Muiden odotuksia, työhuone ja kadonnut tunne

Olen kävellyt aurinkoisia ja sateisia teitä, kuvannut nauravaa luontoa, lahjonut koiria poseeraamaan, valvonut myöhään monina iltoina, juonut kuplivaa lämpöisillä terasseilla, uinut järvessä ja kahlannut meressä ja yrittänyt löytää sen, minkä kadotin, kun aloin kirjoittaa ja kuvata niin ja sitä, mistä muut pitivät.

Itsensä on niin helppo hukata tässä vertailun, algoritmien ja jatkuvien ärsykkeiden maailmassa. Vaan jos käy, kuten minulle kävi, että hukkaa oman juttunsa, mitä silloin jää jäljelle? Olen ollut aika huolissani itsestäni, kun en enää ole osannut hurmaantua kuten ennen. Vaan ehken olekaan kadottanut sitä tunnetta kokonaan, ehkä kysymys on vain siitä, etten ole ollut uskollinen itselleni.

Siksi olen palannut tummiin, värikylläisiin kuviin, tallentanut kauniita hetkiä ja luontoa, vaikka se on vain osa elämääni, eikä mitenkään kokonaiskuva minusta tai siitä, mistä pidän. Se on kuitenkin se osa, jonka kuvaamisesta nautin eniten. Aloitin joskus tämän kaiken, koska tahdoin tallentaa vähän satumaista elämää, kertoa tarinaa siitä, elämän kauniista puolista. Rehellisesti kuitenkin.

Sitten tulivat sivulataukset ja tekoälyt, algoritmit, jotka päättävät kuka näkee ja mitä. Se on syvältä. Tahtoisin nähdä somessa aikajärjestyksessä niiden ihmisten sisältöä, joita olen päättänyt alkaa seurata. En tahdo tekoälyn päättävän puolestani. Se ei edes ole kovin älykäs, ei ymmärrä, mitä oikeasti tahdon ja kaipaan.

Olen tullut tulokseen, että ainoa tapa selvitä somessa järjissään, on antaa piut paut tekoälyille, sydämille ja seuraajamäärille, tehdä juuri sellaista sisältöä kuin itse haluaa, kertoa tarinaa omalla tavallaan.

Joten: jos ilosi on hukassa, oli kyse sitten mistä vain, somesta, työstä, rakkaudesta, kodista, tyylistä…tarkista, elätkö omien mieltymystesi mukaan vai yritätkö miellyttää muita? Oletko hukannut juttusi, koska olet kuunnellut, katsellut ja vertaillut liikaa, ehkä ihan vahingossa? Oletko yrittänyt olla jotain, mitä et ole, tai oletko ehkä vain miettinyt liikaa ja tehnyt liian vähän?

Minulla on tosiaan taipumus myös miettiä liikaa, ihan kaikkea. Varsinkin, jos olen paljon yksin. Ja lähiaikoina olen ollut. Yrittäjyys sen teki, sitä ennen en tiennyt, miltä tuntuu olla vähän yksinäinen. Mutta kun viettää useimmat päivät yksin kotona koneella sen sijaan, että viettäisi sen työkavereiden kanssa toimistossa, seinät alkavat helpommin kaatua päälle ja ajatukset kiertää kehää.

Jos ihan rehellisiä ollaan, olen ollut vähän onneton. Typeräksi asian tekee se, että ratkaisu on koko ajan ollut käden ulottuvilla: a) hanki työpaikka b) hanki työhuonepaikka. Koska yrittäjyys kuitenkin muilta osin miellyttää, eikä tätä seikkailua ole mielestäni vielä kuljettu loppuun, valitsin vaihtoehdon b. Elokuun puolivälissä siirryn tekemään töitä työhuoneelle, missä on lisäkseni muitakin ihmisiä.

Joskus teemme elämästä vaikeaa ihan turhaan. 

Olen tänä keväänä ja kesänä ollut myös lähempänä uupumusta kuin koskaan. Näistä edellä mainituista syistä, ihmissuhteista ja työn ja vapaa-ajan yhteensulautumisesta johtuen. En ole uupunut enkä uupumassa, mutta ehkä olen vähän kolkutellut sen ovia, ymmärtänyt, miten se voisi tapahtua.

Siksi siirryn työhuoneelle. Siksi olen lähiaikoina lukenut ja katsonut vain hyvänmielen juttuja, siksi olen vähentänyt somen käyttämistä rajusti, siksi olen viettänyt paljon aikaa luonnossa, hyvien ystävieni ja perheeni kanssa. Niiden, jotka ovat tunteneet minut kauan ennen tätä kaikkea.

Siksi siirryn pian lomalaitumille, enkä tee hetkeen yhtään mitään, mitä en halua. Aion vierailla saaristossa, salaisilla järvillä ja puutarhoissa, lukea dekkareita, käydä festareilla ja piknikeillä, syödä jätskiä tötteröstä ja pyöräillä pitkin pääkaupunkiseutua. Niitä sellaisia kesäjuttuja, tiedättehän.

Ja älkää nyt ajatelko, että asiat ovat huonosti. Eivät ne ole, mutta välillä tekee hyvää tarkastella, mikä vie energiaa ja mikä antaa sitä.

Ihanaa viikkoa, nauttikaa helteestä ja auringosta!

Lue myös:

Outoja sattumia, festarit ja leopardimekko

Onko riittävä, jos on ihan tavallinen?

24 kysymystä sinulle

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (10)
  1. Hyvä kirjoitus tästä aiheesta! Ite jatkoin opintoja muutama vuosi sitten toisessa kaupungissa, mutta läsnäolopakollisia juttuja oli tosi vähän. Silloin tajusin, ettei minulle todellakaan sovi mikään yksinäinen kotona opiskelu. Seinät kaatu päälle ja tuli kaiken maailman ahdistuksia. Nykyään oon niin onnellinen, että olen töissä paikassa, jonne menen aamulla ja pääsen iltapäivällä pois, olen ihmisten parissa ja saan pitää vapaa-ajat vapaana. Toivottavasti sulleki tuo lisää iloa toi työhuone!

    1. Tällä viikolla se työhuone-elämä alkaa! Pidä peukkuja, että auttaisi! 🙂

      Kivaa viikkoa! <3

  2. Hei Anna,
    Sinun blogisi on ihana. Tekstisi osuvat ja uppoavat. Haluan vain sanoa, että kiitos.

    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Pahoittelut vastausviiveestä, en huomannut, että tänne oli tullut uusia kommentteja.

      Ihanaa viikkoa! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *