Neuleita ja samppanjaa, eli ajatuksia elämän eri puolista

neuleet1.jpg

Ne teistä, jotka ovat seuranneet blogiani jo pidempään, tietävät, että opettelin neulomaan – tai kutomaan, kuten meillä päin Espoota sanottiin – vasta kesällä. Sitä ennen olin pitänyt puikkoja käsissäni viimeksi varmaan ala-asteen kässäntunnilla. Ne tunnit olivat tuskaa, ja ompelukoneen kanssa emme edelleenkään ole väleissä. Mutta puikot. Niistä olen aina pitänyt.

En ole käsityöihminen. En sitten yhtikäs yhtään. Mutta kun kerran otin puikot käteen, en ole enää osannut päästää niistä irti. Silmukoiden hiljalleen kasvava ketju on oudon terapeuttinen, rauhoittava, jopa meditatiivinen. Ja ihan mahtavaa vastapainoa arjelleni, johon kuuluu avotoimistoja, täysiä kalentereita, palavereita, deadlineja. Tai sitten tietokone, ajatus ja minä. 

Näillä kaikilla on paikkansa. Neulominen vain eroaa muusta elämästäni siinä, että se on niin konkreettista. Ja täysin omissa käsissäni. Vähän niin kuin bloggaaminenkin.

Loppusyksyllä Kiseleffissä pidetyssä bloggari-illassa joku sanoi olevansa yhtä aikaa blogin AD, päätoimittaja, valokuvaaja.

Se on samalla suloista ja raastavaa. Varsinkin silloin, kun kuva ei vain näytä hyvältä, ilmaisista fonteista ei löydy mieluisaa tai siitä lempparista puuttuu ääkköset, eikä sanoista muodostu sellaista tarinaa, jonka haluaisi kertoa. Silti on ihanaa, kun on jotain täysin omaa. Ja on vastuussa kaikesta ihan itse. 

Blogeja ja sosiaalista mediaa ylipäätään kritisoidaan usein siitä, miten niistä näkee vain osan kertojan elämästä ja senkin paranneltuna. Te siellä ruudun toisella puolella tiedätte minusta sen puolen, jonka olen valinnut näyttää täällä. Neulojan, luontotytön, wannabe-valokuvaajan, unelmoijan. Elämääni kuuluu kuitenkin paljon muitakin asioita, joista saattaisin tahtoa teille kertoa, mutta jotka ovat vielä jääneet piiloon. Ehkä ensi vuosi tuo jotain uutta tullessaan blogiinkin, ehkä ei. Joka tapauksessa se on jälleen kerran uuden alku, muutosten ja lupausten hetki. 

Nyt ei ole puikkojen päivä. Tänään on pikkumustien, punahuulten, korkokenkien, samppanjalasien yö. Tänä yönä taivas loistaa, tässä yössä on taikaa ja kimallusta.

Ihanaa uutta vuotta teille jokaiselle, nähdään taas ensi vuonna!

PS Keskimmäisen pipon ohje löytyy täältä.

PPS Jos neulominen ei nappaa, pipoja voi myös ostaa. Miltä kuulostaisi entisen ammattisurffarin (aah) Myssyfarmi?

 

Kommentit (16)
  1. Neulominen on kyllä ihanaa ja ainakin minulla kausittaista. Välillä neulotuttaa niin vimmatusti ja välillä taas on ihan pakko lukea tai touhuta muuta. Tunnustan kyllä, että luuhaan ihan liian pitkiä aikoja netin ja etenkin blogien ihmeellisessä maailmassa, mikä syö aikaa mukavien asioiden tekemiseltä.

    Itse tykkäsin neulomisesta ja ylipäätään käsitöistä jo koulussa. En kuitenkaan ollut hyvä neuloja ja niinpä harrastus jäi syrjään useiden vuosien ajaksi. Läpinäkyvän reikäinen kaulahuivi ja uskomattoman kireäneuleiset lapaset veivät innon varikolle. Yliopisto-opintojen alussa palasin puikkojen ääreen ja sillä tiellä olen yhä. Suurin vimma on hieman taantunut enkä ole viime aikoina tehnyt villatakin kokoisia projekteja mutta kaikkea pientä on työn alla koko ajan. Ehkä pitäisi joku ihana takki tai paita laittaa puikoille näin vuoden alun kunniaksi. Tai opetella jotain ihan uutta… Mitähän se voisi olla?

    1. Vähän sama täällä. Mutta huomaan, että viikon tai parin neulomistauko riittää ja sitten olen taas intoa täynnä.:)

      Itse olen tosiaan neulonut vasta muutaman kuukauden. Tykkäsin neulomisesta koulussa, mutta kaikkia muita käsitöitä kammosin. Ja sitten se jäi ihan kokonaan todella pitkäksi ajaksi.

      Aionkin nyt tänä vuonna neuloa sen villatakin, ihan ensimmäisen ikinä. Kalastajan vaimolla on ihana malli, Puno. Meinasin kokeilla sitä. Ja sitten opettelen pitsineuleen.:)

      Ihania neulontahetkiä ja suloista vuotta!

  2. Oikein mahtavaa ja luovaa kuluvaa vuotta, Anna!

    Bloggaamisessa miustakin on kivaa se, että on jotain omaa. Jotain, jonka sisältö on täysin omassa hallinnassa ja voi kertoa ja näyttää asioita, joita haluaa. Kirjoittajasta voi saada blogin kautta jonkinlaisen kuvan, mutta ei kuitenkaan kokonaisvaltaista, ja se on mielestäni ihan hyvä asia. Ehkä juuri nämä puolet, joita olet valinnut itsestäsi täällä näyttää, saavat tämän blogin/sinut tuntumaan jotenkin läheiseltä, vaikka ei tunnetakaan oikeasti.

    Mutta tärkeintähän on kirjoittaa siitä, mikä kiinnostaa itseä, ja kiinnostuksen kohteethan vaihtelevat! 🙂

    Terveisin toinen luontotyttö, wannabe-valokuvaaja, unelmoija ja ehkä hieman neulojakin 😉

    1. Musta on oikeastaan kauhean jännää se, mitä puolia ihmiset haluavat blogeissaan itsestään paljastaa. Koska sehän jo kertoo jotain kirjoittajasta. Sitten toinen mielenkiintoinen juttu on se, miten täältä löytää ihan samanhenkisiä ihmisiä! Niin mahtavaa! Meilläkin on selvästi sun kanssa paljon yhteistä ja samanlaisia kiinnostuksen kohteita. <3

      Ihanaa alkavaa vuotta Anna!:)

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *