihen, että parempaa on tulossa, ei tarvitse tyytyä.

Ja jos se iso kuva on hämärä, voi aloittaa pienistä asioista ja edetä kohti suuria.

Tänä vuonna aion:

Hiihtää tunturissa.

Purjehtia saaristossa.

Vaeltaa Lapissa.

Mennä ratsastuskouluun.

Katsoa ulkoilmaleffan.

Käydä usein eväsretkillä.

Kokeilla uusia reseptejä.

Joogata paljon.

Lukea hyviä kirjoja.

Käyttää vain lempivaatteita.

Viettää somessa vähemmän aikaa.

Kirjoittaa blogia ja päivittää Instagramia vain silloin kuin oikeasti tahdon. En silloin, kun pitäisi tehdä se.

Kommentit (2)
  1. Ihania tavoitteita ja hyviä ajatuksia!
    Tulin juuri Kemihaarasta talvivaellukselta. Olitko kenties muutama vuosi sitten kulkenut siellä? Näin erään autiotuvan tupakirjan perusteella päättelin.
    Mukavaa alkanutta vuotta! 🙂

    1. Eikä, olen! Oltiin mun isän kanssa hiihtovaelluksella. Oli aivan huippua! Toivottavasti teilläkin. 🙂 Ihanaa alkanutta vuotta sullekin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *