Muodin todellinen hinta

muodin todellinen hinta.jpg

Katsoin sunnuntaina The True Cost -dokumentin Netflixistä. Se kertoo siitä, mitä halpojen vaatteiden tuottaminen todella maksaa. Mitä vaaditaan, jotta me voisimme täällä ostaa t-paidan kympillä ja hameen kahdella.

Viisi vuotta sitten Rana Plaza -tehdasrakennus romahti Bangladeshissa. Sen raunioihin kuoli 1100 halpavaateteollisuuden työntekijää. Heidän kaltaisiaan on kymmeniä miljoonia. Heille maksetaan muutama euro päivässä, he tekevät pitkiä päiviä ja joutuvat usein viemään lapsensa kauas maaseudulle sukulaistensa hoiviin kasvatettavaksi, koska surkealla palkalla ei ole varaa palkata lastenhoitajaa edes halpatuotannon maissa. 

Amerikassa tehotuotetaan puuvillaa, samoin Intiassa. Pellot ruiskutetaan kauttaaltaan tuholaismyrkyllä. Paikalliset ihmiset sairastuvat muita useammin syöpiin, Intiassa peltojen lähellä asuvilla lapsilla on epämuodostumia ja mielenterveysongelmia. 

Monopoli myy intialaisille maanviljelijöille puuvillansiemeniä, jotka ovat liian kalliita heidän tuloihinsa nähden. He velkaantuvat, juovat pullon tuholaismyrkkyä ja kuolevat pellolleen. 

Nahkatehtaat saastuttavat joet (puhumattakaan siitä, mistä nahka tulee). 

Vuodessa tehdään suunnilleen 52 mallistoa. Joka viikko tulee jotain uutta ja halpaa. 

Miksi? Jotta me voisimme ostaa uusia vaatteita ja tuntea itsemme rikkaiksi. Jotta me voisimme uudistaa tyyliämme jatkuvasti, ostaa uuden mekon vain yksiä juhlia varten. 

Todellisuudessa me köyhdymme, sillä halvatkaan vaatteet eivät ole ilmaisia, varsinkaan, jos niitä ostaa usein. Koska ne eivät kestä aikaa eivätkä kulutusta, eikä niitä ole suunniteltukaan kestämään, joudumme jatkuvasti ostamaan uutta.

Oma vaatekaappini ei edelleenkään kestä päivänvaloa, vaikka sillä meneekin paremmin kuin joskus ennen. Ostan harvoin mitään harkitsematta, enkä hanki vaatteita läheskään niin usein kuin aiemmin. Silti ostan niitä liikaa ja turhaan. Kirppiskassini kasvaa, kun en sitten rakastanutkaan sitä uutta ihanaa vaatetta, joka oli pakko saada.

Millä hinnalla?

Tämän dokumentin nähtyäni päätin jälleen kerran parantaa tapani. Tällä kertaa uskon jopa tekeväni sen.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit (19)
  1. Siis joo aluksi tuntuu vaikealta luopua näistä kaupoista mutta kun niihin on pitänyt jo vuodenkin etäisyyttä niin katsoo niitä vaatteita jo ihan eri silmin. Mua häiritsee ihan suunnattomasti mm. se miten paljon näkee semmosia paidan helmoja joita ei edes ommella vaan ne vaan leikataan?? Varmaan just jotta saa sen paidan hinnan taas pari euroa alas. Ihan krääsää parin pesun jälkeen. Ja kaikki hellevaatteet tehdään polyesteristä – mitä helvettiä, maailman hiostavin?? Noh tämäkin koska halpaa. Kävin monen vuoden jälkeen ekaa kertaa taas Ginassa ja olin niin järkyttynyt että oikeesti _kaikki_ niiden vaatteet oli polyesteriä :DD

    1. Niin totta! Mua lisäksi häiritsee ihan suunnattomasti, jos näen jonkun ”oman” vaatteeni jonkun toisen päällä. Eli jos joku on ostanut ketjuliikkeestä saman vaatteen kuin minä, ja sitähän tapahtuu! Koko vaate menee silloin jotenkin pilalle.

      Olen tykännyt tyylillisesti Zaran vaatteista, mutta ne ovat ihan järkyttävän huonoa laatua. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin se, että ihana vaatteesi hajoaa parissa pesussa. Ai niin: just ostin tosi kivat aurinkolasit Mangosta. Kahdessa viikossa niistä irtosi toinen sanka. Ärsyttävää!

  2. Mua häiritsee se että en löydä ekologisia, seksikkäitä, alusvaatteita. Kyllä vain luit aivan oikein! Ne ekologiset alusvaatteet mitä näen kaupoissa on aika mummo tyyliä, mutta tahdon juhlistaa itseäni ja käyttää seksikkäitä alusvaatteita mutta en löydä niitä, täytyy tehdä itse, tai ostaa esim. primarkista. Ja kun menen britteihin suunnistan primarkkiin, vaan ostamaan kasan pikkareita vuodeksi tai pariksi. Noin muuten välttelen halpakauppoja ja ostan harvakseltaan, laadultaan mahdollisimman pitkään kestävää.

    1. Ai niin unohdin kysyä oletko nähnyt dokkarin Machines? https://areena.yle.fi/1-3749974

      1. Ai se on Areenassa? Mahtavaa! On pitänyt katsoa se, en siis ole nähnyt vielä.:)

    2. Apua, tätä en ollut edes ajatellut! Ehkä ei kuitenkaan tarvitse olla tässäkään kovin ehdoton?:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *