#onkopakkojaksaa: Luovuus tarvitsee tyhjää tilaa

Elokuun alussa olin juuri palannut kotiin purjehdukselta ja ajattelin, että lomat on nyt lusittu ja kaksi jäljellä olevaa lomaviikkoa käytetään tehokkaasti. Tiesin irtisanoutuvani palatessani töihin, joten nyt oli hyvää aikaa alkaa kontaktoida uusia toimeksiantajia, hakea starttirahaa ja suunnitella uutta elämää.

Viikkoa aiemmin olin suunnannut tuulten mukana ulkosaaristoon ajatuksenani nollata pääni viikossa ja palauttaa kadonnut luovuuteni. Veneessä ja saariston satamissa tuijottelin merta ja olin vain. Ei ollut kauheasti fiksua sanottavaa, en saanut yhtään uutta blogipostausideaa, ei tehnyt mieli ajatella. 

Pari viimeistä työviikkoa olin joutunut taistelemaan itseni kanssa saadakseni mitään aikaan. Olin tehnyt koko alkuvuoden täyspäivätöitä, opiskellut samalla tutkintoni valmiiksi ja kirjoittanut vapaa-ajallani blogia sekä käsikirjoittanut podcasteja. Ideani ja motivaationi olivat lopussa, ja tiesin, että olen loman tarpeessa.

Kun palasin kotiin purjehdukselta, kävi ilmi, että suunnitelmani ei toiminut. Pääni kumisi edelleen tyhjyyttä. Olin antanut sille viikon aikaa toipua, mutta se kelvoton ei totellut. 

Muutaman päivän yritin väkisin. Ulkona paistoi aurinko. Minä tuijotin sisällä tietokoneen ruutua ja ahdistuin. Ei musta mitään freelance-toimittajaa ikinä tule, koska mun luovuus on kuollut.

Purin ahdistustani ystävälleni. Tarpeeksi monta kyynistä chattiviestiäni luettuaan hän soitti minulle ja sanoi itkuista selitystäni kuunneltuaan: Anna, sä kuulostat uupuneelta. Mitään ei tarvitse tapahtua tällä viikolla. Nyt pidät ainakin viikon lomaa ja aloitat vasta sitten hommat. Muuten et jaksa.

Se tuntui helpottavalta. Olen ollut aina se muija, joka todellakin pärjää ja jaksaa. Ajattelen, että jos en jaksa, olen huono, musta ei koskaan tule mitään, ja se on ihan oma syyni. Tarvitsin toisen ihmisen sanomaan, että nyt on pakko hidastaa.  

Niin sitten katsoin viikon Narcosia Netflixistä, olin vain ja tein, mitä huvitti. Viikon kuluttua aloin saada ideoita. Alkoi tuntua, että ehkä haluankin kirjoittaa taas joskus jotain. Luovuus hiipi takaisin.

Luovuus tarvitsee tilaa ympärilleen, tyhjää tilaa. Sitä ei voi pakottaa. Jos elämä on liian täyttä, jos velvollisuuksia on liikaa, jos kivoja ja kiehtovia asioita on liikaa: heippa luovuus. Joskus parasta, mitä voi tehdä, on laskea rimaa, olla itselleen kiltimpi, pitää tauko.

Aina ei ole pakko jaksaa.

 

Lilyssä on meneillään kampanja #onkopakkojaksaa. Se pureutuu työuupumukseen ja jaksamiseen.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

Hanna K
Sunday Blondie

Se on just näin, että omaa jaksamista, inspiroitumista ja luovuutta ei voi pakottaa. Keho kyllä kertoo, kun se on valmis jatkamaan eteenpäin levon jälkeen. Tosi ihanaa, että sait apua ystävältäsi, ja se pysäytti sut ajattelemaan omia tuntemuksiasi <3 

Uusi alku tuntuu varmasti samaan aikaan jännittävältä ja pelottavalta. Mutta sen verran mitä sua tunnen, olen varma, että kaikki tulee menemään hienosti! Eihän se tietysti jokaisena päivänä siltä välttämättä tunnu - mutta eipä tunnu aina "normiduunissakaan". Onnea ja menestystä uuteen, Anna <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana! <3 Ystävät on kyllä parhautta. Pitää muistaa itsekin sanoa, jos jollain ystävällä tuntuu olevan liian kova tahti. 

Kivaa viikkoa!

Toimitus
Toimitus

Ihanan rauhoittavaa pohdintaa! Kiitos, kun jaoit ajatuksiasi jaksamisesta ja luovuudesta, loistava lisä #onkopakkojaksaa-kampanjaan.

T. Toimitus

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.