Muutoksen aika

Olen tehnyt elämässäni kolme aika isoa elämänmuutosta. Ensin vaihdoin alaa, sitten erosin pitkästä suhteesta ja nyt ollaan kolmannen kynnyksellä. Oikeastaan se on jo alkanut.

Ulkopuoliselle saattaa näyttää, että teen muutokset hyvin nopeasti. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Oikeasti jokainen näistä askelista on pitkän ja vakaan harkinnan tulos ja on sisältänyt roppakaupalla epäilyksiä, kymmeniä keskusteluja ystävien kanssa ja painajaisunia, joissa kadun tekemääni päätöstä. Ennen kaikkea niitä on edeltänyt unelmointi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jos ei tiedä, mitä haluaa, ei kannata tehdä mitään. Jos ryntää suin päin uuteen suuntaan, vaikkei ole varma siitä, voi päätyä tekemään virheen. Siksi on hyvä odotella varmuutta. Lopulta se aina tulee. Yhtenä päivänä vain tietää, että nyt on aika ryhtyä toimimaan. Jos taas ei tiedä: no sitten ei kannata toimia.

Olen nyt ottamassa askeleen, jota olen pyöritellyt päässäni jo pari vuotta. Välillä se on tuntunut loistavalta idealta, välillä ei lainkaan. Kesäloman kynnyksellä jokin kuitenkin muuttui ja tiesin, että tulen tekemään sen. Nyt on tekojen aika. Muutos on kalenterissa. Se tarkoittaa, että se toteutuu.

Kun muutos lopulta pyörähtää käyntiin, tuntuu kuin olisin pyörremyrskyn keskellä. Päätöksen tehtyäni toimin hyvin nopeasti ja tehokkaasti. Sanotaan, että elämä voi muuttua vuodessa. Oikeasti se voi muuttua kuukaudessa.  

Jos sinulla on unelma ja emmit sen toteuttamista, älä siis huoli. Jos oikeasti haluat sitä, jonain päivänä tiedät varmasti. Sitten se pitää vain toteuttaa, mutta se on lopulta vain tekoja. Päättäminen on se raskain osa.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

Lukija (Ei varmistettu)

Avaatko muutosta?

Vierailija (Ei varmistettu)

Tykkään blogistasi, mutta nämä monen postauksen vihjailut mitään kertomatta on kieltämättä todella ärsyttäviä. Onnea muutokseen - mikä ikinä se sitten onkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jep. Nyt tätä muutosta on pedattu ja toisteltu niin paljon, että toivon kyseessä olevan jotain oikeasti kiinnostavaa ja mullistavaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vähän kyl joo alkaa menemään maku :--D

Anna Vihervaarasta

Niin ymmärrän. Tämä muutos on kuitenkin sellainen, josta en ole vielä voinut täällä tarkkaan kertoa.

Tähän kaikkeen liittyy paljon ajatuksia, ja tuleva muutos pyörii jatkuvasti mielessäni. Kirjoitan siitä, koska haluan purkaa asiaa erityisesti itselleni. Henkilökohtainen muutokseni ei myöskään ole kauhean oleellinen kaikkien tekstien kannalta, vaan pohdin muutosta yleisesti. Olen pahoillani, jos se harmittaa, mutta kirjoittaminen on tärkeää itselleni. 

Kriselda
Kriselda

Ihana kirjoitus. Tää oli hyvä muistutus itsellekin, että varmuutta kannattaa odottaa isoissa asioissa. Tsemppiä uuteen! <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana! Harmi, kun ei ehditty tänään juttelemaan! <3

Pikkuponeja ja Yksisarvisia by Elina

Isosti peukkuja muutoksen tuuliin! Täällä myös yksi, joka miettii, pähkäilee ja menee eteenpäin pienin askelin muutos mielessä jossain tulevaisuudessa. :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos! Pienetkin askeleet vievät eteenpäin.<3

Vierailija (Ei varmistettu)

Rohkeutta muutokseen &lt;3. Elän juuri itsekin muutoksen aikaa ja tunnistan hyvin tuon epävarmuuden ja pitkän harkinnan ja pähkäilyn. Täällä vasta ensiaskeleet uranvaihdon osalta menossa...

Anna Vihervaarasta

Kiitos! Huh, muutokset ovat kyllä jännittäviä. Itse olen nyt sellaisessa vaiheessa, että takaisin ei oikein voi kääntyä. Se on yhtä aikaa hyvä ja pelottava asia. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa. Toivottavasti se on muutos kirjoitustavassasi.

Klikkiotsikoita ja turhuutta on täynnä koko internetmaailma. Ei sinun sitä tarvitse enää tehdä.

Etkö juuri itsekin kommentoinut Visual Diaryn postaukseen, että haluaisit tehdä merkityksellisempää sisältöä blogiisi. No ei muuta kuin tuumasta toimeen. SINÄ olet ainoa joka päättää mitä täällä julkaiset.

Anna Vihervaarasta

Toivottavasti löydät parempaa luettavaa muualta. 

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.